Timokratia, demokratia vai jotain muuta?

Kaunopuheisuudella ja vakuuttavalla esiintymisellä on valtava merkitys vallan saamiseksi. Voimalla on oleellinen osa, koska kansa pitää ”jämäkkyydestä” etenkin epävarmoina aikoina. Heikko, haparoiva ja orastava demokratia on suurelle vaaralle alttiina, mutta niin myös pelästynyt kansa, joka kirkuu kapusiinimarakattien lailla, kun se on säikähtänyt jotain. Silloin valta on helppo ottaa ja laittaa kansa halukkaasti luovuttamaan pois oikeutensa.

Hallintomuotojen historia on kiinnostava.

2500 vuotta sitten Kreikka oli vajonnut taloudelliseen kurjuuteen ja levottomuuksiin. Alemmat luokat olivat ylivelkaantuneet ja ylemmät luotottaneet heitä holtittomasti. Solon keksi ratkaisun. Hän alensi köyhien velat. Näin rikkaat eivät menettäneet rahojaan, mutta he katsoivat menettäneensä liikaa. Köyhät eivät omasta mielestään saaneet tarpeeksi, joten heitä oli helppo kiihottaa. Tilanne oli kuitenkin parempi.

Luottamus palasi, ja Solon kutsuttiin tekemään hallitusmuotoa. Siirtyminen ylimysvallasta kansanvaltaan alkoi. Kansankokouksen mahdollista ja jopa todennäköistä hölmöyttä vahtimaan asetettiin kaksi valvovaa neuvoskuntaa. Solonin kompromissia oligarkian ja demokratian välillä sanotaan timokratiaksi.

Solonin laeissa muukalaiset alkoivat päästä kansalaisiksi. Vanhemmat velvoitettiin opettamaan pojilleen ammatti. Nuorukaisten tuli saada huolellinen kasvatus. Uskonto, laulu, soitto ja ruumiin harjoitukset olivat tärkeimmät opit. Laskento ja kirjoittaminen tulivat niiden jälkeen.

Kansa mankui etuja, kuka mitäkin. Jospa Solon tekisi tällaisen ja tällaisen muutoksen? Solon väisti poliittista ahdistelua ulkomaille. Palattuaan hän näki poliittisten riitojen palanneen ja Peisistratoksen kohoavan Ateenan itsevaltiaaksi. Solon lähti Ateenasta ja kuoli Salamiin saarella.

Peisistratos osasi esiintymisen. Hän osasi mainoskampanjat eikä kaihtanut näytelmällisiä harhautuksia. Köyhemmän luokan joukosta tulleena hän tunsi hyvin kansan yleisen psykologian.

Ateenan kaupunkivaltion demokratia alkoi pari vuotta sen jälkeen, kun Peisistratoksen jatkajat, eli hänen molemmat poikansa oli murhattu.

Antti T. Oikarinen, joka suomensi Senecan Kirjeet Luciliukselle (Epistulae morales ad Lucilium) on jo kauan hiljakseen perehtynyt Valerius Maximuksen teoksen Facta et dicta memorabilia suomentamiseen. Teoksen suomentaminen tarvitsee lisää rahoitusta, jota ei näy eikä kuulu. Toivotaan, että humanistinen Suomi ymmärtää sivistyksen arvon ja hanke saa tukea.

Antti tarjoaa tämän maistiaisen:

Peisistratoksen kerrotaan olleen niin vahva puhuessaan, että hänen puheensa lumoamat ateenalaiset sallivat hänelle kuninkaan vallan, vaikka etenkin Solon, joka rakasti isänmaataan yli kaiken, ponnisteli vastakkaisella puolella. Mutta jälkimmäisen puheet olivat terveellisempiä, edellisen kaunopuheisempia. Niinpä kävi niin, että muutoin mitä järkevin kansakunta piti orjuutta vapautta parempana. Valerius Maximus 8.9.ulk.1

William Goldingin teoksessa Kärpästen herra joukko poikia päätyy autiolle saarelle lentokoneen tuhouduttua. Maailmassa on sota. Aluksi kirjassa esitellään vain kaksi poikaa: urheilullinen Ralph ja paksu, silmälasipäinen Possu, jotka torvisimpukkaan puhaltamalla kutsuvat muut pojat luokseen. Koska saarella on ainoastaan nuoria poikia eikä lainkaan aikuisia, äänestävät he johtajan. Ralphin lisäksi Jack-niminen poika havittelee valtaa, mutta häviää äänestyksen Ralphille. Alussa on hauskaa kiltin, demokraattisen ja järkevän Ralphin johdolla. Jack nimitetään metsästäjien päälliköksi.

Joku keksii, että turvallinen saari kätkee pedon. Sen todenperäisyydestä riidellään. Jack käyttää pelkoa hyväkseen ja alkaa kapinoida. Näin pojat hajaantuvat kahdeksi heimoksi. Jack tarjoaa maukasta lihaa, juhlia ja metsästystä, mutta lopulta hänen valtansa perustuu vihaan, pelkoon ja väkivaltaan. Valtataistelun raaistuessa kaksi poikaa (Simon ja Possu) kuolee.

Miten meiltä viedään simpukkamme ja puheoikeutemme? Siihen on kaksi eri reittiä. Toinen on pakkokeino ja toinen on poliittisesti kiihottuneen väkijoukon huutokuoro.

 

Voiko nykydemokratia muuttua tyranniaksi?

 

Vahvimmissakin demokratioissa on totalitaristisia piirteitä, mutta me päätämme niistä itse. Se on paradoksaalista. Kyse on eräänlaisesta muotiajattelusta. Se ei synny meillä, vaan tulee maailmalta, oli kyse mistä poliittisesta muodista tahansa, mutta aina se vastaa johonkin kollektiiviseen henkiseen tarpeeseen.

Platon oli varma siitä, että demokratia tulee jollain aikavälillä muuttumaan tyranniaksi. Sitä hän ei osannut määritellä, millaiseksi.

Ensin pitää tutkia demokratiaa. Yleensä demokratia on aina jonkinlaista timokratiaa, jossa raha (suurpääoma), joukkotiedotusvälineet, edustuksellinen demokratia ja ”kansa” tasapainoilevat.

Demokratia on kestänyt monia koettelemuksia ja on joissakin maissa hyvin vahva. Toisaalta myös vahvoihin demokratioihin on hiipinyt mandalan kääntöpuolelle tapa kääntää selkänsä vastakkaisille äänenpainoille, kiistää kritiikki ja tuomita se täydelliseen häviöön mielipideilmastossa. Itsevaltaisissa demokratian irvikuvissa vaiennetaan sitten jo voimatoimin, perusoikeuksia rajaavin laein ja asetuksin.

Demokratian kivijalka huojuu. Platon näki myöhäisvaiheen demokratian tuottavan väistämättä arvotyhjiön. Oikeastaan sama asia, minkä William Booth ja David Wilkerson näkivät maailmanlopun profetioissaan, Platonin keskustelijat järkeilivät tapahtuvan jollain aikavälillä ikään kuin ihmisen käyttäytymiseen liittyvänä luonnonlakina.

Platon päätteli Valtio-teoksensa viimeisissä dialogeissa, että tyrannia nousee väistämättä pitkälle kehittyneestä demokratiasta. Hän ajatteli näin:

Poliittinen järjestelmä toisi tarpeeksi pitkään kestettyään maksimaalisen vapauden ja tasa-arvon, jossa jokainen elämäntyyli olisi sallittua ja julkiset virat täytettäisiin liki arpomalla. Vapaudet moninkertaistuisivat. Viranomaiskunnioitus kuihtuisi, kaikenlainen epätasa-arvo olisi uhkaavaa ja monet kulttuurit ja seksuaaliset vapaudet loisivat kaupungista (tai valtiosta) kaikissa sävyissä kirjoillun viitan.

Sateenkaaripolitiikka, Platon väitti, on monille varmasti oikeudenmukaisin kaikista järjestelmistä. Tämän demokratian vapaus pitää kokea, jotta siihen voi uskoa. Se on kuitenkin luonnostaan epävakaa. Kun auktoriteetti haalistuu ja kääntyy kaikkiin suosittuihin arvoihin, näkemykset ja identiteetit ovat pian niin erilaisia, että ne ovatkin kategorisesti yhteen sovittamattomia. Kun kaikki viralliset ja epäviralliset esteet tasa-arvon edestä on poistettu, kun kaikki ovat samanarvoisia; kun eliittiä halveksitaan ja on täysi lupa tehdä, mitä haluaa, puhutaan myöhäisvaiheen demokratiasta. Tässä tilanteessa auktoriteetilla ei tarvitse olla lainkaan poliittista kokemusta ja asiantuntemusta.

Rikkaat joutuvat hyökkäyksen kohteeksi, koska eriarvoisuus kasvaa sietämättömäksi. Patriarkaatti puretaan. Miehen ja naisen tasa-arvo paranee ja samalla perhehierarkiat kääntyvät ylösalaisin. Luokkahuoneissa opettajilla ei ole juuri sananvaltaa. Eläimet nähdään tasa-arvoisina ihmisten kanssa. Rikkaat vaeltelevat köyhien kaduilla ja yrittävät olla siellä luontevasti. Ulkomaalainen on sama kuin kansalainen.

Kun tähän on päästy, Platon päättelee, on tyrannille oikea hetki astua esiin. Hän tulee tällä kerralla eliitin joukosta, mutta on sovussa aikansa kanssa, kykenee satunnaisiin nautintoihin ja päähänpistoihin, ymmärtää hyvän ruoan ja seksin päälle, sillä demokratian kansalaisuskonto on suvaitsevaisuus näissä asioissa.

Hän tekee siirtonsa ja löytää tottelevaisen väen. Hän hyökkää ikäistensä varakkaiden kimppuun syyttäen heitä korruptiosta. Jos häntä ei pysäytetä ajoissa, hänen ruokahalunsa kasvaa ja hän riistää luokkansa oikeudet. Hän on luokkansa petturi, ja pian hänen vihollisensa joutuvat joko pakenemaan tai miellyttämään häntä. Lopulta hän seisoo yksin ja lupaa selvittää halvaantuneen ja epäjohdonmukaisen demokratian. Hän tarjoaa mädille ja ristiriitaisille ihmisille helpotusta demokratian loputtomia valintoja ja epävarmuutta vastaan. Hän esittää, että liiat vapaudet ovat orjuuttaneet ja tarjoaa itseään ratkaisuksi demokraattisen sotkun sisäisiin konflikteihin. Ennen kaikkea hän lupaa hoitaa halveksitun eliitin. Niinpä kansa viehättyy hänestä ja demokratia halukkaasti ja impulsiivisesti torjuu itse itsensä.

Mielestäni Platon kuvaa tässä Trumpin nousun valtaan. Vieläkään hänen uskovat eivät huomaa, että ”eliittiä” vastaan noussut tuli itse eliitistä ja on täysin korruptoituneesti istuttanut jopa sukulaisensa merkittäviin asemiin julkisella rahalla.

Yhdysvallat on kuitenkin demokratia. Joka neljäs vuosi siellä on mahdollista tehdä vallankumous. Näin päätti Thomas Jefferson. Tämän saisi toki muutetuksi, jos demokraattisissa vaaleissa valitulla on niin paljon parlamenttivaltaa ja kannatusta, että hän voi järjestelmän sisältä päin luoda uudet lait ja pala palalta siirtää valtaa itselleen. Näinkin on tapahtunut (Hitler, Putin, Orban, Erdogan jne.)

 

Mitä jälkimodernin maailman täytyy tehdä pelastuakseen?

 

Tarvitaan vahva humanismin ja sivistyksen paluu. Viktor Franklin mukaan tieteellinen nihilismi pohjusti vuosisatoja keskitysleirejä. Jos ihminen ei ole muuta kuin ”bakteerien palamisprosessi”, hänet on helppo laittaa uuniin. Ihminen on kuitenkin paljon enemmän. Frankl selvisi Theresienstadtista, Dachausta ja Auschwitzista. Hän menetti keskitysleireissä äitinsä, isänsä, veljensä ja vaimonsa. Myöhemmin hän keskittyi auttamaan ihmisiä löytämään tarkoituksen harmaaseen arkipäiväänsä.

Kun ihminen ei tiedä, mitä tehdä, perinne suojelee häntä. Postmodernissa maailmassa ei ole ollut perinteitä, ei totuutta, ei haluta tietää edes, voimmeko ylipäänsä tietää mitään. Keksitään suuria viisauksia, kuten ”Pariisi on vain teksti”.

Ei se ole pelkkä teksti. Sinne voi mennä, siellä voi asua ja kävellä. Sitä voi haistaa, maistaa ja koskettaa.

Monet liberaalit arvot ovat hyödyllisiä. Vapaus ja tasa-arvo! Monet vanhat, konservatiiviset arvot ovat hyödyllisiä. Perhe yhteiskunnallisena yksikkönä ei saisi kärsiä täydellistä haaksirikkoa. On mahdollista, että on olemassa oikea ja väärä eikä ole mitään muuta keinoa erottaa nämä kuin katsoa puun tuottamia hedelmiä. Tässä mielessä uskontojen antama perinnetieto ihmisen kokemasta luonnon (Jumalan) ja ihmisen suhteesta on merkityksellistä sanataidetta. Niistä pitää poimia rakkaus ja poistaa vanhat typerät sotalaulut.

Jos ihminen ei tiedä, mitä tehdä eikä mikään perinne anna apua päätökseen, hän tekee samaa kuin muutkin. Se on konformismia, josta siirrytään melko helposti jonkinlaiseen totalitaristiseen ajatteluun. Ajattelu alkaa siten, että meille luodaan oikean ajattelun vaatimus määrätyistä muodeista, koska muodeista tulee politiikkaa ja sitten ihmisiä aletaan uhkailla, ilmiantaa vääristä ajatuksista ja tuomita kerettiläisyyteen. Sen jälkeen he alkavat etukäteen varoa olevansa eri mieltä ja haistella, miten pitää ajatella. Totalitarismi voidaan toteuttaa kurin, väkivallan ja valvonnan avulla mutta myös hienostunein muodoin.

Vankileirejä ei hyvin kehittyneessä demokratiassa tarvita. Osaamme olla edistyksellisiä ja hyviä, ettemme vain loukkaisi ketään, ja palvomme Pyhää Oikeinajattelua ja Pirkkalan monistetta, on se sitten mikä tahansa. Toisaalta on olemassa suuria silmänkääntäjiä ja huijareita, jotka tuottavat hedelminään vihaa ja pelkoa mutta suhtautuvat terveeseen kritiikkiin höpinöitään kohtaan ”mielipidetotalitarismin osoituksena” ja ”sananvapauden rajoittamisena”.

Tällaista se on ollut aina. Ihminen osaa kuvitella ja juonitella, harhauttaa. Jotta se hyvä hänessä tulee esiin, emme saa unohtaa antiikin emmekä myöskään Euroopan lähihistorian opetuksia. Yhteiskuntaa ei saa päästää velttouden ja passiivisen nautiskelun tai taloudellisen kaaoksen varaan, koska siinä on Jackin tilaisuus, ja sitten muilta viedään puheoikeus ja simpukka ennen kuin he ehtivät ymmärtää, mitä tapahtui.

Platon on liiaksi unohdettu. Hänen pettymyksensä demokratiaan syntyi ajatustyön tuloksena, ei sen vuoksi, että Sokrates tuomittiin kuolemaan täysin demokraattisessa vaalissa. Meillä on kuitenkin mahdollisuus korjata joitakin nykytodellisuudessa olevia puutteita. Valitettavasti se ei onnistu silmänkääntötempuilla eikä vakuuttavilla esiintymisillä. Laskutaitoiset ja Solonin kaltaiset ajattelijat ovat oleellisempia, jos kansakuntaa oikeasti rakastaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu