Kemiallisiin pakkokeinoihin on puututtava

Alempana esitetyn Vetoomuksen muistisairaiden ja kehitysvammaisten puolesta emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä luovutti eilen Peruspalveluministerille, kun kävimme yhdessä luovuttamassa tätä Vetoomusta Ihmisoikeudet vammaisten arkeen-verkoston puolesta, jonka asiantuntija nyt professori Sirkka-Liisa Kivelä on:

Ministeri Maria Guzenina-Richardson
Sosiaali- ja terveysministeriö

Kemiallisen rajoittamisen käyttö pakkokeinona muistisairaiden hoidossa

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden itsemääräämisoikeuden rajoittamista käsittelevän työryhmän ehdotuksissa ei käsitellä ollenkaan kemiallisten rajoitteiden eli psyyken- ja muidenkin lääkkeiden käyttöä pakkokeinona muistisairaiden hoidossa. Tämä on räikeä puute seuraavista syistä:

• kemiallisia rajoitteita eli psyykenlääkkeitä käytetään vanhusten ympärivuorokautisessa hoidossa (ympärivuorokautisessa palveluasumisessa ja pitkäkestoisessa laitoshoidossa) maassamme yleisemmin kuin muissa Pohjoismaissa tai Yhdysvalloissa (viite liitteenä: Kivelä ja Koistinen, Suomen lääkärilehti 2010:65:593-598). Suurin osa näissä hoitopaikoissa hoidossa olevista iäkkäistä on muistisairaita, joten kemiallinen rajoittaminen liittyy muistisairaiden pitkäaikaishoitoon. Useat tutkimukset todistavat sen, että suomalaisessa vanhusten pitkäaikaishoidossa käytetään psyykenlääkkeitä erittäin runsaasti.

• kemiallisten rajoitteiden käytön lisäksi maamme pitkäaikaislaitoksissa esiintyy vanhusten kemiallista rajoittamista sellaisessa muodossa, jota voidaan pitää kemiallisena kaltoinkohteluna (viite liitteenä: Nurminen, Puustinen, Kukola, Kivelä, Journal of Elder Abuse and Neglect, 2009:21:89-104).

• kemiallinen rajoittaminen on hoitomuoto, jonka virheelliseen käyttöön yhteiskunnan on puututtava. Kemiallisen kaltoinkohtelun ehkäisemiseen on yhteiskunnan puututtava todella voimakkaasti. Kyseessä ei ole pelkästään lääkäreiden ja lääketieteen tehtävä. Kokemukset Yhdysvalloista osoittavat, että lainsäädännöllisin keinoin pystytään vähentämään psyykenlääkkeiden käyttöä vanhusten pitkäaikaishoidossa. Kokemukset Ruotsista taas osoittavat, että sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnan täydennyskoulutuksen kautta pystytään vähentämään psyykenlääkkeiden käyttöä vanhusten pitkäaikaishoidossa. Muitakin keinoja on olemassa.

• Maailman terveysjärjestön pahoinpitelyn muotoja koskevassa luokittelussa kemiallista pahoinpitelyä pidetään yhtenä pahoinpitelyn muotona.

• muistisairaiden kemiallinen rajoittaminen on ”elegantti tapa” rajoittaa muistisairaiden liikkumista ja muuta käyttäytymistä, koska se voidaan toteuttaa siten, että omaiset tai muut ulkopuoliset eivät huomaa kyseessä olevan rajoittamisen tai jopa kaltoinkohtelun. Se on pakkokeino ja itsemääräämisoikeuden rajoittaminen suuressa määrin.

• kemiallisella rajoittamisella on huomattavan paljon haittavaikutuksia. Psyykenlääkkeet heikentävät muistia, muita älyllisiä toimintoja, tasapainoa ja kävelykykyä sekä edistävät kaatumisia ja kaatumisvammoja. Ne siis heikentävät muistisairaiden kykyjä, mahdollisuuksia toimia ja näin vaikuttavat muistisairaiden hyvinvointiin erittäin negatiivisesti. Tämä vuorostaan lisää työntekijöiden tarvetta.

Työryhmän ehdotuksista puuttuu muitakin tärkeitä seikkoja.

Pakkokeinojen käytön myönteisten ja kielteisten vaikutusten seuranta hoidossa on erittäin tärkeää. Työryhmä ei esitä mitään seurannasta.

Suomessa on tehty paljon monien syrjittyjen ryhmien syrjinnän ehkäisemiseksi. Vanhusten syrjinnän ehkäisy on jäänyt taka-alalle. Vanhuksia tarkastellen muistisairaat vanhukset ovat kaikista syrjityin ryhmä vanhusväestössä. Pakkokeinojen tarkastelun sijaan huomattavasti tärkeämpää on tehdä töitä vanhusten ja kaikkiin ikäryhmiin kuuluvien muistisairaiden syrjinnän poistamiseksi. Valtioneuvoston selonteko Suomen ihmisoikeuspolitiikasta vuonna 2009 toi esille sen, miten vähän ikäsyrjinnän ehkäisemiseksi Suomessa on tehty lainsäädännön tai muun yhteiskunnan toimien tasolla.

Vetoan ministeriin, että hän ottaisi muistisairaiden ja kehitysvammaisten kemiallisen rajoittamisen ja muun rajoittamisen virheellisen käytön ehkäisemisen ja kemiallisen ja muun kaltoinkohtelun ehkäisemisen ministeriönsä keskeiseksi tavoitteeksi. Pelkällä pakkokeinolailla kemiallisen rajoittamisen ja muiden rajoitusmuotojen käyttöä ei saada inhimilliseksi ja turvalliseksi, eikä rajoittamista myöskään saada vähenemään pelkästään tällaisen lain avulla. Keskeistä on muistisairaiden ja kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden tukeminen ja heidän osallistumismahdollisuuksiensa kehittäminen.

Helsingissä, elokuun 14. päivänä 2012.

Sirkka-Liisa Kivelä
emeritaprofessori