Rajalla hiljaista

Monet ovat varmaan jo huomanneet liikkuessaan Imatra-Svetogorsk rajanylityspaikan kautta Venäjälle, että maanantaista 3.2.2014 alkaen on päärakennus suljettu rakennuksen parannus- ja laajennustöiden ajaksi ja tulli- ja rajatarkastustoiminnot ovat siirtyneet tilapäistiloihin.

Päärakennukselle vievälle kaistalle ajavat vain ne, joilla on tulliselvitettävää, eli raskaan liikenteen ajoneuvot sekä linja-autot ja osa henkilöautoista.

Eilen liikuimme edes-takaisiin ja käytimme niitä tilapäiskoppeja. Kuulemma nämä parannus- ja laajennustyöt jatkuvat marraskuuhun asti. Meillä rajanylitys meni nopeasti molempiin suuntiin ja oli lähes poikkeuksellisen hiljaista ainakin henkilöautoliikenteessä.

Tänään saimmekin lukea (UV 3.2.2014 17:50 ”Rajaliikenteen kasvu pysähtyi”), että näillä kulmilla henkilöliikenne kääntyi laskuun sekä Vaalimaalla että Nuijamaalla, mutta Imatralla ja Vainikkalassa henkilöliikenne lisääntyi viime vuoden tammikuusta.

Lehtikirjoituksen mukaan Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla kirjattiin tammikuussa 2014 854’300 ylitystä…Miten lienee ollut viime tammikuussa? Täytyy ottaa huomioon se seikka, että Venäjän rajanylityksistä, 80 %, tehdään Kaakkois-Suomen kautta…

”Viro vetää venäläisiä” kirjoitti blogissaan ”Missä mennään Suomen venäläismatkailussa? Taneli Doborowolski | tammikuu 3, 2014

    Viime vuonna on ollut havaittavissa myös tiettyjä merkkejä venäläismatkailun painopisteiden muutoksista. Vertailukohdaksi voidaan ottaa esimerkiksi Viro, jonne venäläismatkailun kasvu on kiihtynyt vuoden 2013 kolmena ensimmäisenä vuosineljänneksenä. Tuona ajanjaksona venäläisten Viron-matkat kasvoivat peräti 23 %. Virolaisissa tiedotusvälineissä olleiden uutisten mukaan myös venäläisten joulu- ja uuden vuoden sesongin matkailu on lisääntynyt vahvasti vuoden takaisesta.

Jos vielä hieman lisätään venäläisvastaisuutta näillä Kaakkois-kulmilla, niin muistot miljoonasta rajanylityksestä jäävät pian historiaan! Ja mitä se merkitseekään elinkeinoelämälle.

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu