Suomalaisten Salattu Kansanmurha Venäjällä

Täs­sä kirjoituksessa kerron joistakin tapahtumista, jotka koskettavat Inkerin suomalaisia, jotka olivat jääneet Lenin­gradin piiritys­renkaan sisä­puolelle. Asioista on kerrottu yksityis­kohtaisesti ja doku­menttien nojalla L. A. Gildi’n kirjassa ”Inkerin suomalaisten kohtalo. – Suomalaisten salattu kansanmurha Venäjällä ja sen seuraamukset vuosina 1930 – 2002”.

Kuka Oli Leonid Andreinpoika Gildi?

      Leonid Andreinpoika Gildi. Aito Inkerin suomalainen (1929 – 2003).

Gildin perhe joutui Stalinin vainon kohteeksi 1942, jolloin heidät karkotettiin Jakutian Ust-Janskiin. Kaikista vaikeista lähtö­kohdista huolimatta hän

  • pääsi 1955 ylioppilaaksi Omskin opettaja­korkea­koulun historialliseen tiede­kuntaan.
  • Vuonna 1963 hän pääsi Lenin­gradin Herzenin yli­opistoon, jossa hän työskenteli professorina eläkkeelle siirtymi­seensä saakka.
  • Hän toimi Pietarin Inkerin Liiton puheen­johtajana.

Gildin keskeinen työ oli neuvostoliitto­laisten arkistojen tutkiminen.

Inkerin suomalaisten kohtalo -kirjassa Gildi osoittaa asia­kirjojen ja tapahtumien avulla, kuinka Stalinin johtama neuvosto­valta vainosi ja tuhosi inkerin­suomalaisia sekä pakkosiirsi ja hajotti heitä eri puolille Neuvosto­liittoa hukuttaakseen järjestelmälli­sesti pienen suomalais­vähemmistön suureen slaavi­laisten kansojen mereen.

Lähes 500-sivuiseen kirjaan mahtuu aika paljon materiaalia. Keskityn tässä kirjoituk­sessa siihen, miten kävi noin 30’000 inkerin­suomalaisen kohdalla, jotka jäivät viime sodan aikana piiritettyyn Lenin­gradiin.

Stalinin Ja Zhdanovin Patologinen Viha Suomalaisuutta Kohtaan

Stalin ja Zdanov vihasivat sairaalloisesti suomalaisia. Tämä patologia kehittyi ja kiihtyi vuosina 1939 — 1940 talvisodan vastoin­käymisten myötä. Neuvosto­liitto erotettiin 14.12.1939 Kansain­liitosta Suomea vastaan tehdyn hyökkäyksen johdosta…

Stalinilais — Zdanovilaisen politiikan lopullisena päämääränä oli inkerin­suomalaisten täydellinen karkotus Lenin­gradista ja Lenin­gradin alueelta. Lenin­gradiin ja sen lähialueille jääneiden inkerin­suomalaisten kohtalosta päätettiin kaikkein korkeimmalla valtion­hallinnon tasolla.

Suomalaiset Vaarallisia Valtiolle

Neuvostoliiton Sisäasiain kansankomissariaatti määritteli 28. elokuuta 1941 annetussa päivä­käskyssään suomalaiset valtiolle vaarallisiksi kansalli­suutensa perusteella.

Lenin­gradissa olleet Molotov, Malenkov ja Kosygin laativat yhdessä Šdanovin kanssa asiakirjan, joka ”täysin salainen” merkinnällä lähetettiin 29.8.1941 Moskovaan Stalinille:

      Tiedotamme, että olemme hyväksyneet päätöksen kiireelli­sestä saksalaista ja suomalaista kansalli­suutta olevan väestön yhteensä 96’000 hengen siirrosta…

      Ehdotamme siirtoa

      • Kazakstaniin — 15’000 henkeä,
      • Krasnodarin aluepiiriin — 24’000,
      • Novosibirskin alueelle — 24’000,
      • Altain aluepiiriin — 12’000 ja
      • Omskin alueelle — 21’000.

      Siirron järjestelystä vastaa Sisäasian kansan­komissariaatti. Pyydämme vahvistamaan päätöksen.

Stalin Hyväksyi Nopeasti Pakkosiirrot

Hyväksyntä saatiin nopeasti. 30. elokuuta 1941 sisäasiain kansan­komissaari Berija allekirjoitti päiväkäskyn Toimen­piteistä saksalaisten ja suomalaisten siirtä­miseksi Leningradin esikaupunki­alueilta Kazakstanin sosialistiseen neuvosto­tasavaltaan.

Mutta vain 3’000 henkeä ehdittiin pakkosiirtää ennen kun saksalaiset sotajoukot etenivät Lenin­gradin liepeille. Lenin­gradin ja sen esi­kaupunki­alueiden saarto alkoi 8. syyskuuta 1941 ja jatkui vuoden 1943 tammi­kuuhun asti.

Inkerinsuomalaiset Leningradin Saartorenkaassa

Saksalaiset etenivät 22. kesäkuuta 1941 alkaneessa operaatio Barba­rossassa nopeasti Lenin­gradin edustalle asti ja 8. syyskuuta 1941 katkaisivat kaupungin maa­yhteydet muuhun Neuvosto­liittoon.

Leningradin saarto jakoi inkerin­suomalaisen väestön kahteen eri­suuruiseen osaan. Noin 2/3 kansasta, yli 60 tuhatta henkeä jäi saksalaisten miehitys­alueelle, noin 1/3 inkerin­suomalaisista joutui saarto­renkaaseen, jotka vuoden 1942 keväällä pakko­siirrettiin saarretusta Lenin­gradista Siperiaan. Ensimmäisen saarto­talven aikana Lenin­gradissa ja sen esi­kaupungeissa menehtyi noin 38’000 saksalaista ja suomalaista siviili­henkilöä.

Inkerin­suomalaisten koettelemukset keväällä 1942 olivat raskaita. Silloin toteutettiin täydellinen häätö Lenin­gradista ja sen alueelta.

Kansan­komisariaatti NKVD (KGB:n edeltäjä) ja Lenin­gradin aluehallinto toimivat kumpikin erilaisen ”käsi­kirjoituksen” mukaan.

Sisäasiain turvallisuus­komitean Lenin­gradin ja Lenin­gradin alueen hallinnon mukaan heillä ei ole tietoja inkerin­suomalaisten Lenin­gradin saarron aikaisesta toiminnasta vihollisen hyväksi.

Silti Sisä­asiain Kansan­komissariaatin (NKVD) Lenin­gradin alueen hallinnossa tehtailtiin rikos­asiakirjoja inkerin­suomalaisten maan­alaisen kapinallisen järjestön paljas­tumisesta. Tällainen vale-informaatio ei voinut olla lisäämättä Moskovan vallan­pitäjien päättä­väisyyttä jatkaa inkerin­suomalaisten täydellistä häätöä Lenin­gradista ja sen alueelta.

      Informaatio oli täysin valheellinen. Sellaisia järjestöjä ei saarretussa kaupungissa tai sen esi­kaupunki­alueilla ollut. Se oli alusta loppuun asti ”valppaiden” turvallisuus­palvelun erikois­komission virkaili­joiden tehtailema rikosasia.

Kaikki viittaa siihen, että aiheesta olisi hyväksytty Valtiollisen puolustus­komitean päätös (tai useita päätöksiä), mutta niitä ei ole vielä tähän mennessä julkistettu.

Erittäin Salainen Pakkoevakuointi

Lenin­gradin rintaman sota­neuvosto hyväksyi 9. maaliskuuta v. 1942 päiväkäskyn N00713 Valtiolle vaarallisten henkilöiden karkotuksesta Lenin­gradista ja sen esi­kaupunki­alueilta ja 20.maaliskuuta v. 1942 päiväkäskyn N00714 Saksalaisten ja suoma­laisten pakollisesta evakuoinnista Lenin­gradista ja sen esi­kaupunki­alueilta. SNTLG Sisäasiain kansan­komissariaatti (NKVD) vahvisti v. 1942 maalis­kuussa saman­aiheisen päivä­käskyn N 00718.

Sitä nimitettiin pakko­evakuoinniksi sota-ajan olosuhteisiin viitaten. Väestön siirto aloitettiin 15.3.1942. Operaatiota pidettiin erittäin salaisena, sillä karkotus tapahtui kansallisuuden perusteella. Tämä evakuointi myöhemmin muutettiin elinikäiseksi karkotukseksi.

Vuosina 1942 — 1943 määriteltiin Stalinin johtaman Valtiollisen puolustus­komitean toimesta elin­ikäisiksi pakkosiirto­paikoiksi

  • Jakutian pohjoisalueet,
  • Pohjoisen jäämeren Laptevien meren rannikot,
  • Trofimovskin saari sekä
  • Itä-Siperian kaukaiset asutuskeskukset.

Vain Valtiollisen puolustus­komitean tasolla voitiin tehdä päätös Molotovin ja kumppaneitten ehdottaman ja Stalinin hyväksymän inkerin­suomalaisten siirron muuttamisesta elin­ikäiseksi pakko­siirroksi.

Berijan johtama turvallisuus­palvelu kehitti vuonna 1942 suunnitelman inkerin­suomalaisten lopulliseksi häätämiseksi Lenin­gradista ja Lenin­gradin alueelta. Tämä sai Stalinin ja Zdanovin hyväksynnän

Kukaan inkerinsuomalaisista ei osannut ajoissa varautua siihen ja koko heidän omaisuutensa jäi paikallisen neuvostovallan käyttöön. Mitään luetteloja karkotettujen omaisuudesta tai arviota sen hinnasta ei omistajille annettu.

Omia Kokemuksia.

Tämä inkerin­suomalaisten viime sodan aikaisesta tapah­tumista kosketti myös meidän sukua. Äitini Anni sisko oli vahingossa jäänyt meistä eroon piiri­tetylle alueelle kun äkki­lähtö omasta Oinaalan kylästämme tuli syyskuussa 1941. Hän joutui kaikkien muiden inkerin­suomalaisten kanssa tuohon pakko­evakuointiin elin­ikäisesti karkotetuksi Jakutian Pohjoisen jäämeren Laptevien meren rannikolle. 20 vuotta sodan päättymisen jälkeen hän löysi muut suvun jäsenet ja palasi sukunsa pariin.

Kirja

Gildi’n kirja ei ole mikään helposti luettava romaani. Se on tosi­asioiden ja doku­menttien käsikirja niille, jotka haluavat perusteellisemmin tutkia asiaa. Kirjassa on

  • dokumentteja valtion päätöksistä,
  • dokumentteja henkilöistä, jotka selvisivät vainoista ja
  • laaja matrikkeli rehabilitoiduista inkerinsuomalaisista.

Puolet suomen­kielisestä kirjasta on matrikkelia, jossa on yksityis­kohtaiset tiedot yli 1’400 teloitetusta ja myöhemmin rehabili­toidusta inkerin­suomalaisesta. Monet heistä olivat syntyneet Suomessa.

Kolme Linkkiä

Leonid Andreinpoika Gildi’n kirja suomeksi ilman martyrologiaa. 204 sivua.

Leonid Andreinpoika Gildi’n kirja Venäjäksi.

Tyyne Martikaisen Martyrologia. Uhriluettelo, jossa on lueteltu 6’129 henkilöä.

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu