Elämän tie

Leningradin saartorenkaan murtamisesta 70 vuotta

Toisen maailman sodan aikana (1939 – 1945) saksalaisten suunnitelmassa oli erityisenä kohteena Leningrad, Neuvostoliiton vallankumouksen kehto, suuri teollisuuden, tieteen ja kulttuurin keskus. Sen kaatuminen olisi ollut Neuvostoliitolle kova moraalinen isku. Se piti saada ennen Moskovaa.

Hitlerin direktiivissä numero 1601 22 syyskuu 1941: ”Pietarin kaupungin tulevaisuudesta” (Saksan Weisung Nr. Ia 1601/41 vom 22. «Die Zukunft der Stadt Petersburg») yksiselitteisesti todetaan:

    2.
    Führer päätti pyyhkiä Leningrad kaupungin maan tasalle. Neuvosto-Venäjän tappion jälkeen, suuren asutuskeskuksen jatkuminen ei kiinnosta.

    4.
    Tarkoitus on saartaa kaupunki tiukalla piiritysrenkaalla ja kaiken kaliberisilla tykistötulituksilla sekä jatkuvalla pommituksella raivata se maan tasalle…”

Saksalaiset etenivät 22. kesäkuuta 1941 alkaneessa operaatio Barbarossassa nopeasti Leningradin edustalle asti ja 21. heinäkuuta asettuivat piirittämään Leningradia. 30. elokuuta oli otettu tärkeä rautateiden risteys Mga ja 8. syyskuuta 1941 valloittaen Pähkinälinnan kaupungin, katkaisi kaupungin maayhteydet muuhun Neuvostoliittoon. Saksan joukot alkoivat tuhota Leningradia raskalla tykistöllä ja pommituksilla.

Suomalaisten osuus Leningradin piirityksessä.

Kuunellanpa Veikko Itkosen selostusta vuonna 1941 saartorenkaan sulkemisesta Pietarin lähistöllä, jossa hän sanoo:

    Pietarin kohtalo on sinetöity, saartorengas, rautainen vanne, kiristyy kaupungin ympärillä hetki hetkeltä. Suomalaiset sulkevat tien tänne pohjoiseen. Ympärillämme, tuolla alhaalla, pimeydessä metsien kätköissä vilahtelevat suomalaisten tykkien punaiset suuliekit ja lähettävät kovia kranaattejaan ryssien asemiin, jotka vielä itsepintaisesti yrittävät puolustautua ja estää Pietarin tuholta.

Joten on mielestäni turhaa väittää, etteivät suomalaiset osallistuneet Leningradin kaupungin saartoon.

Katsotaan vaikkapa vielä karttaa (9.9.1941 alkaen) jossa Suomen rintamalinja kulki. Vaikkei marsalkka Mannerheim jatkanut hyökkäystä Laatokan länsirannikolla vaan siirtyi Laatokan itärannikolle, niin siten hän sulki mahdollisuuden toimittaa nälästä kärsivälle Leningradille ruokatarvikkeita.

Jos uskoa venäjänkielistä Wikipediaa, niin Suomen presidentti Risto Ryti tuntui olevan myös varma, että Leningrad kaatuu. Hän antoi 11.syyskuuta lausunnon Saksan Helsingin suurlähettiläälle:

    Jos Pietaria suurena kaupunkina ei enää tulee oleman, niin olisi parasta vetää raja Karjalan kannaksella Nevajokea myöten … Leningradin olemassaolo isona kaupunkina pitää lopettaa.

(Baryshnikovin sanat. Luotettavia lähteitä ei voida todentaa.)
Silti siteerasin ne tänne, koska wikipedian suomenkielisessä versiossa tästä ei mainita eikä kukaan väitä vastaan. Lieneekö ollut jonkun sensuuri päällä?

Tilanne oli kriittinen ja jopa Stalin ei ollut varma siitä, että kaupunki pystyisi puolustautumaan. Marsalkka Zhukovin mukaan Stalin arvioi tilannetta katastrofaaliseksi jopa toivottomaksi ja ”hän sanoi, että luultavasti kestää muutaman päivän ja Leningradin katsotaan kadonneen”.

Leningradin saarto

Saksalaiset piirittivät Leningradia lähes 900 päivää. Suomen puolustusvoimat auttoivat muodostamalla piiritysrenkaan pohjoisen osan Laatokan ja Suomenlahden välillä.

Saarrettuun kaupungin jäi 2’544’000 ihmistä, joista noin 400’000 lasta ja joittenkin lähteitten mukaan 30’000 inkeriläistä. Lisäksi esikaupunkialueilta, jotka joutuivat myös saartorenkaaseen siirtyi kaupunkiin 343’000 henkeä.
Kaupunkiin ei ollut tarpeeksi varastoituna ruokaa, eikä polttoainetta.

Elämän tie

Ainoa tie Suurelle maalle oli Laatokan järvi, jonka kautta pääsi kuljettamaan kaupunkiin elintarvikkeita, ammuksia, polttoaineita ja evakuoiman ihmisiä, mutta sekin kapea väylä oli piirittäjien tykistön ja lentokoneitten ulottuvilla ja järvellä toimi yhteinen vihollisen merivoimien laivasto. Syksyn myrskyt ja vihollisen pommitukset hidastivat liikennettä. Kuljetukset tapahtuivat pienillä veneillä ja proomuilla ja talvella autoilla ja hevoskuljetuksella jäätä pitkin.

Nälänhätä

Leningradissa alkoi pian nälänhätä.
Jo ensimmäisinä päivinä syyskuuta 1941 otettiin käyttöön leipäkortit.
Aluksi leipänormit olivat 400 grammaa työntekijöille, muille 200 grammaa päivässä. Marraskuussa jo vastaavasti 300 työntekijöille ja muille 150 grammaa päivässä.
20. marraskuuta 1941 työkortilla sai 250 grammaa ja kaikki muut 125 grammaa leipää päivässä.

Ihmiset etsivät kaikki mahdolliset aineet ja menetelmät millä pystyivät tukahduttamaan nälkää. Silminnäkijät kertovat, että metsästettiin kissoja ja koiria. Kaikki mitä pystyi käyttämään esim. risiiniöljyä, vaseliinia, glyserolia, puuliimaa, jne. valmistettiin ruuaksi. Se oli murhenäytelmä, jonka tavoitteena oli näännyttää kaupunkilaiset nälkään.

Pakkaset

Marraskuun lopulla iskivät pakkaset. Lämmitys ei toiminut. Leningradilaiset alkoivat asettaa huoneissa erilaisia hätävarakamiinoita. He polttivat pöydät, tuolit, kaapit ja kirjahyllyt, sohvat, parkettilattian laatat ja lopuksi kirjat. Mutta, tätä ”polttoainetta” ei kestänyt kauan ja kokonaisia perheitä menehtyi kylmään ja nälkään.
Ihmiset kuolivat myös suoraan kaduille ja ruumiit jäivät lumen alle.

Kun kevätaurinko alkoi lämmittää ja lumi sulaa, niin kaduilta kerättiin helmikuussa 1942 7’000 ruumista, huhtikuussa 600 ja toukokuussa enää 50, eli tämän mukaan katukuolemat olivat vähentyneet.

Yli miljoona leningradilaista kuolikin piirityksen aikana. Suurin osa heistä oli vanhuksia, naisia ja lapsia.
Noin puoli miljoonaa piirityksen uhria on haudattu Leningradin liepeillä olevalle Piskarjovin hautausmaalle.

Leningradin piirityksen murto

Leningradin piiritys – Блокада Ленинграда – toisessa maailmansodassa kesti syyskuusta 1941 tammikuuhun 1944, lähes 900 päivää. Leningradin (nyk. Pietari) piirittivät Saksan armeija ja Suomen puolustusvoimat.

Saarto oli rikottu jo tammikuussa 1943, jolloin puna-armeija sai vihollisen pois Laatokan eteläiseltä rannikolta ja rantaa pitkin 8 – 11 km leveän käytävän, jonka kautta oli nopeasti kunnostettu Leningradin yhteys suurelle maalle. Seitsemässätoista päivässä rannalle oli päällystetty moottoritie ja rautatie niin sanottu ”Tie voittoon”.

Mutta lopullinen Leningradin vapauttaminen tapahtui 27. tammikuuta 1944 kun voimakas puna-armeijan hyökkäys ajoi saksalaiset takaisiin noin 60 – 100 kilometrin päähän Leningradista. Saarto oli kokonaan avattu, vaikka sota vielä jatkui.

Mutta Leningrad pääsi vapaasti hengittämään ja aloittamaan uutta elämää, mutta millä hinnalla? Se täytyy muistaa.

Historiallinen esitys

Venäjällä tätä tapahtumaa muistetaan niin, että vuosittain esitetään sotahistoriallisia tapahtumia. Tänäkin vuonna piiritysrenkaan murtamisen vuosipäivänä 27. tammikuuta järjestetään historiallisilla paikoilla mittava rekonstruoitu tapahtuma.

Tässä video viime vuoden tapahtumasta (2013):

Tänä vuonna tapahtumaan osallistuu 5 lentokonetta. Pommituslentokoneiden jälkeen astuu kentälle raskas kalusto: T-34 tankit, sotavuosen mallia olevat autot ja moottoripyörät. Katsojat näkevät maailman ainoan kopion saksalaisesta telatykistä ”Marderin 2D”; samoin myös saksalaisesta Pz-IID tankista. ”Taisteluun” Osallistuvat myös hevosjoukot niin kuin tammikuussa 1944.

Alueella tulee toimimaan sotilaskeittiö, sairaala ja komentopaikka.
Katsojille pääsy tapahtumaan on vapaa.

Joten vielä ehditte katsomaan!

P.S.
Lisää videoita tapahtumasta löytää tällä youtube-haulla.

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu