Inkerin liputuspäivä
INKERIN LIPPU SALKOON!
Olkoon tämä päivä Inkerin suomalaisuuden päivä!
Inkerin lippu täytti tänään 8.syyskuuta 2014 95 vuotta. Se on yhtä vanha kuin Suomen lippu.
Lipun historia
Heinäkuussa 1919 Lempaalan Kirjasaloon perustettiin niin sanottu Pohjois-Inkerin rykmentti. Siihen kuuluivat kapinalliset inkeriläistalonpojat, jotka ase kädessä vastustivat bolshevikkien elintarvikkeiden luovutuspakkoa.
Rykmentti tarvitsi oman lippunsa ja sen on piirtänyt kapteeni E. J. Haapakoski. Hän otti pohjoismaiden liput mallina ja käytti Inkerin vaakunan historialliset värit. Inkerin lipun keltaisessa kentässä on punaisella reunustettu sininen risti. Lippu on selvästi onnistunut ja inkerinsuomalaiset ottivat sen vähitellen omaksi kansallislipuksi. 8. syyskuuta 1919 tämä lippu siunattiin Kirjasalossa ja tätä päivää voi pitää Inkerin lipun syntymäpäivänä. Rykmentin ensimmäisenä lipunkantajana oli inkerinsuomalainen sotilas Aatami Kämpäs. Sinipunakeltainen Inkerin lippu liehui Kirjasalossa 5:en joulukuuta 1920 saakka, 454 päivää, kunnes Tarton rauhasopimuksen ehtojen mukaan rykmentti joutui vetäytymään pois ja Kirjasaloon astui Puna-armeija.
Kirjasalossa ommellun alkuperäisen lipun kohtalo oli mutkikas. Suomeen tultuaan lipusta huolehti entisen rykmentin kirjuri inkerinsuomalainen Reino Vesikko, sitten lippu sijoitettiin Inkerin Liiton tiloihin. Silloin toiminut Inkerin Liitto perustettiin Suomessa v. 1922 ja se lopetettiin ”Neuvostoliiton vastaisena järjestönä” vuonna 1944. 26. marraskuuta 1944 Reino Vesikko astui Inkerin Liiton tyhjään toimistoon ja näki seinässä ilman huoltoa jääneen lipun. Hän heti otti sen mukaansa ja keväällä 1945, kun Suomessa asioista päätti Zhdanovin johtama valvontakomissio, pakeni lipun kanssa Ruotsiin.
Ruotsiin joutui pakenemaan noin 5 tuhatta inkerinsuomalaista ja vuodesta 1947 alkaen he ovat järjestäneet siellä inkerinsuomalaiset kesäjuhlat. Vuoden 1949 kesäjuhliin tuli osallistumaan Reino Vesikko ja toi juhlille pelastamansa Inkerin lipun. Ruotsi oli 40-luvun lopussa ainoa maa, jossa vapaasti liehui kansallislippumme. Kun juhlien päätyttyä lippu laskettiin tangosta, lippua katsomaan tuli eräs vanhus, hän tarkasteli lippua ja löysi heti kirjaillut kirjaimet: K. I. Ääneen hän kyseli yleisöltä tietääkö se mitä nämä kirjaimet tarkoittavat ja vastausta odottamatta sanoi – Kirjasalo. Inkeri. Tuo vanhus oli itse Aatami Kämpäs ja kirjaimet olivat hänen itsensä tekemät! Näin lipun alkuperäisyys voitiin varmistaa.
Vuonna 1949 R. Vesikko palasi Suomeen mutta varmuuden vuoksi jätti omistamansa lipun Ruotsin Inkeri-liiton aktiiville Matti Randefeltille (Pylsylle). 50 vuotta Matti on säilyttänyt lipun pyhänä esineenä kotonaan Örebrossa. 10.6.1999 historiallinen lippu luovutettiin heimoveteraanien läsnä ollessa Sotamuseolle Helsinkiin.
Lipun käyttö Inkerissä
Neuvostoliitossa Inkerin lipun käyttö oli käytännössä kielletty, kuten muidenkin vanhojen kansallislippujen käyttö. Inkerin lippu jäi Suomessa ja Ruotsissa asuvien inkeriläisten heimojärjestöjen käyttöön. Suomessa tosin ulkoliputtaminen kiellettiin toisen maailmansodan jälkeen.
Koti-Inkeriin keltainen ristilippumme palasi käyttöön vasta vuonna 1989. Inkerin Liiton aktiivit siunasivat Suomessa ommellun Inkerin lipun Kupanitsan kirkon raunioissa 14. toukokuuta 1989. Siunauksen toimitti diakoni Arvo Survo. Ensimmäisen kerran lippu nostettiin salkoon laskiaisjuhlilla 1989 Skuoritsassa. Kelton juhannusjuhlilla 1989 sitä tervehtivät jo tuhannet inkerinsuomalaiset.
Minä ja Inkerin lippu
Oma henkilökohtainen tutustumiseni Inkerin lippuun tapahtui ensimmäisen kerran Inkerin lipun siunaamistilaisuudessa Kupanitsan kirkon raunioilla ja sittemmin Neuvostoliitossa järjestetyissä ensimmäisissä juhannusjuhlissa Keltossa. Osallistuin myös Ruotsin inkeriläisten 50-vuotisjuhliin Örebrossa, jossa aito inkerin lippu liehui tangossa!
Jäin miettimään tuota lausetta Wikipediassa: ”Suomessa tosin ulkoliputtaminen kiellettiin toisen maailmansodan jälkeen.”
Se on ollut Suomen heimojärjestöjen käytössä, mutta kuka kertoisi mistä alkaen Suomessa oli Inkerin lipun ulkoliputtaminen käytössä ja minä päivänä se lopetettiin?
Nykyään 95-vuotias lippumme, yli 400 vuotta vanha Inkerin vaakuna ja vuonna 1888 sävelletty Nouse Inkeri kansallislaulu toimivat inkerinsuomalaisten kansallissymboleina koko maailmassa.
Olisipa tämä päivä, 8. syyskuuta, Inkerin suomalaisuuden päivä ja yleinen liputuspäivä Suomessa.
Kiitos!
Violan kannattaisi tutustua hieman tarkemmin Pohjois-Inkerin kapinaan, joka alkoi kesällä 1919, johon Kirjasalon erityinen historia liittyy. Pohjois-Inkerin rykmenttiä ei perustettu elintarvikkeiden luovutuspakkoa vastustamaan, vaan se oli osa Inkerin vapaustaistelua, jonka tavoitteena oli tehdä Inkeristä itsenäinen valtio. Kapinan syntymisessä Suomeen Venäjän vallankumouksen jälkeen paenneella inkeriläissivistyneistöllä oli suuri rooli.
Taistelut alkoivat kesällä 1919 ja jatkuivat myöhään syksyyn. Kirjasalo- umpisuolenomainen uloke Suomeen Pohjois-Inkerissä, oli viimeinen paikka, josta Pohjois-Inkerin rykmentti joutui vetäytymään 5.12.1919.
Tämän onnettoman taistelun seuraukset olivat kohtalokkaat. Pohjois-Inkerissä, Suomen rajan pinnassa olevat kylät poltettiin maan tasalle. Sodan jaloista Suomen puolelle virtasi kaikkiaan noin 8 000 pakolaista, joista viitisenetuhatta jäi pysyvästi Suomeen. Inkeriläispakolaisille jouduttiin varustamaan mm. oma sairaala, ja orpolapsille lastenkoti. Osa pakolaisista palasi takaisin Inkeriin Tarton rauhan jälkeen noin vuodesta 1922 alkaen. Inkerin rajan naapurikunnassa Raudussa asui 1920-luvun alussa enemmän inkeriläispakolaisia kuin paikallista väestöä.
Professori Pekka Nevalainen on kirjoittanut Pohjois-Inkerin kapinaa ansiokkaasti kirjassaan Rautaa Inkerin rajoilla, siihen kannattaa tutustua.
Tässä kapinassa ei ole sellaista sankaruutta, jolle kannattaisi liputtaa. Se oli ennakkoon tuhoon tuomittu valloitusyritys, jonka seuraukset olivat vain pakolaisia, palaneita kyliä ja hajonneita perheitä.
Ilmoita asiaton viesti
Hei, Helena! Kiitos kommentista.
Olen lukenut professori Pekka Nevalaista, myös Helena Miettistä ja muita Inkeristä ja inkeriläisistä kirjoittajia, joten olen hieman perillä myös Pohjois-Inkerin vapaustaistelusta, enkä sanoisi sitä kapinaksi. Mutta jos niin haluat, niin olen itsekin kapinallinen ja jos olisin silloin ollut niin varmasti olisin lähtenyt taistelemaan Inkerin autonomian puolesta. Oliko sinun mielestä pyrkimys omaan autonomiaan paha ajatus Inkerin suomalaisilla?
Pakolaiset. ”Suomalaisten välttelevä asennoituminen näkyi hyvin vuoden 1919 alussa. Suomen hallitus päätti 1.3.1919 sallia Inkerin pakolaisten vapaan maahantulon, kunhan he eivät järjestäytyisi ja aseistautuisi Suomessa.”
P.N.
> Tämän onnettoman taistelun seuraukset olivat
> kohtalokkaat
– Niin olivat, koska ei Suomi eikä Virokaan lähteneet auttamaan. Pitivät molemmat Pohjois-Inkerin tasavaltaa puskuri alueenaan.
”Inkeriläis pakolaiset perustivat Suomessa asioitaan ajamaan Inkerin Väliaikaisen Hoitokunnan, joka esitti lukemattomia julkisia pyyntöjä avusta Suomelle. Toivottiin jopa Suomeen liittämistä joko koko Inkerin tai vain Pohjois-Inkerin osalta. Ellei muuta apua tulisi, pyydettiin tukea autonomian toteuttamiseksi.”
P.N.
Miten Mannerheim vastasikaan inkeriläisille? ”Voi teitä raukkoja, inkeriläiset.”
Ihmiskunnan historiassa häviät ovat ”kapinallisia” (nykyään terroristeja) ja historian kirjoittavat aina voittajat. – Kenen lepää syöt sen lauluja laulat.
Ilmoita asiaton viesti
Hei, Helena!
Tarkennan : ” Valtionhoitaja Mannerheim ei pitänyt realistisena Inkerinmaan tai edes Pohjois-Inkerin liittämistä Suomeen. Inkeriläisten lähetystölle, joka oli sitä toivomassa hän tokaisi: »Sääli teitä inkeriläisraukkoja». Inkerinsuomalaisten auttamista pidettiin tosin moraalisena velvollisuutena, mutta kun Venäjä oli jo perustanut Inkerin alueelle Pietarin kaupungin, niin oli oltava realisti.”
Lähde : Jussi Niinistö, Heimosotien historia 1918-1922, 2005, sivu 184
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä juuri. Pietaria kohti mentiin, mutta valloittamatta kaupunki jäi. Pohjoisessa rintama ei edennyt juuri Lempaalaa pidemmälle. Jos aikansa inkeriläiset omasta valtiosta haaveilleet (enimmäkseen Suomessa asuvat) intoilijat olisivat olleet realisteja, sota olisi ehkä vältetty, samoin siviilien kokemat kärsimykset.
Kiinnostavaa olisi kuulla vielä, mistä puhut, kun kirjoitat ”Pohjois-Inkerin tasavallasta”?
Ilmoita asiaton viesti
Ai niinkö se oli! että inkeriläiset aiheuttivat ”siviilien kokemat kärsimykset”?
Keitä ne olivat ”enimmäkseen Suomessa asuvat” inkeriläiset? Tarkoitat varmaan niitä pakolaisia, jotka lähtivät Inkerin maalta ja lainaus:
”… ensimmäisinä näkyvästi toimineet puuhamiehet. Vuoden 1918 loppuun on arvioitu Suomeen paenneen 200–300 inkeriläistä… heinäkuuhun 1919 mennessä Suomen puolella oli jo lähemmäs 3’000 inkeriläistä paossa. Heistä lähes 500 oli asekuntoisia miehiä. Inkeriläisten hallussa oli lisäksi Raudun kohdalla Inkerin puolella viiden kylän muodostama Kirjasalon kulma, jota he pystyivät perustamansa suojeluskunnan voimin puolustamaan bolshevikeilta.”
P.N.
Pakolaiset järjestäytyivät Suomessa heinäkuussa 1919 ja perustivat Pohjois-Inkerin väliaikaisen Toimikunnan sittemmin Hoitokunta.
Kaikesta huolimatta he pystyivät kontrolloimaan osan omasta maastaan, ja se ajoittui heinäkuuhun 1919 – joulukuuhun 1920.
Pohjois-Inkerin (Kirjasalon) Tasavalta. Ja se on ainoa kerta jolloin Inkerin suomalaiset olivat itsenäisiä!
Ilmoita asiaton viesti
Oma postimerkki kuitenkin ja kansalliskukkana keto-orvokki. Lieneekö etunimesi siitä peräisin? Rajaseudun etninen puhdistus 1930-luvulla siirsi lopunkin väen muualle. Pietarin sijainti ei liennyt kovin otollista Inkerinmaa-ajatukselle. Paikalliset kansallisvaltioteemat eivät sopineet Stalinin ja kumppaneiden visioihin muutenkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Helena Reponen, kiitos kommentistasi!
Oma postimerkki kyllä, mutta kansalliskukka keto-orvokki on tullut vuonna 1995 jolloin Inkerin kulttuuriseura oli julistanut kilpailun kansalliskukasta Inkerille. Voitti keto-orvokki!
Tuskin äitini ja isäni osasivat lukea tulevaisuutta, että olisivat antaneet minulle Inkerin kansalliskukan mukaan nimen! Olen kuitenkin tyytyväinen ja kannan siitä syntymästäni asti.
Postimerkkien lisäksi, joita Pohjois-Inkerin Hoitokunta julkaisi, Kirjasalolla oli oma suojeluskunta, kunnanvaltuusto ja sanomalehti Kirjasalon Sanomat, jota julkaisi Pohjois-Inkerin Hoitokunta.
http://www.inkeri.com/kirjasalo.html
Pohjois-Inkerillä oli myös oma kunniamerkki, Valkoisen Muurin Risti ja laivasto, jolla oli yksi ainoa laiva, höyrylaiva Primernii, joka oli jäänyt taisteluissa inkeriläisille…
Mitä tulee Pietarista, joka on rakennettu keskellä Inkerin maata, niin sanotaan, että sen rakentaminen ”antoi ja otti”.
Jos kiinnostaa, niin linkin takana kirjoitukseni Puheenvuorossa ”Pietari on rakennettu inkerinsuomalaisten luiden päälle”
http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/110839-piet…
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitin blogissani : [Jäin miettimään tuota lausetta Wikipediassa: ”Suomessa tosin ulkoliputtaminen kiellettiin toisen maailmansodan jälkeen.”
Se on ollut Suomen heimojärjestöjen käytössä, mutta kuka kertoisi mistä alkaen Suomessa oli Inkerin lipun ulkoliputtaminen käytössä ja minä päivänä se lopetettiin?],
Nyt tiedän, että lopetettiin tammikuussa 1944.
Tiedot Inkeriläisten viestistä 2011-08.
Jossa tutkija Toivo Flink esitti silloin Inkerin suomalaisuuden liputuspäiväksi 4. syyskuuta ( Larin Parasken päivä).
Lainaus T.Flinkin tekstistä : [Jatkosodan aikana heimopäivän merkeissä tammikuussa 1943 ja 1944 vietetty Inkerin liputuspäiväperinne jäi lyhyeksi. Valvontakomissio oli vaatinut heimojärjestöjen toiminnan lopettamista…
Jatkosodan jälkeen Inkeri-kysymys vaiettiin niin Suomessa kuin Neuvostoliitossakin…],
joten en ole yksin Inkerin suomalaisuuden liputuspäivän kanssa.
Ja mielestäni nykypäivänäkin Inkeri-kysymys vaietaan niin Suomessa kuin Venäjällä!
Ilmoita asiaton viesti