Tuntematon Mannerheim

Kukapa ei tietäisi Suomessa ja miksei Venäjälläkin kuka on Mannerheim?

Entinen Venäjän tsaarin upseeri Gustav Karlovits Mannerheim. Suomen valkoinen kenraali Mannerheim punakapinan kukistaja. Talvisodan ja jatkosodan Suomen ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim. Suomen tasavallan presidentti (1944 – 1946).

Hänen persoonasta on ristiriitaisia näkökulmia.
Ihailtu ja vihattu. Kansan suosikki ja toisaalta ”täysi ryssä”. Kuitenkin Suurin suomalainen ja isänmaallisuuden symboli tänä päivänäkin, mutta edelleen tuntematon ainakin kirjailija Tapio Kuosman mukaan.

Tapio Kuosman yli 250-sivuinen kirja ”Tuntematon Mannerheim” (2016) kattaa Carl Gustav Emil Mannerheimin elämän hänen syntymästään 4. kesäkuuta 1867 alkaen ja jatkuen vailla valtiolista itsenäisyyttä olevan Suomen suuriruhtinaskuntaan (1809 – 1917), joka oli autonominen osa Venäjän keisarikunta ja päättyen hänen kuolemaansa Lausannen sairaalassa Sveitsissä 27. tammikuuta 1951.
Tähän väliin mahtuu tietenkin Mannerheimin koko elämän kaari.

Hämmentävä aineisto Mannerheimista:

Kirjan saatesanoissa Kuosma kertoo, että hän oli seitsemänvuotiaana osallistunut seuraamaan isänsä kanssa Mannerheimin hautajaisten surusaattuetta … ja kului kuutisen vuosikymmentä ennen kuin hän havahtui ”arvoitukseen nimeltä Mannerheim”.

    Käsitin, että hän on jäänyt minulle lopultakin tuntemattomaksi. … Toki olen ehtinyt osaltani maamme sodat ’opiskella’. Olen kirjoittanut niistä itsekin, muun ohella tietokirjoissani Murhamysteerit (2006) ja Nürnbergin oikeudenkäynti (2013).

    Mutta esillä olevan teokseni päähenkilö oli jäänyt tähän
    mennessä käsittelemättä. … Olin kai jotenkin ajatellut ettei siihen ollut tarvetta. Että kaikki oli jo käsitelty. Toisaalta eräänlainen epäily oli mielessä itänyt. Niin oli tapahtunut viimeistään vuoteen 2005 mennessä, jolloin olin saanut omin silmin tutustua varsin hämmentävään aineistoon.

    Mielenkiintoani lisäsi se oudoksuttava seikka että kysymys
    oli jostakin sellaisesta, mistä en ollut havainnut jälkiä akateemisen tiedeyhteisön edustajien historiankirjoituksessa.

    Viimeisen sysäyksen aiheen omakohtaiselle ja omatoimiselle
    käsittelylle antoi syksyllä 2013 lähetetty valtakunnallinen
    tv-ohjelma, jossa sensaatiohakuisesti reviteltiin sotiemme
    maineikkaan ylipäällikön väitetyillä virheillä.

    Keskeisissä tapahtumissa olen luovuttanut puheenvuoron päähenkilölle itselleen.Rohkenen ajatella että ”tutkimusmatkani tulokset paljastavat kohteestaan ja maamme lähihistoriasta eräitä olennaisia piirteitä sekä samalla kertaa jotakin uusia ja jopa yllättäviäkin seikkoja.

Kirjan lukeminen saattaa muuttaa käsityksiä paitsi Mannerheimista myös toisesta maailmansodasta.

Suosittelen!

Olen lukenut Tapio Kuosman kirjan. En ole pyrkimässä Mannerheimin asiantuntijaksi, mutta olen kirjoittanut blogeja Mannerheimista niin suomalaisten kuin myös venäjänkielisten lähteiden pohjalta. Mutta voin ihan tässä alussa sanoa, että hyvä, että kirjailijalle jäi ”itämään” ajatus Mannerheimista ja hän kirjoitti tämän kirjan.

Sieltä löytyy uutta tietoa Mannerheimista, ainakin minulle uutta, niin mielenkiintoisia juttuja, että asiasta kiinnostuneille suosittelen kirjaa saman tien!

Kirja on helppo lukea, koska väliotsikot vievät Mannerheimin elämän tapahtumiin selkeästi niin lapsuuden, nuoruuden ja avioliiton traagisin tapahtumiin kuin myöhemmin uraan Venäjällä ja sen vallankumoukseen ja sisällissotaan. Löytyy myös hauskoja juttuja muun muassa selvänäkijän ennustukset Mannerheimille tai tarina jossa Mannerheim ”pelastaa” Leninin hengen.

Tietenkin paljon huomiota on annettu Mannerheimin sotilasuralle Suomessa. Niin Mannerheim vapaussodassa vuonna 1918, jossa olivat vastakkain Valkoinen Suomi ja Punainen Suomi kuin erityisesti Talvisodan ja Jatkosodan tapahtumat katsottuna suurvaltapolitiikan näkökulmasta; osana toista maailmansotaa.

Näihin aiheisiin kiinnitin erityistä huomiota, mutta aloitan ensin Mannerheimistä vapaussodassa.

Venäjän keisarillinen sotilas

Ennen sotilaallista uraa Suomessa Mannerheim palveli Venäjällä keisarillisena sotilaana yli kolme vuosikymmentä edeten junkkerista kenraaliluutnantiksi. Hän oli uskollinen tsaari Nikolai II:lle loppuun saakka.

Helmikuun vallankumous Venäjällä vuonna 1917 jätti
Suomenkin varsin sekavaan tilaan.
Mannerheim palasi Pietarista itsenäiseksi julistautuneen Suomen tasavallan pääkaupunkiin Helsinkiin joulukuun 18. päivänä 1917.

Suomi ilman armeijaa

Kun maa oli ilman armeijaa, Suomessa perustettiin kaksi aseistautunutta ryhmittymää, Su­ojeluskunnat, hallituksen joukot, ja Punakaartit, joista tuli kapinallisia.
Sotaväellä oli jo olemassa alkeellinen johtoelin, sotilasvaliokunta. Sen puheenjohtajaksi valittu kenraaliluutnantti Carl Gustaf Mannerheim valtuutettiin luomaan maahan jär­jestysvalta ja johtamaan sen toimintaa. Mannerheim ammattisotilaana otti tehtävän vastaan.

Suomen sisällissodan 1918 – 1919 taisteluissa Mannerheim halusi Suomen turvaavan itsenäisyytensä yksinomaan omin voimin. Hän ei halunnut, että maahan pyydetään saksalaisia joukkoja ja oli saanut vaatimuk­selleen senaatin puheenjohtajan hyväksynnän. Siitä huoli­matta Senaatti kutsui saksalaiset joukot maahan.

Lahtari vaiko ei

Kirjoittaja Tapio Kuosman mukaan Mannerheim ei ollut vuoden 1918 sisällissodan verenhi­moinen lahtari. Mannerheimille kysymys oli vapaussodasta. Hänen Ylipäällikkyyteensä päättyi Toukokuun lopussa 1918. Hänen syykseen ei voida säilyttää niitä rikoksia tai kärsimyksiä, joi­ta valkoinen terrori kesäkuusta lähtien punaisiin koh­disti.

Mannerheimin asenne vastustajiin vuoden 1918 sodassa ilmenee hänen käskyistään ja päiväkäskyistään.

    Tampereen valloituksessa on tarkasti katsottava, että vihollista, joka antautuu, on kohdeltava sotavankina ja ettei mikään teko saa tahrata valkoisen Suomen armeijan puhdasta mainetta. Kun Senaatti oli päättänyt, että kaikki punavangit oli alis­tettava oikeudenkäyntimenettelyyn, Mannerheim inhimillisistä syistä ehdotti että ”vain ne, jotka olivat syyllistyneet törkeihin rikoksiin, asetettaisiin oikeuden eteen, kun taas harhaan­ johdettujen suuret joukot, nekin, jotka oli vangittu ase kädessä, vapautettaisiin.”

    Se seikka, että Suomi oli ensimmäinen maa, joka pysäytti bolševismin etenemisen, on omiaan tähdentämään vapaussotamme usein unohdettua eurooppalaista merkitystä”. (Mannerheim)

Valkoinen terrori vaiko kosto?

Kirjan mukaan arvokkaan todistuksen Mannerheimin suhtautumisesta punaisiin ja punavankeihin
tuo esille suomalainen kamariherra, varatuomari ja suurmaanomistaja Hjalmar Linder.

Käytyään Suomenlinnan vankileirillä Linder kirjoitti 28. toukokuuta Hufvudstadsbladetiin artikkelin otsikolla
”Nog med blodbad!” [Jo riittää verilöyly!]:

    Hirmuteot jatkuvat maassamme, Ylipäällikön (Mannerheimin) nimenomaisesta kiellosta huolimatta valkoiset ovat jatkaneet punaisten täysin mielivaltaiselta tuntuvaa murhaamista. Uhrit on usein valittu sattumanvaraisesti, ja heidät on teloitettu paikoissa, jotka eivät mitenkään liity sodanaikaisiin väkivaltaisuuksiin. Punaista hulluutta on maassamme totisesti seurannut valkoinen terrori.

Linder oli onnistunut saamaan selville punavankien
lukumäärän, joka oli noin 80’000 ja arvostellut valkoisten perustamien vankileirien oloja, kertoen niissä kuolevan ihmisiä kuin kärpäsiä.

Hufvudstadsbladet vastasi Linderille väittäen tämän tietoja virheellisiksi ja piti punakaartilaisten kohtelua oikeutettuna kostona.

Kirjoituksen jälkeen Linder leimattiin maanpetturiksi
ja hän sai useita tappouhkauksia. Linder joutui myymään
omaisuutensa Suomessa ja muuttamaan maanpakoon
Ruotsiin.

Talvisota ja jatkosota

Kuosma kirjoittaa:

    Talvisotaa ja jatkosotaa on mahdoton ymmärtää ottamatta huomioon toista maailmansotaa. Itse asiassa talvisota ja jatkosota johtuivat suurvaltapolitiikasta ja olivat ”de fakto” osa toista maailman sotaa.

Talvisota

    On perustellusti väitettävissä että talvisota oli kolmivaltaliittoutuman (yhtäällä Englanti ja Ranska, toisaalla Neuvostoliitto)
    operaatio, joka liittyi Churchllin ja Stalinin salaiseen
    sotatoimisopimukseen (15. lokakuuta 1939). Sopimuksen
    mukaan Saksaa vastaan tehtävää hyökkäystä varten oli
    määrä muodostaa neljä saarrostavaa rintamaa:

      1. Englannin ja Ranskan rintama,
      2. Balkanin rintama,
      3. Neuvostoliiton rintama sekä
      4. Skandinavian ja Baltian rintama.

Mikäli Ruotsi ei olisi kieltänyt länsivaltojen apujoukkojen ja aseavustusten kauttakuljetusta Suomeen alueensa kautta, tämä mahdollisesti saatu apu olisi saattanut koko Skandinavian sodan jalkoihin.

    Pohjimmaltaan juuri suurpoliittisen voimien tasapainon
    järkkymisen seurausta oli, että myös Suomi tuli vedetyksi mukaan sotaan, eikä vaan yhteen vaan kahteen. (Mannerheim).

    Vielä tänä päivänä (keväällä 1950) olen varma siitä, että
    Suomella olisi ollut suuret mahdollisuudet välttyä talvisodalta, jos maan puolustuslaitos olisi ollut kunnossa”. (Mannerheim)

Suomella oli mahdollisuudet välttyä talvisodalta

Suomen hallitus torjuvalla kannalla.

Neuvostoliitto halusi vuokrata Suomenlahden saaret Suursaari, Lavansaari, Seiskari ja molemmat Tytär­saaret. Neuvostohallitus oli myös valmis vaihtamaan saaret itärajamme viereiseen 183 neliökilometriä laajaan alueeseen, siis kyseisiä saaria monin verroin laajempaan alueeseen.

Suomen hallitus pysyi kuitenkin torjuvalla kannalla.

Mannerheim ei ollut sotahullu

Hän yritti viimeiseen saakka estää talvisodan syttymisen. Mut­ta Suomen poliittinen johto (presidentti Kyösti Kallio, pääministeri A. K. Cajander sekä erityisesti ulkoministeri Eljas Erkko) jyräsi Mannerheimin:

    Minun mielipiteeni oli, että meidän ehdottomasti pitäisi tavalla tai toisella osoittaa venäläisille myöntyväisyyttä, jos siten saataisiin suhteitamme mahtavaan naapuriimme parannetuiksi. … Huomautin, että saarista (Suursaari, Lavansaari, Seiskari ja molemmat Tytärsaaret) ei ollut maallemme mitään hyötyä ja että kun ne oli neutralisoitu, meidän ei ollut mahdollista puolus­taa niitä. … Mielipiteeni eivät saavuttaneet mitään ymmärtä­mystä. Ei voi kyl­lin valittaa tätä lyhytnäköistä pimitystä. (Mannerheim)

Sodan seurauksena Suomi menetti 12 % Suomen pinta-alasta. Suuren osan Karjalasta, Suomenlahden ulkosaaret, Sallan ja Kuusamon itäosat ja joutui vuokraamaan Neuvostoliitolle Hangon sotilastukikohdaksi.

    Suomelle itselleen talvisodan poliittinen tulos oli ennen kaikkea maan kalliisti ostetun itsenäisyyden säilyminen. (Mannerheim)

Poliittinen ilmapiiri Talvisodan jälkeen.

Talvisodan päätyttyä Suomi pysyi käytännössä sotatilassa. Välirauhan aikainen poliittinen ilmapiiri oli painostava. Neuvostoliitto pakotti 8.9.1940 Suomen sallimaan päivittäiset rautatiekuljetukset Hangon vuokra-alueelle.

Suomi tekee 22. syyskuuta (1940) sopimuksen saksalaisten joukkojen lomakuljetuksista Pohjois-Suomen kautta Norjaan, sen jälkeen, kun Ruotsi oli antanut natsi-Saksalle vastaavan lomakuljetusluvan…

Maa oli saarrettu ja koki olevansa yksin, kun Baltia oli vallattu, Saksa ja Neuvostoliitto liittoutuneet (Molotov-Ribbentrop -sopimus 23.8.1939) ja Ruotsi oli kääntänyt selkänsä…

Suomessa tunnettiin uhka lopullisesta välienselvittelystä.

Jatkosota

Taidanpa jättää Jatkosodan ”jatko blogille”. Niin mielenkiintoinen tämä Tapio Kuosman kirja on, että kirjoitettavaa riittää!

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu