Sisäilmaongelmat eivät Imatralla lopu

Sisäilmaongelmat eivät Imatralla
lopu.
Asiasta kertoo RIINA HAAPALA Imatralainen-lehdessä 14.02.2017 otsikolla:

    Eksoten
    käyttämissä kiinteistöissä
    Imatralla sisäilmaongelmat
    ovat enemmän sääntö
    kuin poikkeus.

Eksote

Eksoten tilahallintapäällikkö
Jari Villanen kertoo, että
tilaelementit ovat lähes ainoita
paikkoja, joista ei tule
juurikaan sisäilmailmoituksia.
Niitä ei tosin Imatralla ole
tällä hetkellä käytössä.
Imatralla on kuitenkin
muutama kohde, joissa ongelmia
on enemmän.

  • Mansikkalan hyvinvointiasema,
  • Imatran virastotalo…
  • liikenneasema,
  • Käpykuja 3 Honkaharjun
    alapuolella ja
  • Toimintakeskus
    Kerttuli,

Villanen
luettelee.

Vakavimpia ongelmat ovat
Mansikkalassa.
Vuokranantaja
teki hyvinvointiasemalla
viime keväästä syksyyn tiivistyskorjauksia,
mutta kun
väistötiloissa olleet ihmiset
palasivat Mansikkalaan, he
eivät voineet edelleenkään
työskennellä siellä.

Villasen mukaan on tilattu sisäilmakysely henkilökunnalle ja arvioidaan remontin onnistumista, mutta ei hirveän hyvältä näytä,
Villanen sanoo.

Imatran YH-Rakennuttaja
Oy
tekee Mansikkalassa vielä
tarkastuksia ja pieniä korjauksia,
mutta tilanne on hankala.
Esimerkiksi hammashoitolalle
väistötilojen löytäminen
on lähes mahdotonta,
sillä se vaatii erityiset tilat.

Imatran YH-Rakennuttaja Oy

Imatran YH-Rakennuttaja Oy on kaupungin kokonaan omistama rakennusliike. Paikallisten poliitikkojen leikkikenttä, jossa liikkuu iso raha.

  • Raha tulee kaupungin tekemien poliittisten päätösten nojalla.
  • Menee rakennusliikkeelle, jossa samaiset poliitikot päättävät rahan edelleen jaosta.
  • Mutta mihin?
  • So. So. Äläpäs kysele liikoja.
  • Se on liikesalaisuus.

Kaikki kaupungin omistamissa kiinteistöissä havaitut homeongelmat satavat suoraan YH-Rakennuttajan laariin.

Nuorison Kerhotila Koskis Ja Kosken Koulu

Sisäilmaongelmia
epäillään tällä hetkellä kerhokeskus
Koskiksessa ja Kosken
koululla. Tuorein tapaus on
Kosken koulu.

Imatran kaupungin hyvinvointikoordinaattori
Arja Kujala
kertoo, että tutkimukset ovat vasta alkaneet,
vielä ei osata sanoa
pidemmälle ja ettei tämänhetkinen
tilanne anna viitteitä
siihen, että ongelmat olisivat
niin vakavia, että väistötiloja
jouduttaisiin miettimään.

    Yhteydenotot ovat olleet
    yksittäisiä. Meillä on reagointikynnys
    viety alas tarkoituksella,
    että mahdollisimman
    pian pystytään vaikuttamaan,
    Kujala sanoo.

Kerhokeskus Koskis jouduttiin
sulkemaan kahdeksi
viikoksi tutkimusten takia.
Koskiksella on avattu rakenteita
ja siellä tutkitaan, mistä
oireet voivat johtua.

    Ensi viikolla saataneen jotain
    väliraporttia, että mitä on
    löytynyt ja millaisia jatkotoimenpiteitä
    ne vaativat, Kujala
    kertoo.

Kujala kertoo, että kun oireet
viittaavat sisäilmaongelmiin,
taustalta ei Välttämättä
löydy mitään isoa ja vakavaa.

    Usein kysymyksessä ovat
    tekniset ongelmat.

Kolme Pahinta Ongelmaa: Home, Home Ja Home

Esimerkkejä sisäilmaongelmista Imatralla kyllä löytyy. Kyse on homeesta. Niin. Voi löytyä vaikka kuin paljon, niin kuin ympäri Suomeakin, joten ei kaikki mahdu tämän blogin raameihin!

Jos vaikka analysoidaan nämä kaksi tapausta, niin tuntuu, että jotenkin on jonkinlainen paniikki päällä ja mahdottomuus ratkaista ongelma.

Oireiden ilmaantuessa

  • tehdään sisäilmakysely henkilökunnalle
  • viedään reagointikynnys alas tarkoituksella
  • tutkitaan
  • odotetaan väliraportteja
  • tehdään tiivistyskorjauksia.

Lopulta ihmiset palaavat töihin ja taas oireilevat. Mansikkalan tapaus ainakin. Näin myös kerhotila Koskiksessa sama juttu. Remontin jälkeen taas puretaan rakenteita ja tutkitaan.

Aivan Kuin Oravan Pyörä! Ikiliikkuja

Mutta niin kuin sanoo Villanen, että
ongelma on siinä, että oirehtiminen
on yksilöllistä.

    Joku pystyy olemaan tiloissa
    hyvin ilman mitään
    ongelmaa ja toiset saavat heti
    oireita.

Toisinajattelija Markku Sainio

Sairastuvatko sitten ihmiset liikaa suhteessa sisäilmaongelmiin? Tätä mieltä on ainakin Työterveyslaitoksen neurologian erikoislääkäri, dosentti Markku Sainio.

Asiasta kerrotaan Yle Uutisissa 12.2.2015 otsikolla ”Homeongelmien toisinajattelija: Täyskäännös tulossa – sisäilmaongelmista kärsiviä aletaankin siedättää?

Yle kirjoituksen mukaan Työterveyslaitoksen neurologian erikoislääkäri, dosentti Markku Sainio ei vähätele ihmisten oireita ja tuntemuksia homeongelmista. Asioita vain katsotaan Suomessa Sainion mielestä liian yksipuolisesti.

Sainion puheet on tulkittu niin, että syy mitä erilaisimpiin oireisiin löytyisivät ihmisten korvien välistä. Hänen mukaansa tämä on puoliksi totta. Hän toivoo sisäilmakeskusteluun lisää tieteellisiä näyttöjä.

    Kukaan ei kiellä, etteikö sisäilmaongelmaisissa kohteissa syntyisi hengitys- ja limakalvoreaktioita. Mutta on aivan selvää, että nyt ihmiset sairastuvat liikaa suhteessa sisäilmaongelmiin.

Sainion mielestä nykyisen sisäilmatutkimuksen ongelmien ydin on siinä, että oireilevan ihmisen kaikkien terveysongelmien syyksi tarjotaan juuri home- ja kosteusvaurioita. Vaikka tarkkaa ja tutkittua tietoa asiasta ei olisikaan.

Vaikka tiedetään, että toimistoissa on usein puhtaampi ilma kuin ulkona ja ihmisten kotona, mutta oireet linkitetään suoraan siihen, että juuri toimistossa on kosteus- ja homeongelmista johtuva terveysvaaratekijä ja jos päädytään pikaiseen toimiston työntekijöiden evakuointiin niin se hirveästi huolestuttaa ihmisiä.

Huolestumisen Aalto

Huolestuneisuus voi siten saada aikaan isoja asioita. Alkaa suuri huolestumisen aalto. Tämä on pysäyttämätön huoli, joka ei pääty osalla lainkaan. Se on kuin juna, joka ei pysähdy ennen kuin riskitekijä on eliminoitu ylimitoitetuilla teknisillä toimilla tai kun ihmiset on siirretty kokonaan tiloista pois.

Emmehän anna Imatran homehtua? – No emme!

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu