Elintarvikekoira

Afrikkalaisen Sikaruton (ASF) Torjunta Itärajalla Tehostuu

Useat lehdet kertovat, että Itärajalle koulutetaan elintarvikekoiraa. Meillä päin ainakin:

Lehtikirjoituksen mukaan afrikkalaisen sikaruton torjunta nousee itärajalla aivan uudelle tasolle.

Afrikkalainen Sikarutto (Asf)

Afrikkalaista sikaruttoa esiintyy Suomen lähialueilla ja uhka taudin leviämisestä Suomeen on kasvanut, kertoo uutinen.
Afrikkalaista sikaruttoa on tavattu sekä Virossa että Venäjällä Baltian vastaisella alueella ja Venäjän Karjalassa sekä Leningradin alueella.
Afrikkalainen sikarutto ei tartu ihmiseen eikä sitä ole koskaan todettu Suomessa.
Afrikkalainen sikarutto on sikojen ja villisikojen vakava verenvuotokuumetauti.

Moniammatilliset Tullikoirat

    Huumekoirien lisäksi tulli on viime vuosina tullut julkisuuteen koulutettuaan erikoiskoiria rahan ja aseiden- sekä räjähteiden etsintään.

Nyt tuli aika kouluttaa elintarvikekoira.
Tullin koirakoulutuksessa on loppusuoralla elintarvikkeiden haistamiseen erikoistunut koira.

Tulli ottaa kesäkuussa itärajalla työkäyttöön koiran, joka on erikoistunut haistamaan laittomia elintarvikkeita matkustajien kasseista.

Laittomat Elintarvikkeet

Liha- ja maitotaloustuotteiden tuonti Venäjältä EU:n alueelle on kielletty. Elintarviketarviketurvallisuusvirasto Evira on parhaillaan valmistelemassa uutta suomen- ja venäjänkielistä infomateriaalia jaettavaksi itärajan rajanylityspaikoilla.

Jaostopäällikkö Kitty Schulmanin mukaan matkustajille jaettava materiaali valmistuu jaettavaksi lähiviikkojen aikana.

Elintarvikekoira Viranomaisten Uusi Ase

Elintarvikkeiden haistamiseen erikoistunut koira on Suomen viranomaisten uusin ase elintarvikkeiden laitonta matkustajatuontia vastaan.
Elintarvikekoiran kouluttaminen on ollut julkisuudelta varjeltua tietoa. Kitty Schulman ei halua kommentoida asiaa, koska Evira ei vastaa koiran kouluttamisesta. Tullin koirakoulutuksestakaan ei haluta tarkentaa erikoiskoiraan liittyviä tietoja.

Ihminen Levittäjänä

Siat saavat taudin joko suoraan tartunnan
saaneista sioista tai epäsuorasti ihmisen,
rehun, kuivikkeiden, metsästystarvikkeiden
tai lihatuotteiden välityksellä. Virusta
erittyy kaikkiin sairastuneen sian eritteisiin
ja virus säilyy pitkään tartuntavaarallisena
ympäristössä. Ihminen on tärkeä ASF:n
levittäjä uusille alueille.

Sano STOP ASF:lle!
Matkustaja.
Älä tuo sikaruttoa Suomeen.

viovio
Imatra

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan pitäjä, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu