Ampuma-aseet pois kansalta!

”Kymmeniä tuhansia aseita
romuttamolle” kirjoittaa Uutisvuoksi
16.12.2015
, Matti Saarela.

Kirjoituksessa kerrotaan uudesta EU:n komission
ampuma-asedirektiivistä. Suomen aselakia on
tiukennettu. Viimeksi laki muuttui joulukuun
alussa. Uudessa laissa on entistä tiukempia
määräyksiä muun muassa ampumaratojen
käytöstä ja valvonnasta sekä aseiden
säilytyksestä. Myös uudessa EU:n
asedirektiivissä esitetään aselupien
muuttamista määräaikaiseksi.

Lupamenettelyä on Suomessa tiukennettu
viimeksi kesäkuussa. Ennakkotietojen mukaan
direktiivillä aiotaan kieltää itselataavien
puoliautomaattiaseiden käyttö ja hallussapito
EU:n alueella.

    Meillä näitä itselataavia aseita on
    metsästyskäytössä varmasti kymmeniä
    tuhansia. Ne eivät juuri eroa tavallisista
    kivääreistä tai haulikoista ja ovat
    erittäin käyttökelpoisia esimerkiksi
    villisikajahdissa, suomen Metsästäjäinliiton
    Kymen piirin toiminnanjohtaja Erkki Pentinniemi
    sanoo.

    Me olemme tässä omassa lintukodissamme
    joutuneet suuren maailman armoille. EU varmasti
    pyrkii reagoimaan terroritekoihin jossain
    Lähi-Idässä, jossa aseita käytetään,
    miten käytetään. Nämä tapahtumat
    heijastuvat meille väärällä tavalla.

Etelä-Karjalan reserviupseerin piirin
puheenjohtaja ei usko, että itselataavien
aseiden täyskieltoa otetaan Suomen
lainsäädäntöön, vaikka EU sellaisen
direktiivin säätäisi. Kielto romuttaisi
Suomen nykyisen maanpuolustusjärjestelmän,
jossa 95 prosenttia sodan aikaisista joukoista
muodostetaan reserviläisistä.

    Reserviläisten ampumataidon ylläpitäminen
    perustuu omatoimiseen harjoitteluun. Tällaisen
    aseiden kieltäminen olisi huomattava haittaa,
    Kesälahti muistuttaa.

Muistaakseni jo vuonna 2010 syys- ja lokakuun
taitteessa oli järjestetty niin aseiden,
ammuksien kuin räjähdysaineidenkin keräys.
Ja täällä Etelä-Karjalassa lokakuussa
2010 poliisi keräsi aseita, josta kirjoitinkin
blogin otsikolla ”Onko vielä ullakolla
se papan sotatuliaisina tuoma
kranaatti?

Samasta aiheesta kirjoitin, kun Suomen
poliisilla oli Armovuosi-keräys
käynnissä
.

Minä, jolla ei ole omaa ampuma-asetta,
jota voisin käyttää, en ymmärrä EU:n
direktiiviä. Mihin se tähtää?

Muun muassa pahan päivän tulleen pyssyäkin
vielä tarvitaan. Ja jos Suomen reserviläiset
kutsutaan aseisiin, joiden käyttö heidän
pitäisi osata sodan aikana, mutta nyt
kuitenkin tuon direktiivin mukaan harjoittelu
on kielletty. Tietenkin se heikentäisi
maanpuolustusjärjestelmää!
Vai tulevatko
sitten Suomen maata puolustamaan jotkut
paremmin koulutetut joukot?

Vai tähtääkö EU uudella direktiivillä
siihen, ettei Suomessa (tai muissakaan
EU-maissa) itse kansalaiset ryhtyisi
terrori-iskuihin? – Mutta ketä vastaan? –
Vai onko pelko, että kansa nousisi hallitusta
tai jopa Brysseliä vastaan.

Näin tuumin minä, tavallinen EU:n
kansalainen, joka olen saanut tuntea sodan
kauhua ja sen seurauksia.

Hyvää ja rauhallista joulun aikaa!

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu