Inkerin Kirkon Tuho

Luin Juhani Jääskeläisen kirjan Inkerin Kirkon Tuho Stalinin Pakkokollektivoinnissa
– ALEA-KIRJA Painoyhtymä Oy,
– 1982, 148 sivua
– ISBN 951-9272-70-4

      Jo lähellä on joulu,
      tuo juhla muistojen,
      kun taivaan Herra astui
      tänne luokse ihmisen.

      Ei kirkot, saarnat kuulu meille,
      joulukirkko karkureille.
      On sakramentti kaikki poissa,
      Puhumatta jouluiloista.

Näin Jääskeläinen tuo esille kirjasta kelttolaisen (Keltto) perheen näkemyksen joulusta vuodelta 1931. Perhe oli pakkosiirretty kotiseudultaan Keltosta kauas muualle.

    Kristilliset pyhät- kuten joulu, pääsiäinen ja helluntai -näyttivät tuoneen pakkosiirretyille erityisen kaipauksen tunteen, kodin-ja kotikirkon ikävän.

Kirjan Esittelytekstistä

    Ainoalaatuinen dokumentti.

    Tämän kirjan tekijä teologian tohtori Juhani Jääskeläinen on syntynyt Inkerissä. Hänen syntymäpitäjänsä Kelton kirkon kuva etukannessa. Teos perustuu hänen tohtorinväitöskirjaansa, joka herätti suurta, myönteistä huomiota Hänen vuosikymmenien vierren keräämänsä kuva-aineisto on käsittääksemme historiallinen.

    Stalinin pakkokollektivointi ei sinänsä ole uutta, meille tuntematon. Mutta Jääskeläinen teos tuo järkyttävällä ja liikuttavalla tavalla esille yksityisten ihmisten, kirkon työntekijäin, kristittyjen inhimillisen murhenäytelmän.

Kirjan alkusanoissa Juhani Jääskeläinen on kirjoittanut, että

    Tämä tutkimus on jatkoa tohtorin väitöskirjalleni aiheesta ”Inkerin suomalainen evankelis-luterilainen kirkko neuvostojärjestelmän ensimmäisenä vuosikymmenenä 1917 – 1927”. (Helsinki 1980 Kirjapaja)

Joten Inkerin kirkon tuhoa voi katsella näitten molempien kirjojen avulla.

Keskitymme Nyt Kuitenkin Ensimmäisenä Mainittuun Kirjaan.

(Inkerin Kirkon Tuho)

Tässä kirjassa teologian tohtori Juhani Jääskeläinen käsittelee Neuvosto Venäjän 1928 – 1938 aikakautta ja antaa erittäin hyvän sen aikaisen yhteiskunnan taustakuvan ja miten tuhoisasti se vaikutti, ei vain inkeriläisten arkielämään, mutta vielä enemmän nimenomaan Inkerin kirkon ja sen palvelijoiden toimintaan ja kohtaloon.

Jääskeläinen tuo erittäin hyvän kuvan siitä kuinka tärkeä oli luterilaisen kirkon keskeinen vahva yhteinen side suomalaisväestölle, joka joutui asumaan venäläisväestön seassa. Kirkko oli organisaatio, jonka vaikutus ulottui yhteiskunnan kaikille aloille. Paitsi hengellisissä asioissa kirkko oli aktiivi toimija myös kansanopetuksessa.

Papiston Rooli Kansan Opetuksessa

Jo 1700-luvulla oli perustettu jonkinasteisia alkeiskouluja Inkerissä, mutta varsinkin 1800-luvun puolivälin jälkeen alkoi säännöllinen kansan opetus, jonka ytimenä oli Kolppanaan perustettu opettajaseminaari ja suomalaisen mallin mukaan kehitetty kansan koulutus. Luonnollisesti kansanopetusta palvelivat kirkolliset opetusjärjestelmät, rippikoulu, kinkerit, pyhä- ja kiertokoulut, joiden opetusmateriaali kuten myös aapiset alkeiskouluissa olivat Suomesta hankittuja.

Tästä kaikesta kirjoittaa myös J. Jääskeläinen kirjassaan.

Pakkosiirrot Ja Vangitsemiset

Noihin aikoihin kohdistuivat ankarat Inkerin suomalaisten pakolliset joukkosiirrot ja vangitsemiset.

    ”Kun käsitellään Inkerin kirkkoa viisivuotissuunnitelmien aikana, on välttämätöntä luoda katsaus myös Inkerin kirkon jäsenten vangitsemisiin ja joukkokarkotuksiin, koska nämä toimenpiteet saivat suunnattoman laajuuden, ne koskivat erittäinkin seurakuntien työntekijöitä ja luottamushenkilöitä sekä tunnustavia jäseniä. Karkotukset ja vangitsemiset vaikuttivat syvästi koko kirkon toimintaan ja asemaan.” – kirjoittaa J. Jääskeläinen

Syitä Vangitsemiseen

Syitä pakkosiirtoon ja vangitsemiseen oli mm.

  • epäluotettaviksi katsottujen suomalaisten siirtäminen Suomen rajaseudulta muualle Neuvostoliittoon,
  • uskonnon harjoittamisesta tai kannattamisesta johtuneet syyt…

Kun uskovaiset yleensä ja seurakuntatyöntekijät erittäinkin tulkittiin vastavallankumouksellisiksi, sivistyksen, tieteen, kollektiivitalouksien ja kaiken hyvän vihollisiksi, he olivat aina vaarassa joutua vangittaviksi sekä pakkotyöhön tuomittaviksi ja tuhottaviksi.

Yhden perustelun jumalattomien valheellisille syytöksille tapaamme lausunnossa:

    ”Jokainen isku papistoa ja uskontoa vastaan on uusi voitto sosialistisessa rakennustyössämme.”

Kuvauksia Oloista Pakkosiirtoalueilta.

Kodeistaan pakkosiirretyt yrittävät usein pukea tunteitaan ja kokemuksiaan runomuotoon. Niin tekee tämäkin kirjoittaja:

      Ystävä kulta, sä hyvästi jää,
      mieli on musta ja rinnassa jää,
      on elo kurja ja viel’ kurjempi ois,
      jos Herraa ei tuntis ja toivo ois pois.

Vankiloissa ja pakkosiirtoleireillä paljon kulkenut isäntä, konsistorin maallikkojäsen Antti Jääskeläinen kirjoitti 11.10.1931:

      Tunsin vain vankilan kylmän loven,
      Näin lovessa seinät, akkunan oven.
      Tunsin vain seinien jäytävän kylmän.
      Näin oven reiässä terävän silmän.

      En kuullut mä kirkkomme kellojen kaikuvan,
      En nähnyt mä kansamme kirkkohon saapuvan.
      En kuullut mä kirkossa urkua soivaa,
      En nähnyt, kun kansa saa sanasta voimaa.

      Mä kuulin vain ystävän kuiskaavan sanan:
      Kyll’ Herramme pelastaa kansansa oman.
      Viel’ kuulin mä sanan ristikon kautta:
      Usko. Viel’ Jumala kansaamme auttaa.

      Ja me uskomme itsemme Herramme hoivaan
      Ja luotamme suurehen Jumalan voimaan.
      Me uskomme uutehen huomenen koittoon
      Ja valon ja totuuden suurehen voittoon

Pakkosiirretyt Vailla Sielunhoitoa

Pakkosiirretyt jäivät uusilla, oudoilla asuma-alueillaan vaille sielunhoitoa, jota kotiseurakunta oli vielä jossain määrin tarjonnut Inkerissä. Mitään järjestettyä sielunhoitotyötä Inkeristä käsin ei karkotusalueille voitu ajatellakaan, koska yhtenä syynä pakkosiirtoihin oli ollut juuri se, että asianomaiset olivat uskonnollismielisiä, usein myös seurakunnan toimi- tai luottamushenkilöitä. Mutta pakkosiirretyt koettivat yleensä ottaa mukaansa vanhoja kuluneita suomalaisia hengellisiä kirjoja, joita kotona saattoi vielä olla.

Vaino Ja Tuho

Kiihotus uskovaisia vastaan oli systemaattista ja laaja yhteiskunnan kaikilla eri alueilla.

Jumalattomuus-propaganda kosketti niin pienten lasten kasvatusta ns. lastentarhoissa ja lastenseimissä kuin myös kouluissa ja muissa oppilaitoksia kuin myös lasten vanhempia ja opettajakuntaa…

Lastentarhat ja -seimet olivat 1930-luvulla yleisiä eri puolilla Inkeriä. Miehet olivat vangittu ja viety kauas kotiseudulta ja naiset tekivät töitä kolhooseissa, joten tuhannet pienet lapset Inkerin seurakunnista joutuivat parhaaksi osaksi päivää pois kotikasvatuksesta kommunististen ja jumalattomien hoitajien vaikutuksen alaisiksi. Jumalattomuuskylvö oli löytänyt erinomaisen toteuttamisväylän.

Suomenkieliset koulut oli pantu kaikkialla taistelemaan rippikoulua eli konfirmaatiovalmistusta vastaan. Inkerin seurakunnissa ei näet virallisesti puhuttu rippikoulusta enää 1920-luvun alusta lähtien, vaan käytettiin nimitystä ”konfirmaatiovalmistus”, koska uskonnonopetus oli Neuvostoliitossa virallisesti kielletty.

Kirjassaan J. Jääskeläinen vie lukijan sen pitkän raskaan prosessin läpi neuvosto Venäjän yhteiskunnassa, jonka seurauksena Inkerin kirkko ja sen palvelijat oli täysin tuhottu vuoteen 1938 mennessä, jolloin Inkerin kirkon ja seurakuntien julkinen toiminta päättyi.

Kirkon tuhoamiseen osallistuivat esim. järjestäytynyt jumalattomuusliike, eli jumalattomien liitto, joka oli Venäjän kommunistisen puolueen valvonnassa oleva valtion jumalattomuuselin, pääosalta myös sen ylläpitämä.

Inkerin maalla se oli Jumalattomuusliiton Leningradin Alueneuvosto, joka lähetti rajoneihin (aluepiireihin) jumalattomuustyön ohjelmia ja valvoi, että niissä levitettiin jumalattomuutta.

Tässä taistelussa joutuivat toisiaan vastaan niin kodit ja koulut kuin vanhemmat ja opettajat!

Kalininin Kirje Jumalattomuuden Puolesta

Jumalattomuuskasvatuksen tehostamiseksi sanotaan Neuvostoliiton presidentin M. I. Kalininin lähettäneen kouluihin kirjeen, joka varmaan luettiin Inkerinkin kouluissa, koska se luettiin ainakin Leningradin kouluissa. Kirje kuului:

    Minä ja minun lapseni olemme kauan olleet jumalattomia.

    Jumalattomuus merkitsee rohkeutta ja sankarihyvettä. Kaikkien lasten pitää oleman jumalattomia, jos he tahtovat tehdä työtä Stalinin suuren työn mukana. Vanhemmat, jotka pakottavat lapsensa uskonnollisiin seremonioihin, täytyy antaa ilmi.

Yhteenvetona

Yhteenvetona voidaan todeta, että pakkokollektivoinnin aikana vuosina 1928 – 1938 hävitettiin Inkerin suomalaisesta evankelisluterilaisesta kirkosta papit ja seurakunnanhoitajat aina viimeiseen mieheen.

Kirkkorakennukset suljettiin.

Jääskeläinen antaa tutkimuksessaan tarkan luettelon Inkerin kirkoista ja papeista ja muista kirkon palvelijoista ja kertoo heidän kohtaloistaan.

Olen kirjoittanut Inkerin kirkosta blogeja käyttäen eri lähteitä ja hieman omia näkemyksiä asiaan, mutta Juhani Jääskeläisen kirja on erinomainen teos siinä mielessä, että hän on perehtynyt syvällisesti Neuvosto-Venäjän taloudelliseen ja poliittiseen ilmapiiriin ja tuo selkeästi esille sen aikaisen ilmapiirin näkyviin käyttäen todistajina historiallisia dokumentteja ja yksittäisten henkilöitten muistelmia ja kirjeitä.

Luettuani kirjan voi todellakin sanoa, että kirjasta kuvastuu Inkerin kirkon ja sen palvelijoiden julma ja järjestelmällinen tuhoaminen. Todellinen murhenäytelmä.

Suosittelen Juhani Jääskeläisen tutkimuksia niille, jotka ovat kiinnostuneet Inkerin kirkon- ja muutenkin Inkerin suomalaisten historiasta.

Vaikka olen aika paljon lukenut aiheesta ja kirjoittanut blogeja, niin silti tästä Juhani Jääskeläisen tutkimuksesta löysin paljon uutta tietoa.

Blogit

Aihetta sivuten olen kirjoittanut blogeissani muun muassa:

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu