Lammasturkki? Miten olisi?

Näinä päivinä on Uuden Suomen blogeissa paljon kirjoitettu Turkistarhoista. Asiasta keskustelivat niin turkistarhojen kannustajat kuin vastustajatkin.

Ihmisen piti ammoisista ajoista huolehtia lämpimistä vaatteista, joitten valmistukseen käytettiin metsästyksestä saaneiden eläinten nahkoja, joka olikin silloin ainoa vaatetus.

Myöhemmin (10 000 vuotta sitten) kun lammas oli kesytetty, niin lampaan nahoista valmistettiin turkkeja ja lammasnahkakenkiä ja -saappaita. Lampaannahoista valmistettuja turkkeja pidettiin ensin kuuluvina vain kaikkein köyhimmille. Käsittelyssä lampaannahka muuttuu pehmeäksi ja siitä saa aika kevyitä turkiksia. Se on erittäin lämmin ja antaa kehon hengittää.

Ulkomailla lampaannahka on muotia: esim. Venäjällä 70 prosenttia turkistuotteiden viennissä on lammasnahkaisia turkkeja.

Olemmeko unohtaneet lampaat Suomessa? Lammastuotanto?

Suomessa on ollut korkeatasoinen lammasnahan tuotanto. Oli joskus nahkamestari Kauppaneuvos Artturi Hellemaa (1893 – 1976) Friitalan Nahka Oy:n toimitusjohtaja. Hän oli perustanut Friitalan Nahka Oy, joka kasvoi aikoinaan muutaman kymmenen työntekijän suuruisesta nahkatehtaasta Suomen suurimmaksi ja johtavaksi nahkateollisuuslaitokseksi, joka toimi vuoteen 2010 asti Sen konkurssiin joutumisesta kertoo Satakunnan Kansa 2.9.2010 ”Nahka-Friitalan taru päättyy lopullisesti”.

Ikävä juttu!

Ehdotankin,

että suljetaan kaikki turkistarhat. Annetaan halukkaiden vapaasti ampua metsissä villieläimiä turkiksia varten ja lähdetään muuttamaan asenteita lampaita kohti ja kehittämään lammastaloutta. Nykyään lampaita näkyy harvoin muualla kuin maaseutunäyttelyillä ja kotieläinpuistoissa.

Kun Suomessa on ollut nahkurimestareitakin, niin varmaan jotain osaamista alalle on säilynyt.
Löytyisikö innovaatiota sille alalle? Lammas ”tuottaisi” paljon enemmän kuin häkissä kasvatettu turkis eläin. Hyötyä olisi lampaan lihasta, nahasta ja jopa maidosta! Lammasturkista puhumattakaan!, joka olisi vientitavarana kullan arvoinen.

Periaatteessa; mikä estäisi. Varmaan EU:sta saisi siihen lupaa direktiivi ja rahallista tukea maaseudun kehittämiseen?
Ja kun ala tarvitsee paljon käsityötä, niin työllistäisi halukkaita.

Vai miten täällä keskustelupalstalla ajatellaan?

Eli haluaisiko joku lammaskarjan kasvattajaksi? Toisin sanojen, lampuriksi? Siitä se alkaisi.

Tiedustellaankin aluksi miten nyky-Suomen lampaat voivat? Kuka kertoisi?

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu