Operaatio Barbarossa Lempaalasta nähtynä

Operaatio Barbarossa Lempaalasta nähtynä

Piti olla kesäkuun 1941 21 ja 22 päivien välinen valoisa lyhyt yö!. Mutta tämä yö yhtäkkiä muuttui mustaksi ja pitkäksi yöksi, kun sunnuntaiaamuna klo 3:15, kun väki, niin vanhemmat kuin lapsetkin vielä nukkuivat, alkoi Neuvostoliiton rajavyöhykkeellä jyrinä taivaalla, kun Saksan jättimäinen sotakoneisto alkoi vyöryä Neuvostoliittoa kohti.

Noin 2 500 saksalaista lentokoneetta alkoivat massiivisella pommituksella moukaroimaan raja-alueitten kaupunkeja ja kyliä ilman sodan julistusta.
Yli kolmetuhatta panssarivaunua ja noin 5 miljoonaa sotilasta lähti liikkeelle kohti Neuvostoliittoa toteuttamaan Barbarossa -suunnitelman salamasotaa (saks. blitzkrieg). HHitler uskoi operaation kestävän neljä kuukautta. Suunnitelman mukaan hyökkäys oli suoritettava Suomenlahti-Mustameri -linjalla. Vastassa olivat heikommat neuvostojoukot, joista monet eivät ehtineet saada varoitusta saksalaisten hyökkäyksestä, joten ihan alussa sotavangeiksi joutui satojatuhansia neuvostosotilaita.

Suuri Isänmaallinen sota

Alkoi pitkä Suuri Isänmaallinen sota 1941–45 Neuvostoliitossa, kauhein ja verisin konflikti ihmiskunnan historiassa, joka toi ennen näkemättömiä ihmisuhreja. Ennen sitä kun kaatui Berliini olivat julmat veriset taistelut Moskovasta ja Stalingradista ja koko ihmiskuntaa järkyttänyt Leningradin (nyk. Pietari) piiritys ja monet muutkin taistelut.

Kirjoittelen sodasta, koska olen sotalapsi ja katsonut sotaa silmiin! En taistelukentällä, mutta juossut itkien äidin helmasta pitäen kiinni pommikoneita karkuun…

Saksalaisten hyökkäys alkoi Ukrainaan, mutta pian se oli myös pohjoisessa, jolloin saksalaiset ja suomalaiset joukot liittoutuneena hyökkäsivät kotiseuduillemme. Me asuimme Pohjois-Inkerissä, Lempaalan kunnassa ja olimme jäädä sodan jalkoihin. Käsky tuli evakuointiin. Myöhemmin aikuisikäisenä sain tietää, että se oli 6 syyskuuta 1941 ja muistaakseni 9 syyskuuta Leningrad oli piiritetty. Me onnistuimme ”livahtamaan” alueelta, emme jääneet piiritettyyn Leningradiin (nyk. Pietari)

Mitä se sota toi pienelle ihmiselle ja meidän perheellemme?

Samana aamuna kun alkoi sota, syntyi pikkuveli. Äitini vauva sylissä sairaalasta, isäpuoli sotaan… Pian tuli käsky kaikki avoautoihin ja mukaan ei saanut mitään paitsi asiapapereita ja lapset sylissä… Se mitä itse muistan, että äitini sai kuitenkin pienen vauvan kanssa paikan henkilöautossa jossa minäkin olin aivan tukehtua, koska se oli täpötäynnä ja muistan kuinka pahaolo tuli siitä ahtaudesta ja auto kulki vielä epätasaista metsätietä.

Lapset itkivät ja jyrinä kuului. Kaikilla oli hirveä hätä ja se tietenkin heijastui lapsiin, joten minä muistan vielä sen 5 ja puoli vuotiaan kauhun, joka tuli vielä pahempana vastaan kun saavuimme vesistön rantaan ja ihmisiä alettiin lastattiin proomuihin..

Kaksi proomua ihmisineen lähtivät rannasta ja lentokoneet hyökkäsivät ja pommittivat ne molemmat proomut! Lastut lensivät vaan ja yksi koira ui rantaan. Meidät oli lastattu kolmanteen proomuun ja minua pelotti kovasti astua sinne, joten kaikin voimin pyrin jäämään rantaan, mutta Amalia tätini, joka piti minusta huolta kuitenkin sai minut sinne proomuun. Muistan, että tämän proomun oli käsketty lähtemään yöllä, ettei pommittajat näkisi ja oli kielletty jopa tulitikun sytyttäminen.

Meidän koko suku

oli samassa proomussa, isoisä ja isoätipuoli ja heidän yhdeksän lasta, vaikka äidilläni oli jo oma perhe, mutta koko suku kuitenkin olimme yhdessä, Kun proomu oli lähtenyt liikkeelle, niin isoisä pyysi koko suvun käymään hänen ympärilleen ja laittaa päät yhteen siltä varalta, että jos pommi iskee, niin kaikki kuolemme yhdessä. Isoisä rukoili ja varmaan kaikki muutkin. Oli tosi pelottavaa, mutta pääsimme toiseen rantaan ja meidät lastattiin junaan pommituksen alla ja matka jatkui jonnekin kohti Siperiaa. Äitini kertomuksen mukaan silloin kukaan ei tiennyt missä matkapää on. Saavuimme Udmurttiaan … jossa asuimme 4 vuotta.

Nämä ihmiskunnan traagiset tapahtumat ja omatkin lapsuusikäiset kokemukset palaavat aina mieleeni kun lähestyy kesäkuun 22 päivä, joten yritin tässä tehdä vielä pienen aikamatkaan sinne menneisyyteen, 5 ja puolen vuoden ikäisen lapsen muistoihin.

Ehkä sodan pauhut ovat niin järkyttävä kokemus kaikille, että se jättää jälkeensä koko elämänkaarelle. Ainakin omat tuntemukset ovat sitä luokkaa.

Kaikki, jotka toivotte vain rauhaa, kuunnelkaa…

https://

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu