Inkeriläisten viimeinen satama on Suomi
Ympäri mentiin yhteen tultiin.
Näin tapahtui inkeriläisten kohdalla.
1600-luvulta alkaen historian aallot ovat pyörittäneen Inkerin kansaa, joskus nostaneet hieman aaltojen harjalle,
mutta useimmiten veivät aaltojen pohjalle ja kansa syöksyi sen syvyyksiin. Jopa Siperiaan asti … jonka multiin tuhannet jäivätkin.
Tänä vuonna, tarkemmin huhtikuun 10 päivänä 2015 tuli kuluneeksi tasan 25 vuotta kun Suomi avasi portit inkeriläisille Suomeen.
Inkeriläiset venäläisinä Suomessa.
Suomalaisessa mediassa en huomannut mitään erikoista seminaaria tai tapahtumaa, joka olisi ollut omistettu tälle aiheelle.
Mutta kuitenkin kiitettävästi venäjänkielisissä Yle uutisissa projektilla nimeltään ”Oletko suomalainen? – 24 tunnin sisällä pois täältä”.
Projektissa kerrotaan lyhyesti Inkerin kansan historiasta ja paluumuuttoprosessista.
Myös omia inkeriläisten koskettavia tarinoita on esimerkkinä.
Miksi vain venäjänkielisenä?
Ovatko kaikki inkeriläiset muuttuneet venäläisiksi Suomessa? Miksi ei laajemmin suomen kielellä kerrottu tästä projektista?
Keitä me olemme
Olen kirjoittanut blogeja inkeriläisistä.
Mutta haluan lyhyesti kerrata vielä. Keitä me ollaan ja mistä me tullaan?
Ja miettiä miten meille käy tulevaisuudessa.
Tutkija Toivo Flinkin mukaan inkerinsuomalaisia perheineen on muuttanut Suomeen noin 50’000!
Inkeriläiset ovat niitten suomalaisten jälkeläisiä, jotka muuttivat Inkerin maalle Suomesta ruotsin vallan aikana. Maa oli jo silloin nimeltään Inkerinmaa. Kaikkiaan inkeriläisiä oli noin 150’000
Inkerin luterilaisen kirkon juuret ovat myös peräisin 1600-luvun ajoilta
Kirkon aloitteesta alkoi kehittyä myös koulutus.
1863 avattiin Kolppanan opettaja seminaari (1863–1913) josta tuli Inkerin kansan sivistyskeskus.
Vuoden 1917 helmikuussa tapahtuneen Venäjän tsaarinvallan kukistumisen jälkeen alkoi Inkerissä kansallinen herätyskausi.
Siihen mennessä Inkerinmaalla toimi 314 kansakoulua sekä Pietarin suomalainen yhteiskoulu.
Kirjasto avasi ovensa vuonna 1884.
Kolppanassa pidettiin kuudennet yleisinkeriläiset laulujuhlat 1913.
Esiintyjiä oli 771, soittokuntia oli seitsemän.
Juhlakulkueeseen osallistui 4’000 ihmistä.
1917 vallankumous Venäjällä sai liikkeelle myös inkeriläiset talonpojat. Erityisesti Pohjois-Inkerissä.
Syntyi Pohjois-Inkerin tasavalta, joka kesti vajat 500 päivää.
Pakolaisena Suomeen
Sitten 1930-luvun Leninin kollektivisointi ja 1940-luvun alkanut Stalinin terrori tuhosivat parhaat Inkerin miehet.
Sitten tuli toinen maailman sota ja evakuointi Suomeen Viron keskitysleirin kautta. 63’000 inkeriläistä tuli suomeen.
Välirauhasopimus 1944. Nyt siirrettiin 56’000 inkeriläistä takaisin Neuvostoliittoon, muttei kotiseuduille. Vaikka suomalaisetkin viranomaiset tiesivät, etteivät inkeriläiset pääse Inkerinmaalle vaan heidät viedään syvälle Venäjälle.
– Heidät vietiin vaikka viimeisellä junalla … mutta ei inkeriin.
Kunniavelka
On puhuttu siitä, että Mauno Koivisto halusi maksaa inkeriläisille kunniavelan kaikista kärsimyksistä, mutta nyt venäjänkielisissä Yle uutisissa kerrotaan,
ettei sellaisesta ollut koskaan presidentti puhunutkaan, mutta presidentti on pahoitellut sitä, että Suomi olisi voinut tehdä vielä jotain suurempaa kansalle joka on niin paljon kärsinyt.
1990-luku ja Perestroika. Uudet tuulet ja toivo päästä takaisin rakentamaan uudelleen Inkerin maata.
Mutta presidentti Mauno Koivisto avasi inkeriläisille portit Suomeen ja kansa riensi taakse katsomatta vapauteen Neuvostoliitosta.
Tapahtui huomaamatta etninen puhdistus Neuvostoliitossa.
Paluumuuttojärjestelmä lakkautettiin, mutta vielä kuulemma muutama tuhat inkeriläistä jonottaa Suomeen.
Tutkija Toivo Flinkin mukaan Suomeen on tähän asti muuttanut noin 50’000 inkeriläistä perheineen.
Venäjällä on noin 10’000, Virossa saman verran, Ruotsin inkeriläiset ovat lähes kokonaan sulautuneet paikalliseen väestään.
Vähemmistöstatus
Näin ollen suurin osa Inkerin suomalaisista on Nyt Suomessa.
Tämä täyttäisi presidentti Mauno Koiviston toivomuksen, tehdä jotain vielä suurempaa kuin paluumuutto prosessi.
Nyt on sopiva hetki. Suomessa on heräämässä uus-inkeriläisyys.
Muistojen Inkeri.
Lyyli Ronkonen
Inkeri, Isäni maa olit ennen
kotini, kontuni, kaikki on mennyt.
Yksin mä vaellan vierailla mailla
kotia vailla, kotia vailla.
Inkeri, kotimaa, kohtalo kurja
syöksi sun kansasi myrskyhyn hurjaan
riistetty, ryövätty kotini kulta
viety on multa, viety on multa …
Mutta ehkä joskus joku lastenlasten lapsistamme jossain vaiheessa halua palata isoisienne entiseen satamaan etsiessäni omia juuriaan … ja pyyhkäisee kyynelet silmiltä…
Kuuluuko Inkerinmaan alue venäläisille, inkeriläisille vai inkeroisille (=karjalaisille)?
Kuuluuko Isarelin alue juutalaisille vai palestiinalaisille?
Tämänkaltaiset asiat ovat sellaisia ikuisuuskysymyksiä, jotka ammentavat kasvualustansa siitä, että jokaisen yksilön historia on ajallisesti rajoittuneempi, mutta yhtä oikeutettu kuin vuosisatojen tai jopa vuosituhansien pituinen historia.
Ilmoita asiaton viesti
Kyse ei ole siitä kenelle kuuluu joku alue, vaan kansan kulttuurista, vapaudesta, identiteetistä ja oman kielen säilyttämisestä.
Te, karjalaiset olette onnistuneet säilyttämään oman kielen. Hienoa.
Muistan sen uutisen.
http://viovio.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/95…
Kiitos avauskommentista.
Ilmoita asiaton viesti
Miten inkeriläiset saataisiin tyytyväisiksi?
Ilmoita asiaton viesti
Minä en edusta kaikkia inkeriläisiä.Monet inkeriläiset ovat tosi tyytyväisiä ja ovat sitä mieltä, että se oli lottovoitto, että pääsivät Suomeen.Nuorempi sukupolvi näkee maailman ja tapahtumat toisenlaisesta perspektiivistä.Oma mielipiteeni on sitä mitä on.
Kiitos kun piipahdit kommentoimaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kerrotko lisää, mitä tarkoitat tyytyväiseksi saamisella?
Ilmoita asiaton viesti
Mitä voin lisätä ”tyytyväiseksi saamisella”? Tiedät itsekin hyvin. Parempi elintaso ja sosiaalinen turva ja yleensäkin turvallisempi elämä ja varmempi tulevaisuus.
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa vai Venäjällä?
Ilmoita asiaton viesti
Helena, miksi moinen kysymys?
Puhuimme tyytyväisyydestä Suomessa.
Ilmoita asiaton viesti
Viola. On tietysti mukavaa, että jaksat ahkerasti kirjoittaa inkeriläisten vaiheista, mutta faktoissa kannataisi pysyä. Kolme kohtaa kirjoituksessasi ovat epätäsmällisiä tai suorastaan virheellisiä:
Kirjoitit ”Inkeriläiset ovat niitten suomalaisten jälkeläisiä, jotka muuttivat Inkerin maalle Suomesta ruotsin vallan aikana. Maa oli jo silloin nimeltään Inkerinmaa. Kaikkiaan inkeriläisiä oli noin 150’000.”
Täsmennys: Inkeriläisiksi kutsutaan myös muita kuin Ruotsin vallan aikana Inkeriin muuttaneita. Muutto jatkui vielä Suomen suuriruhtinaskunnankin aikana.
Kirjoitit: ”1917 vallankumous Venäjällä sai liikkeelle myös inkeriläiset talonpojat. Erityisesti Pohjois-Inkerissä. Syntyi Pohjois-Inkerin tasavalta, joka kesti vajat 500 päivää.”
Fakta Inkerin kapinasta: Inkerin kapinan taistelut käytiin 1919. Kyseessä ei ollut varsinaisesti mikään talonpoikaiskapina, vaan kansannousua johtivat Suomeen Venäjän vallankumouksen jälkeen paennut inkeriläinen sivistyneistö, joka perusti Inkerin Väliaikaisen Hoitokunnan. Tavoitteena oli irrottaa Inkeri Venäjän yhteydestä. Vapaustaisteluita käytiin sekä Pohjois-Inkerissä että Virosta käsin Länsi-Inkerissä. Pohjois-Inkerin rykmentin päälliköksi tuli tavoitteiltaan erittäin kyseenalainen suomalaissyntyinen tsaarin armeijan upseeri Georg Elfvengren, jonka tavoitteet Pohjois-Inkerin kapinassa olivat aivan muut kuin Inkerin edut. Hänen agendansa oli tukea Venäjän valkoisen armeijan asiaa.
”Pohjois-Inkerin tasavalta” oli Georg Elfvengrenin johtaman Pohjois-Inkerin rykmentin hallussa pitämät viisi kylää Kirjasalossa Pohjois-Inkerissä 1919–1920, sen jälkeen kun rykmentti oli joutunut vetäytymään.
Jostain syystä Georg Elfvengren on halutaan korottaa NYKYinkeriläisten muisteluissa Mannerheimiin verrattavaksi sankariksi, vaikka koko kapina oli alun perin tuhoon tuomittu yritys ja päällikön omat toimet kyseenalaiaisia. Kapinan seurauksena syntyi vain palavia kyliä ja 8 000 kotinsa menettänyttä pakolaista Karjalankannaksen rajakuntiin, jotka Suomen sisällissodan jälkeen olivat köyhyyden suhteen valmiiksi omavaraisia. Professori Pekka Nevalainen on kirjoittanut aiheesta erinomaisen kirjan Rautaa Inkerin rajalla, johon asiasta kiinnostuneiden kannattaa tutustua saadakseen tilanteesta käsityksen.
Kirjoitit: ”Sitten tuli toinen maailman sota ja evakuointi Suomeen Viron keskitysleirin kautta.” Inkeriläinen siirtoväki ei joutunut ”keskitysleireille”. Ne olivat kokoamisleirejä, joilla siirtoväki odotti laivakuljetusta Suomeen. Keskitysleiri on jotain ihan muuta.
Kirjoitit: ”Vaikka suomalaisetkin viranomaiset tiesivät, etteivät inkeriläiset pääse Inkerinmaalle vaan heidät viedään syvälle Venäjälle.”
Tämä on kyllä aivan uusi väite ja kiinnostavaa olisi kuulla, mihin tieto perustuu.
Ilmoita asiaton viesti
Helena Miettinen : [Kirjoitit: ”Vaikka suomalaisetkin viranomaiset tiesivät, etteivät inkeriläiset pääse Inkerinmaalle vaan heidät viedään syvälle Venäjälle.”
Tämä on kyllä aivan uusi väite ja kiinnostavaa olisi kuulla, mihin tieto perustuu.],
– tieto perustuu tutkija filosofian tohtori Toivo Flinkin kirjan ”Kotiin karkotettavaksi” julkistamistilaisuudessa jossa hän mainitsi, että Suomen viranomaisille oli selvinnyt jo joulukuussa 1944, että paluujunien määränpää onkin luvattua Inkerinmaata huomattavasti kauempana.
Inkeriläiset joutuivatkin Pihkovan,Novgorodin,Kalininin ja Jaroslavin seuduille.
Ilmoita asiaton viesti
Perustuuko väite dokumentteihin, huhuihin vai päättelyyn? Siis: mistä selvisi.
Ilmoita asiaton viesti
Olet varmasti lukenut T.Flinkin kirjan ”Kotiin karkotettavaksi”? Minulla nyt ei ole mahdollisuutta lähteä etsimään sitä kirjaa ja paikkaa josta se löytyisi, mutta on säilynyt Eeva Nikkilä-Kiipulan lehtikirjoitus ”Neuvostoliitto petti lupaukset”, jonka lopussa :
”Toivo Flinkin mukaan suomalaisille viranomaisille selvisi loppuvuonna 1944, että Neuvostoliittoon palautettavia inkeriläisiä ei päästetä kotikonnuilleen. Se selvisi siirtoväen kuljetuksiin tarkoitettujen junien pitkistä aikavarauksista, jotka kielivät pitkistä matkoista.-STT”
Ilmoita asiaton viesti
Olen lukenut, mutta kyseinen kohta ei ole jäänyt mieleeni. Kirjakin tuossa on, mutta en siitä tätä pätkää löytänyt. Koska kyseessä on aika tärkeä tieto, niin olisi mukavaa, jos voisit selvittää vaikka tältä Nikkilä-Kiipulalta asian. En kyseistä rouvaa tunne eikä ole hänen yhteystietojaan.
Ilmoita asiaton viesti
Helena, enkä minäkään tunne rouvaa ja lehtileikkeen päivämäärä ei ole säilynyt eikä itse lehden nimi.
Ilmoita asiaton viesti
Googlaamalla löytyi lähteeksi Iltalehti 3.3.2010. Kun tietää Iltalehden sensaatiohaluiset kirjoittelut, niin niihin kannattaa suhtautua kriittisesti. Suomi teki jatkosodan aikana voitavansa inkeriläisten eteen. Kun tilanne on aina se, että voittaja määrä tahdin, niin neuvottelumahdollisuudet kapenevat. On jotenkin paradoksaalista, että Suomesta tehdään syntipukki inkeriläisten kärsimyksiin. Pettäjä oli kyllä inkeriläisten oma synnyinmaa.
Suhtautumiseen vaikuttavat myös jälkikäteen tietoon tulleet tapahtumat. Pääsääntönähän nimittäin on, että sodan jaloista evakuoidut yritetään palauttaa kotimaahansa, kun olot ovat rauhoittuneet.
Mieti, mikä meteli olisi noussut, jos Ruotsi olisi kieltäytynyt palauttamasta Suomesta sinne evakuoituja sotalapsia? Monella lapsella olot Ruotsissa olivat taloudellisesti paremmat kuin mikä oli vastassa sodan runtelemassa Suomessa. Osalle syntyi elinikäisiä traumoja, mutta ei siitä Ruotsin valtiota syytetä.
Ja pitää myös muistaa se, että välirauhan jälkeen Suomella oli historiansa rankin väestönsiirto hoidettavanaan, kun yli 400 000 luovutun Karjalan evakolle piti löytää uudet kodit. Inkeriläiset eivät siis suinkaan olleet ainoa väestöpoliittinen kysymys.
Ilmoita asiaton viesti
Helena, tiedän, että googlaamalla voi löytää mitä tahansa. Kiitos neuvoista. Kuitenkin valitsen itse lähteet keneltäkään kysymättä, joihin vetoan kirjoituksissani.Pitäisikö mielestäsi suhtautua kriittisesti STT:n tiedotteisiinkin?
Kehen sitten voi luottaa?
Olen lukenut myös suomalaisista lapsista, jotka olivat sodan aikana viety Ruotsiin ja heidän kohtaloista niin kuin myös evakkoon joutuneista karjalaisista. Se ei vähennä inkeriläisten kärsimyksiä.
Pikku Paavokin vietiin väkisin Neuvostoliittoon :
http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/185219-pikk…
Ilmoita asiaton viesti
Inkerin lauluemo Larin Paraske on jo aikoinaan todennut:
”Onnea ei voi omistaa, mutta surulle voi laittaa suitset.” Siitä on hyvä ottaa oppia ja pistää suitset myös jatkuvalle sellaisten asioiden märehtimiselle, joita emme enää voi muuttaa ja joiden kohteet ovat enimmäkseen jo muilla laitumilla.
Ilmoita asiaton viesti
Helena, kiitos vielä kerran neuvoista!
Tämä alkaa mennä jo hieman loukkaavaan tyyliin. Ihmettelen. Ehdotat minua lopettamaan kirjoittamaan inkeriläisistä.Jokainen elää omaa elämää ja märehtii niistä asioista, jotka ”märehdittävät”! Haluankin kirjoittaa ennen kuin itse poistun muille laitumille.
Sinnehän me kaikki olemme vuorotelleen menossa, niin minä kuin sinäkin.
Kaikkea hyvää Elämällesi!
Niin kaunis on maa!
https://www.youtube.com/watch?v=SlCR6QsvkWQ
Ilmoita asiaton viesti