Suomalaisten köyhyys koskettaa myös sotaveteraaneja!

Olen kirjoittanut blogin, jossa keskusteltiin suomalaisesta köyhyydestä: Ylempi köyhälistö

Siinä on tuotu esille Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksia, jonka mukaan suomalaisista noin 8 prosentin eli 440’000:n henkilön tulot eivät riitä kohtuulliseen vähimmäiskulutukseen.

Samaan aikaan kun yleinen tulotaso on Suomessa noussut, on ”lapsiperheiden köyhyys moninkertaistunut”. Vuonna 1995 köyhissä perheissä oli 52’000 alle 18-vuotiasta lasta… vuonna 2007 jo 151’000.

Enpä olisi uskonut, että käyn kirjoittamaan Suomen sotaveteraanien köyhyydestä. Mutta tuo köyhyys on fakta!

Asiasta kertoo 24.11.2016 Iltalehti otsikolla ”Sotaveteraanien puolisoista suurin osa elää köyhyysrajan alapuolella – Jopa lääkkeitä joudutaan ostamaan velaksi

Alimmillaan veteraanin eläke on vain runsaat 900 euroa kuukaudessa ja puolison takuueläke noin 775 euroa. Veteraanipariskuntien yhteiset tulot ovat pienimmillään vain runsaat 1’600 euroa. Moni sotaveteraani joutuu tulemaan vähällä toimeen.

Lehti kertoo, että Suomen Sotaveteraaniliitossa ollaan huolissaan veteraanien pärjäämisestä mm. taloudellisesti.

    Suurin osa veteraanien puolisoista elää alle köyhyysrajan. On jollakin tavalla epäinhimillistä todeta, että kun lääke- ja hoitomenot kasvavat, niin lääkkeitä joudutaan ostamaan jopa velaksi apteekista, kun rahat eivät riitä, Grundström sanoo.

Tämä ei oikein istu päähän koskien Suomen sotaveteraaneja! Eli, Suomea puolustivat viime sodassa suomalaiset sotilaat! 600’000 miestä ja 100’000 naista. Paljonko heitä palasi rintamalta? Jossain sekin on laskettu, mutta paljonko on jäljellä Heitä, jotka puolustivat Suomea, että nykysukupolvi saa elää parhaassa maailman maassa ja olla onnellinen siitä!

Iltalehden kirjoituksen mukaan Suomessa on elossa vielä runsaat 18’000 sotaveteraania. He kaikki ovat iältään yli 90-vuotiaita. Toisaalla kerrotaan, että *elokuun lopussa (2016) Suomessa oli yli 95-vuotiaita sotaveteraaneja 2’880 ja yli 99-vuotiaita 229.

    Järjestö (Sotaveteraaniliitto) ei voi ottaa hoito- ja palveluvastuuta, mutta arkipäivässä tarvittavaa tukea ja ohjausta on oltava saatavilla. Haluan uskoa siihen, että veteraanien tulevaisuus on valoisa, mutta paljon on asioita, jotka herättävät huolta, sosiaalisihteeri Anni Grundström Suomen Sotaveteraaniliitosta kertoo.

Veteraanien perintö – Itsenäinen isänmaa

Minä en ymmärrä sitä, että sotaveteraanien lesket ja puolisot saavat Suomessa sen verran takuueläkettä kuin esimerkiksi maahanmuuttajat, noin 700 euroa kuussa?

Kuitenkin sosiaalisihteeri Anni Grundström Suomen Sotaveteraaniliitosta halua uskoa siihen, että ”veteraanien tulevaisuus on valoisa!”.

Jos ajatellaan vaikkapa noitten yli kolmen tuhannen yli 95 -vuotiaan tulevaisuutta, jonka liitto nyt uskoo muuttuvan valoisammaksi, niin kuinka pitkään tulevaisuuteen tässä Sotaveteraaniliitto oikein tähtää?

Eikös tämäkin ole häpeällistä hyvinvointivaltiolle Suomelle?!

Muistoja pohjolasta | Laulava kaukopartio | 2012

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu