Turhaa koulutusta vaiko aivotuhlausta?

”Nyt menettää työnsä maisteri”
kirjoitti 31.10.2014 Talouselämä Seija Holtari

Lehtikirjoituksen mukaan näin paha tilanne ei ole ollut vuosikymmeniin, että työttömien kokonaismäärästä akateemisia työttömiä on viitisentoista prosenttia ja koulutettujen työttömyys kasvaa nopeammin kuin muiden työntekijöiden.

Esimerkiksi elokuussa (2014) työttömänä oli
– 6 200 insinööriä,
– 3 700 tradenomia,
– 3 100 humanistisia tieteitä opiskellutta filosofian maisteria,
– 2 700 diplomi-insinööriä ja
– 2 300 ylemmän kauppatieteiden tutkinnon suorittanutta henkilöä.

Näiden viiden koulutusalan työttömiä oli työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen mukaan 2 500 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Suuri osa nykypäiväisistä korkeakoulutetuista on jäänyt työttömiksi suurista yrityksistä ja vientiteollisuudesta.

Koulutuksen vähentämisestäkö ratkaisu?

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder supistaisi opintojen aloituspaikkoja merkittävästi.
Tradenomien ja insinöörien ammattiliitot ovat esittäneet, että aloituspaikoista voisi karsia 25–30 prosenttia. Diplomi-insinöörien ja kauppatieteilijöiden koulutustakin on liikaa. Määriä on tarkasteltava kriittisesti. Opetus- ja kulttuuriministeriön pitäisi rohkealla koulutuspolitiikalla ohjata määriä alas”, hän sano.

Ei ole pitkä matka vuodesta 2005 jolloin näköjään oli tavoite saada kiinni Kanada, Yhdysvallat ja Japani korkeakoulutettujen määrässä?

Suomalaiset ovat korkeasti koulutettuja” kirjoitti Simo Salmela
14.9.2005 Ylioppilaslehdessä.

    Korkeakoulutettujen osuus Suomen väestöstä on suuri. Kolmasosa 25-64 -vuotiaista suomalaisista on suorittanut joko yliopisto- tai ammattikorkeakoulututkinnon.
    Tieto käy ilmi Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) eilen ( 13.9.2005) julkistamasta koulutusjärjestelmien vertailuraportista.

    OECD-maista ainoastaan Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa on suhteellisesti enemmän korkeakoulutettuja.
    Raportista käy myös ilmi, että korkeakoulututkinnon hankkiminen on Suomessa kannattavaa. Korkeakoulutettujen työllisyysaste on Suomessa selkeästi OECD-maiden keskiarvon yläpuolella.
    Näin siis oli vuonna 2005!

Eipä professoreillakaan mene hyvin

Tiede nousuun? – professorit tekevät yhä enemmän toimistoapulaisen tehtäviä” Ilkka Ahtokivi Verkkouutisissa 31.10.2014

    Professoriliiton mielestä Suomen tieteen tilan nousuun vaikutetaan vahvalla ja pitkäjänteisellä perustutkimuksen rahoituksella sekä sillä, että professoreilla on aikaa tehdä tutkimusta.

    Sen sijan niin kuin Professoriliiton puheenjohtaja Maarit Valo korosti liiton syysseminaarissa Helsingissä, ”…professorit joutuvat tekemään yhä enemmän toimistoapulaisen tehtäviä. Tämä ei ole yliopistojen eikä tieteen edun mukaista”.

Kannattaa opiskella! – Valmistu professoriksi, niin pääset toimistosihteeriksi!

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu