Inkeriläisten orpolasten luovutukset Neuvostoliittoon

Suomeen jatkosodan aikana sijoitetuista inkeriläisistä lasten osuus oli 22’447 henkeä, eli 35,5 % kokonaismäärästä. Orpolapsia oli joukossa 841 henkeä.
Joittenkin lähteitten mukaan Suomessa oli jatkosodan aikana yksityisperheissä kasvatteina noin 700 orpoa tai muuten turvatonta inkeriläislasta.

Välirauha

Sota päättyi Suomen kohdalla vuonna 1944 ja Välirauhansopimus määräsi palauttamaan sotavangit ja internoidut neuvostokansalaiset, mutta vapaaehtoisesti tulleet inkeriläiset olivat monimutkaisemmassa asemassa.

Syksyllä 1944 venäläiset toteuttivat Suomessa mittavan kampanjan inkeriläisten palauttamiseksi.
Joittenkin lähteitten mukaan virallinen Suomi salli inkeriläisten joko jäädä tai palata, mutta kuitenkin viranomaiset antoivat yli 60’000 inkeriläisen olinpaikkatiedot Valvontakomissiolle ja neuvostoliittolaiset ja suomalaiset upseerit kiersivät ympäri maan houkuttelemassa inkeriläisiä takaisiin Neuvostoliittoon. Heille luvattiin, että pääsevät omille kotiseuduille, mutta päämäärä olikin viedä heidät syvälle Venäjälle.

    Aiheesta olen kirjoittanut muutaman blogin, löytyy täältä ja täältä, mutta nyt on kysymys Suomessa olleista neuvostoliittolaisista lapsista, joista todennäköisesti suurin osa oli inkeriläisiä.

Kysymys otettiin esille neuvostokansalaisten palautusten järjestelyjä koskevassa neuvottelussa 10. marraskuuta 1944.
Päätöksen mukaan lastenkodeissa ja huoltolaitoksissa olleet lapset piti yksiselitteisesti palauttaa.

Myös oli annettu ohjeet ottaa selvää paljonko neuvostolapsia oli yksityisissä perheissä. Sisäministeriön siirtoväenasian osaston ilmoituksen mukaan suomalaisiin yksityiskoteihin, etupäässä maalaistaloihin, oli sijoitettu orpoja tai muuten vanhempiaan vailla olleita inkeriläisiä, karjalaisia ja muita neuvostolapsia 841 henkeä.

Petos

Koska viranomaisilla ei ollut tarkkaa tietoa lasten sijainnista, niin ottovanhempia, jotka halusivat pitää lapsen omanaan, pyydettiin täyttämään virallinen anomus, jossa olivat tietenkin tiedot lapsesta ja hänen olinpaikastaan.
Jos olisi yksiselitteisesti ilmoitettu, että kaikki palautetaan, lapsia ehkä olisi piilotettu ja toimitettu vaikka Ruotsiin

Eli tässäkin tapahtui mielestäni petos. Eli pyytämällä kasvattivanhemmilta virallisia anomuksia Liittoutuneiden Valvontakomissio sai tietoonsa orpolasten tarkat osoitteet, joita sisäministeriö ja sen siirtoväenasian osastokaan eivät tienneet. Anomuksiin oli liitetty jopa muutaman lapsen itsensä kirjoittama ilmoitus halusta jäädä perheeseen.

Samalla paljastui, että anomuksen tehneet kasvattivanhemmat halusivat pitää ottolapsensa omanaan… Ihmiset olivat jo tottuneet lapsiin ja monet halusivat pitää heidät perheessään… He olivat kiintyneet lapsiin ja lapset kasvattajiinsa, mutta nyt lapset voitiin hakea kodeista vaikka poliisivoimin. Näinkin tapahtui. Lapsia oli kaikkiaan 481.

Matka Neuvostoliittoon

Helsingistä lapset lähetettiin junalla kohti Viipuria 14.1.1945 klo 17. Tasan 68 vuotta sitten.
Matkaan lähti 213 vanhempaa vailla olevaa lasta sekä 40 lasta, jotka lähtivät perheensä mukana.
Luetteloiduista lapsista jäi Suomeen 126. Heistä 36 oli alle vuoden tai yli 16 vuoden vanhoja.

Viipuriin saapui saapui 331 sotaorpoa. Heistä 32 oli alle viiden vuoden ikäisiä, heidät ohjattiin Leningradin lastenhoitolaitoksiin.
Lapsista 261 oli 5-16 ikäisiä ja heidät määrättiin lastenhoitolaitoksiin muille alueille: Jaroslaviin ja Vologdaan 100 lasta ja Kaliinin alueelle 51 lasta.
Päähallinnon ohjeessa määrättiin 38 yli 16 vuotiasta lasta ammattikoulutukseen Kalininin alueelle.

Eli lapset kuljetettiin niin kuin inkeriläisetkin syvälle Venäjälle kurjiin olosuhteisiin. Orpolapsille Suomessa olisi varmasti ollut suotuisammat olot ja parempi tulevaisuus. Lapset olivat tietenkin Neuvostoliiton ”omaisuutta”, joten heidät vaadittiin takaisiin. Olisiko Suomi voinut vastustaa orpolasten lähettämistä Neuvostoliittoon? Vai pelättiinkö sitä, että se vaikuttaa Suomen ja Neuvostoliiton suhteisiin?

Lasten kohtalo

Kirjallisuudessa voimme lukea, että silloin Suomessa monet ottovanhemmat toimivat ripeästi ja ehtivät piilottaa lapsensa ja viedä esim. Ruotsiin, mutta suurempi osa koki varmasti Neuvostoliitossa vaikeamman kohtalon, jos tuskin selvisi hengissä. Suomalaisia vihattiin.

Epäselvä on muutenkin orpolasten kohtalo, koska Suomeen oli tuotu 841 orpolasta ja huoltoa vailla olevaa lasta ja palautettuja oli 331.

Minne joutuivat ne 510 lasta ja mikä heidän kohtalonsa voi olla?
Herää kysymys vielä siinä tapauksessa kun Helsingistä lähti tietty määrä lapsia ja seuraavana päivänä Viipurissa olivat hieman toisenlaiset luvut?

Kirjoitukseni perustu pääosin Toivo Flinkin tutkimuksiin, joista hän kertoo kirjassaan ”Kotiin karkotettavaksi”.
Inkeriläisen siirtoväen palautukset Suomesta Neuvostoliittoon vuosina 1944 – 1955.

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu