Inkeriläisten karkotus Suomesta

Vie kohtalo meitä outoja teitä, kotiin ei milloinkaan … Siis, meitä Inkerin suomalaisia. Mitä olet tehnyt, inkeriläinen, kun sinua näin kohdellaan? kysyi eräs kirjoittaja kirjassaan? Niin, mitä? – kysyn minäkin!

Olen kirjoitellut jo täällä Inkerin suomalaisten kohtalosta, mutta aihe ei jää mielestäni. Ja nyt kun löytyy kirjallisuutta niin suomen kuin venäjänkin kielellä.

Tässä kirjoituksessa palaan sotavuosiin (1941-1945).

Operaatio Barbarossa alkoi kesäkuun 22. päivänä 1941, jolloin saksalaiset joukot kolmen miljoonan miehen, 750’000 hevosen, 600’000 ajoneuvon, 3’580 panssarin ja 1’830 lentokoneen voimalla lähtivät vyörymään kohti Neuvostoliittoa… Jalkoihin jäi siviilikansaa joitten joukossa myös Inkeriläiset.

Saksalaiset miehittivät syksyllä 1941 suurimman osan Inkerin maata. Sodan jatkuessa useat tuhannet inkeriläiset siirrettiin ensin Viron, Veimarin ja Klogan karanteenileireille, joista Saksan ja Suomen välisen sopimuksen mukaisesti Suomeen evakuoitiin vuosina 1941–1942, 63’000 inkeriläistä. Silloin Suomi ojensi auttavaa kättä inkeriläisille ja otti heidät vastaan.

Suomessa olon aika rajoittui noin puoleentoista vuoteen,

sillä 19.9.1944 solmitun välirauhan ehtojen mukaan Suomi sitoutui palauttamaan sodan aikana internoidut Neuvostoliiton kansalaiset. Venäjän viranomaiset vaativat kaikkien sota-aikana Suomeen tulleiden Neuvostoliiton kansalaisten ehdotonta palauttamista kotimaahansa. Myös inkeriläisten katsottiin kuuluvan tähän joukkoon. Inkeriläisille luvattiin pääsy takaisin omalle kotiseudulle.

Kuka lupasi?

Kotiseudulle pääsyä lupasi valvontakomission puheenjohtaja kenraali Zdanov, joka oli jo 30-luvulla ollut Leningradin kaupungin puoluejärjestön johtajana ja samanaikaisesti Yleisliittolaisen kommunistisen (bolshevikki) puolueen keskuskomitean sihteerinä, juuri se, joka tuhosi inkerinsuomalaisia pakottaen heitä tunnustautumaan syyllisiksi … ja nyt se sama kenraali lupasi inkeriläiset kuljettaa heidän koteihinsa, ettei heidän tarvinnut tässä kapitalistisessa Suomessa kitua ja kärsiä. Tällaista tarjosi venäläinen kenraali. Valvontakomission venäläiset agentit ja värvääjät ajelivat Suomea ristin rastin ja kovasti agitoivat inkerinsuomalaisia viipymättä palaamaan kotimaahan.

Monet inkeriläiset kaipaisivatkin kotiseuduilleen

ja suhtautuivat positiivisesti Neuvostoliiton vaatimukseen kaikkien siirtolaisten palauttamisesta kotimahan ”… Tietysti on järkevämpi lähteä tarjotulla kyydillä kotikonnuille. Siellähän on meillä Leningradin lähellä kunnon peltikattotalo ja iso maapalstakin … Riittää jo kiertely ympäri maailmaa! Näin! tietenkin lähdemmehän kotimaahan! Vain kotiin!”

Monet olivat pettyneet myös saamansa kohteluun. Arkielämässä inkeriläiset törmäsivät usein samanlaisiin asenteisiin kuin karjalaisevakot. Paikallisten ihmisten mielestä he saattoivat esimerkiksi puhua aivan liian arvostavasti ja nostalgisesti rakkaasta Inkeristään. Tulokkaita syytettiin myös laiskuudesta, liiallisesta vilkkaudesta ja siivottomuudesta.

Suomen viranomaiset ahkeroivat myös asiassa.

Palautuksista tehtiin kiireesti pilottiprojekti. Korkeat viranomaiset asetettiin valvomaan kotiuttamista. Tutkijoitten mukaan, siirtoväen sopeutumisen ongelmat olivat jääneet suomalaisten mieleen toisarvoisiksi, koska Suomessa toiminut palautushallinto oli tiiviissä yhteistyössä puna-armeijan poliittisen johdon kanssa. Se määräsi neuvostoviranomaisten toimista kokoamiskeskuksissa ja palautusjunissa, vaikka tiesivät, ettei inkeriläisten määräpäänä ole Inkeri.

Tutkijoitten mukaan pakkotoimissa on nähty Valvontakomission ja Suomen viranomaisten yhteistoimintaa. Suomalaiset näkivät Valvontakomission toimissa uhan maan itsenäisyyden menettämiselle. Inkeriläissiirtoväestä oli muodostunut rasite, jonka valtiovalta oli pyrkinyt hoitamaan pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman pian.

Kotiin, vain kotiin! – Mutta miten siinä kävi?

Tammikuuhun 1945 mennessä Suomen viranomaiset saivat kootuksi noin 56’000 inkeriläistä ja lähetetyksi junalla itärajan yli, mutta yksikään heistä ei päätynyt Inkerin maalle.

Neuvostoliitto petti lupauksensa ja junat eivät pysähtyneetkään Leningradiin (nyk. Pietari) ja jatkoivat matkaa syvälle Venäjän syrjäseuduille. Siis, Zdanov (Жданов) ja hänen agentit valvontakomissiossa valehtelivat inkeriläisille!

Minne matka?

Kartasta [Kuva] näkyy alueet, joista kerättiin inkeriläisiä ja jonne sitten oli matka.

Neuvostoliiton Puolustuskomitean salainen määräys vuodelta 1944, jossa inkeriläiselle siirtoväelle osoitettiin sijoituspaikkakunnat Keski-Venäjältä.

Määräys tähän [Kuva]

    Pykälä 1
    Разместить на территории РСФСР 1’200 семей (около 50’000 человек) возвращающего из Финляндии населения ингерманландского происхождения, в том числе в Ярославской области 5’000 семей, Калининской 3’000, Новгородской 2’000, Псковской 1’000 и Великолукской 1’000 семей.

    Pykälä 1
    Määräys Suomesta palavaa inkeriläisväestöä sijoittaa Venäjän Federation alueelle 1’200 perhettä (noin 50’000 ihmistä), myös Jaroslavin alueelle 5’000 perhettä, Kalininin 3’000, Novgorodin 2’000, Pihkovan 1’000 ja Velikijeluki 1’000 perhettä”.

Tässä noudatettiin jälleen Neuvostoliiton yleistä järjestelmää, jonka mukaan vihollisen kanssa vapaaehtoisesti tai pakostakin yhteistoiminnassa olleet eivät voineet palata kotiseuduilleen, varsinkaan rajojen läheisyyteen. Suomesta palannet Inkeriläiset ohjattiinkin Keski-Venäjälle.

Auttava käsi

Toisaalta vuonna 1942–1943 Suomi ojensi auttavaa kättä Inkerin suomalaisille kun otti siirtolaisia vastaan, mutta Inkerin suomalaiset tulivatkin Suomelle rasitteeksi ja Suomi palautti inkeriläiset Neuvostoliittoon, jotta Suomen itsenäisyys ei vaarantuisi.

Korkea hinta tämäkin!
Vai mitä mieltä ollaan täällä keskustelu palstalla?

    Lähteet:
    Kotiin karkotettavaksi. Toivo Flink.
    Nevan alkuasukkaat. Juho Lukka.
    Inkeri. Historia, kansa, kulttuuri. Toimittaneet Pekka Nevalainen, Hannes Sihvo.
    Прибалтийско-финские народы. Составитель Мауно Йокипии.

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu