Tiedustelutietoa Moskovasta

Luin Valtioneuvoston selvityksen Govorit Moskva − Moskova puhuu: Venäjän strategisen viestinnän erityispiirteet.

Olen seurannut siitä syntynyttä keskustelua. Muiden muassa Arja Paanasen kommentit täydentävät raportin johtopäätöksiä, pyrkivät vähemmän ymmärtämään Venäjää ja lähestyvät enemmän länsimaista narraatiota.

Entinen suurlähettiläs Hannu Himanen huomasi, että tilaaja (Valtioneuvosto) luetteli viisi tutkimuskysymystä, joista raportti kuitenkin on rajannut viidennen, Venäjän informaatiovaikuttamista koskevan kysymyksen, kokonaan pois.

Turvallisuuspoliittisessa keskustelussa selvitys herättää kysymyksiä, ehkä intohimojakin. Ohjausryhmän muistutus siitä, että ymmärtäminen ei ole samaa kuin hyväksyminen, jää hiljaiseksi riviksi. Kun halutaan varautua informaatiovaikuttamiseen ja saadaankin tiedustelutietona, ettemme ole juuri nyt erityisen suuren vaikuttamisoperaation kohteena, mutta että Venäjä kokee olevansa massiivisten lännestä tulevien vaikutusyritysten kohteena (ja on siinä aivan oikeassa), ja kaiken lisäksi raportin valmistumisprosessiin liittyy dialogi naapurimaamme virkamiesten ja tutkijoiden kanssa, siinä on toki pureskeltavaa.

Emme me tunne toimintaympäristöä. Pelikentällä ei ole yhtä eikä kahta nappulaa.

Harva lukee raporttia. Jokunen katsoo tiivistelmän. Ehkä vähän isompi joukko lukee sen, mitä mediassa asiasta mainitaan.

Luin raportin. En ymmärrä, mitä teen tiedolla venäläisten poliittisesta tai viestinnällisestä ajattelusta, tuskin yhtään mitään, mutta toivottavasti sillä, jota asia koskee, on kyky avata purskeesta selkokielisenä viesti koskien tulevaisuutta. Silloin, kun ohjausryhmässä ovat Venäjän yleisesikunta-akatemiassa opiskellut entinen EU:n tiedustelupäällikkö, jota on syytetty Venäjää-ymmärtävistä lausunnoista, ja toisena upseerina on Naton päämajassa esikuntaupseerina ja Naton kumppanuuksia kehittävän ajatushautomon johtajana toiminut kenraali, jota on syytetty Nato-myönteisyydestä, asiantuntija tuskin kiinnittää huomiota pelkästään epäolennaiseen vaan avaa koodin. Tällainen satunnainen filosofikin lataa piippunsa ja katsoo, mitä pöydälle juuri laitettiin.

Raportista löytyy tällaista:

Ei ole mitään merkkejä siitä, että Venäjän linja oman asian ajamisessa olisi löystymässä tai että Venäjä olisi yhteisen hyvän nimissä vetäytymässä tästä kilpailusta.

Putinin ja hänen edustamansa pietarilaisen koulukunnan valta-asema jatkuu pitkälle vuoden 2024 jälkeenkin.

Kiinan ja Venäjän asiat näyttävät olevan kunnossa:

Globaalissa kilpailussa Venäjä näkee Koillisväylän ja pohjoisen pallonpuoliskon merialueet omina merinään ja sen yhteisymmärrys Kiinan kanssa Silkkitiestä (One Belt One Road / Belt and Road Initiative) perustuu yhteisymmärrykselle siitä, että eteläinen globaali väylä on Kiinan vaikutuspiiriä.

Kun ajattelee Tyynenmeren kauppasotaa, tuokin on kuitenkin hyvä tietää.

Kiinnostavia ovat myös kovan tason tiedusteluammattilaisten (eli maailmanluokan vakoilijoiden), kuten Andrei Bezrukovin ja kumppaneiden analyysit.

Berzukov oli kymmeniä vuosia illegaalin tehtävissä Yhdysvalloissa peitenimellä Donald Heathfield. Hän on valmistunut maisteriksi Harvard Kennedy Schoolista. Nykyään hän työskentelee Venäjän valtion omistaman Rosneftin presidentin neuvonantajana ja dosenttina. Hän on Valdai-keskusteluklubin asiantuntija ja Ulko- ja puolustuspolitiikan neuvoston (SVOP) jäsen.

Tähän väliin on hyvä tarkentaa, kuka on Rosneftin presidentti. Hän on Igor Ivanovitš Setšin, Putinin lähimpiä ja kovan linjan siloviki. Hodorkovski muistaa hänet kyllä hyvin.

Vuonna 2015 viisivuotisen strategian tulevaisuusarviointi, jonka Setšinin miehet tekivät, sisälsi seuraavaa:

Jos Venäjä selviää vuoteen 2020 asti ja jos Venäjän vastustajien yritykset eivät johda sen taloudelliseen romahdukseen, kaaokseen ja maan hajoamiseen, on turvallista sanoa, että länsimainen ylivalta on päättynyt ja kansainväliset suhteet ovat siirtyneet uuteen aikakauteen.

Pelko on ilmeisesti ollut hyvin vakava. Nyt kun on vuosi 2020, huomaan polttoaineen hinnan tankilla olevan taas aika alhaalla. En puutu siihen enempää, mutta muistutan, että arvostamani yhdysvaltalainen republikaanipoliitikko kutsui joskus Venäjää bensa-asemaksi.

Ei mennä kuitenkaan sivupolulle. Katsotaan, millaisia sodan ja rauhan kysymyksiä suurvallan kiikarissa saattaa olla ollut tällä viisivuotiskaudella:

Bezrukov ja Sušentsov arvioivat Venäjän vuoteen 2020 mennessä lopettavan pyrkimykset pelastaa Neuvostoliiton perintö muissa IVY-maissa. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Venäjän elintärkeän infrastruktuurin pääkohteet, kuten putkilinjat, rautatiet, satamat, sotilastukikohdat, avaruuskeskukset ja tuotantolaitokset pysyivät Ukrainan, Valko-Venäjän ja Kazakstanin alueella. Venäjän politiikan logiikkana on ollut 20 vuoden ajan, että nämä suuret infrastruktuurirakenteet saadaan pois vihamielisten naapureiden vaikutuspiiristä. Etuuskohteluun perustuvia suhteita ja liittoutumia luotiin ystävällisten maiden kanssa – näin tapahtui muun muassa Valko-Venäjän, Kazakstanin ja Armenian kanssa.

Samaan aikaan Venäjä pyrki vähentämään riippuvuuttaan Ukrainasta. Se rakensi Ukrainan ohittavia vaihtoehtoisia putkilinjoja, perusti uuden tukikohdan Mustanmeren laivastolle Novorossijskiin ja siirsi sotilaskalustoon liittyviä tilauksia ukrainalaisyrityksiltä venäläisille. Krimin miehityksen jälkeen Venäjällä ei enää ole elintärkeitä etuja rajojensa ulkopuolella. Kazakstanin Baikonurin avaruusasema, Baltian satamat tai Valko-Venäjän rautatiet eivät voi olla syynä sotilaallisille toimille. Moskova voidaan pakottaa puuttumaan Neuvostoliitosta vapautuneiden valtioiden asioihin vain yhdessä tapauksessa: mikäli ulkomailla olevat venäläiset yhteisöt joutuvat sorron kohteeksi. Kaikissa muissa tapauksissa Venäjä välttää osallistumista konflikteihin rajojensa läheisyydessä.

Voihan arvio mennä myös pieleen, jos esimerkiksi presidentin pitäisi kannatussyistä leipaista uusi sota. Ainakos sitä yhteisö voi olla sorron kohteena, jos niin halutaan nähdä. Minua on aina huvittanut se, että EU tuomitsi Georgian kuuma-Kallena, kun se hyökkäsi omaan maahansa, johon venäläiset ”rauhanturvaajat” olivat tulleet kutsumatta kylään. Sitä ennen GRU:n toimijat olivat vuoden sytytelleet etnisiä levottomuuksia Georgialle kuuluvilla raja-alueilla.

Tätä ei ole syytä unohtaa, kuten ei Krimin ja Itä-Ukrainan tapahtumiakaan.

Venäjän poliittinen tulevaisuusnäkemys näyttää joka tapauksessa olevan sellainen, että länsi pyrkii hillitsemään Kiinan vallan kasvua, mikä on kansainvälisissä suhteissa tärkein suuntaus. Eurooppa näyttää (venäläisten mukaan) menettäneen mahdollisuuden pysäyttää EU:n ja kansainvälisen asemansa heikentyminen.

Nationalistiset ja autoritaariset taipumukset lisääntyvät. Euroopan vaikutusvallan laskeva ja regressiivinen suuntaus todennäköisesti jatkuu, kunnes uusi tasapaino löytyy. Eurooppalaiset valtiot eivät kuitenkaan koskaan saa takaisin aikaisempaa itsenäistä asemaansa.

Lisäksi ulkopuoliset voimat tulevat tehostamaan taisteluaan taantuvasta mantereesta. Tämä taistelu saattaa olla vakava geopoliittinen haaste myös Venäjälle ja koko maailmalle. Tähän liittyy myös useista eri syistä jatkuva Euroopan turvallisuuden heikkeneminen.

Sodan todennäköisyyttä Venäjä pitää suurena:

Uskomattoman nopea muutos globaalissa voimatasapainossa, maailmanpolitiikan alueellistaminen, kansallisvaltioiden roolin uusi vahvistuminen sekä sellaisten konfliktien uudelleen käynnistyminen, joita aikaisemmat hegemonit, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto, olivat pitäneet hallinnassa, luovat kuitenkin suhteellisen suuren sodan todennäköisyyden.

Yhdessä kohdassa nauroin ääneen. On niin tavattoman totta, että Turkin lisäksi monet Euroopan valtiot ovat hyvin itsekkäitä. Näiden itsekkäiden valtioiden joukkoon Venäjä laskee Italian, Ranskan ja Unkarin ja näkee niissä vahvaa kumppanuuspotentiaalia.

Keskeinen suuntaus on kansainvälisten suhteiden piirissä kasvava itsemääräämisoikeus. Yhä useammat maat valitsevat klassisia liittoutumia ja monenvälisiä sitoumuksia. Joidenkin instituutioiden löystyminen johtaa muiden vahvistumiseen. Niiden maiden määrä, jotka ovat osoittaneet itsekkyyttä rikkoen sovittuja yhteisvastuulausekkeita oman asemansa vahvistamiseksi, kasvaa edelleen. Monille näistä maista Venäjä muodostuu vaihtoehdoksi myös suvereniteetin vahvistamisessa. Venäjä tukee kaikkia maita, jotka pyrkivät riippumattomuuteen kansainvälisissä suhteissa. Tämä tapahtuu esimerkiksi nykyaikaisia asejärjestelmiä myymällä, kuten S-400 ohjusjärjestelmien toimitukset Turkille tai maatalouden vientiyhteistyön laajentamisella Egyptin kanssa, ydinvoimalan rakentamisella Unkariin ja Ranskan ja Italian poliittisen aseman vahvistamisella Euroopassa.

Myös digitaalisuus askarruttaa venäläisiä:

Tärkeä trendi on myös kasvava kilpailu teknistaloudellisista alustoista. Voiko analoginen valtio selviytyä digitaalisessa maailmassa? Yhdysvallat, Kiina, Euroopan unioni ja Venäjä etsivät uusia parametreja digitaaliselle suvereniteetille. Juuri tämä kenttä todennäköisesti osoittautuu avaimeksi 2000-luvun valtasuhteiden määrittämisessä. Venäjä pyrkii keskittämään ponnistelunsa siten, että sen oma strategia osoittautuu yhdeksi tuloksellisimmista ja kilpailukykyisemmistä. Tavoitteena on turvata kansallinen suvereniteetti kaikissa olosuhteissa myös verkkoympäristössä.

Jätän referaatistani pois kaikki muut 150 sivua, joissa selitetään jotain Venäjän viestinnästä ja kaupallisista jutuista, joten jos niistä on kiinnostunut, kannattaa lukea raportti. Minua kiinnostaa taloudellispoliittisten syiden vaikutus turvallisuusympäristöömme.

Vielä kun joku osaisi sanoa, mitkä ovat peliliikkeet 2020 – 2025… Lähikehityksen vyöhyke on oleellisin. Vuosien 2015-2020 ruutu on takana.

Prognoosi? Ehkäpä ihan kaikille ei riitä suositus, että opettele venäjää ja käy Pietarin kanssa kauppaa.

Nykysuomettaminen tapahtuu siellä, missä on raha. Katsokaa kytkyt ja näette pelin. Niitä voi tietysti olla itään ja niitä voi olla länteen. Muistamme punaiset vuorineuvokset. Nyt on paljon Kiinan-kauppaa.

Yksi historian surullisimpia hahmoja oli Viron Konstantin Päts. Hän sai palkkaakin neuvostohallitukselta neuvostoliittolais-virolaisen naftan maahantuontiyrityksen kautta. Hän perusti jo 1924 neuvostoliittolais-virolaisen kauppakamarin. Näin itsenäisyysmies sai roolin itsenäisyyden menettämisessä. Kauppakytkyt vaikuttivat Pätsin ja Laidonerin myöntyväisyyspoliiikkaan 1939 – 1940.

Kauppaa on silti käytävä. Pitää vain tietää synnyt syvät ja käärmeen luvut. Kalevalainen kansa on yleensä osannut, jos vain on sopivia tietäjiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu