Valmistaudumme sotaan

Ainakin Imatra on hyvin varustautunut suojaamaan siviilikansaa. Siitä kertoo meille Imatralainen lehti otsikolla ”Suojapaikkoja riittävästi”, Joonas Tapaninen. Lehtikirjoituksen mukaan

    ”Idän ja lännen kiristyneet välit ovat säikäyttäneet monet rajan tuntumassa asuvat. Moni on myös miettinyt, mitä tehdä jos aseellinen konflikti kohdistuisi Suomeen. Viranomaiset eivät anna suoria vastauksia heitä sitovien salassapitosopimusten takia.

    Ainakin yhdessä asiassa imatralaisilla on syytä huokaista. Väestönsuojien kapasiteetti on kaupungin asukaslukuun suhteutettuna korkea.Tällä hetkellä Imatralla on 366 väestönsuojaa, joista yleisiä väestönsuojia on viisi. Työpaikkojen yhteydessä väestönsuojia on 50 ja asumisen yhteydessä 307. Yhteensä suojapaikkoja on 26 282 henkilölle. Kaupungin väkiluvun ollessa 28 188, ilman suojapaikkaa jäisi siis reilu 1900 imatralaista.

    Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen johtava turvallisuuskouluttaja Ansa Komi pitää suojapaikkojen määrää riittävänä. – Poikkeustilassa, kuten sodan syttyessä väestönsuojien antamaa turvaa täydennetään evakuointien avulla. Käytännössä evakuoimatta jääneet mahtuisivat näihin olemassa oleviin väestönsuojiin, Komi sanoo.”

Tällaiset kirjoitukset kuin muutkin esimerkiksi 5.9.14 Imatralainen: ”Sotilaspoliisit harjoittelevat Etelä-Karjalassa” panevat tietenkin ihmiset miettimään onko se sota todellakin niin lähellä? Mitä jos se sota alkaakin huomenna?

Eli suoraan sanoen ja ilman salassapitovelvollisuutta, meidän täytyy valmistautua niin pakenemaan suojaan kuin myös lähtemään evakkoon!
Olemmeko henkisesti valmiita siihen?

Ainakin minusta tuntuu, ettei se sota sytykään ainakaan vielä näillä kulmilla, koska en halua sen syttyvän! Kuulemma tuntui niin olleen kansan keskuudessa myös viime sotien lähestyessäkin. Toivomme parasta mutta pahempaankin on hyvä varautua. Maailma, niin Itä kuin Länsi on levoton. On hyvä tietää täällä Imatralla, että pommisuojia riittää kaikille evakuoimatta jääneille.

Jos huomenna alkaa sota

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu