Inkerin Suomalaisten Kulttuurin Tuhoaminen

Inkerin Suomalaisten Kulttuurin Tuhoaminen

Vuoteen 1917 inkerinsuomalaiset olivat lukutaitonsa osalta Pietarin kuvernementissa ensimmäisellä sijalla. Vuonna 1920 solmitun Tarton rauhansopimuksen jälkeen kulttuurialan kehitys jatkui myönteisenä 1930-luvun keskivaiheille asti.

1930-luvun alussa Leningradin alueella oli

  • 286 suomenkielistä alkeiskoulua,
  • 4 opistoa,
  • 58 lukusalia,
  • 3 kulttuuritaloa,
  • 1 valistustalo,
  • 1 teatteri.

Yhteensä Inkerissä oli 529 suomenkielistä kulttuuri- ja sivistysalan laitosta.

Opettajan Tarina

I. Hiukkonen, suomalaisen maalaisnuorison koulun johtaja, muisteli:

      Opettajia Inkerin kouluja varten valmennettiin 1920-luvulla Hatsinan suomalaisessa opettajaopistossa, jonka päätin vuonna 1926. Ensimmäisenä opettajavuotenani työskentelin Strelnan kunnan Hatsinan piirin Rospeekan alkeiskoulussa.

      Seuraavana vuonna minut siirrettiin Skuoritsan 7-luokkaiseen maalaisnuorison kouluun, jossa työskentelin vuosina 1927 – 1938 fysiikan ja kemian opettajana sekä 7 vuotta koulun johtajana. Se oli ensimmäisiä piirimme 7-luokkaisista kouluista, joissa opetus tapahtui suomeksi, sillä melkein kaikki ympäristön kylät olivat suomalaisia. Poikkeuksena oli vain Taaitsa, jossa asui myös venäläisiä perheitä.

Koulun Talous

Koululla oli oma taloutensa, johon kuului

  • 15 ha suuruinen maa-ala,
  • 2 hevosta,
  • 3 lehmää,
  • 3 jalorotuista sikaa. Koululla oli
  • ruokala ja
  • asuntola niitä oppilaita varten, jotka asuivat pitkien välimatkojen päässä.
  • Maanmuokkauksen tarpeisiin oli erilaista kalustoa.

Koululla oli kolme palkallista työntekijää:

  • tallimies,
  • lypsäjä ja
  • keittäjä.

Oppilaiden Toiminta

Oppilaiden toiminta ei rajoittunut ainoastaan opiskeluun. Opettajien johdolla toimivat myös erilaiset taidekerhot. Työnopettaja Aino Laine veti teatterikerhoa. Hänen johdollaan muutettiin riihi kesäteatteriksi.

Voimistelu- ja tanssikerhoa johti E. Pakkonen. Säestykseen käytettiin urkuharmonia sekä tavallista haitaria. Koulumme valmensi monipuolisesti kehittyneitä nuoria maatalousalan asiantuntijoiksi.

Tällaisia maalaisnuorison kouluja oli Inkerissä vuonna 1931 yhteensä 14.

Koulujen Lakkauttaminen 1930-luvulla

Valtion taholta katsottiin pienten etnisten ryhmien omankielisten koulujen toiminta vahingolliseksi.

    Yleisneuvostoliittolaisen kommunistisen puolueen Keskuskomitean politbyroo ja Leningradin alueen Yleisneuvostoliittolaisen kommunistisen puolueen komitea lakkauttivat 1930-luvulla inkerinsuomalaisten kansallisen alueellisen koulujärjestelmän.

    Yleisneuvostoliittolaisen kommunistisen puolueen Keskuskomitean politbyroon johto katsoi 1. joulukuuta 1937 myös erikoisten suomalaisten, virolaisten, latvialaisten, saksalaisten ym. kansallisten koulujen toiminnan vahingolliseksi.

    Opetusalan kansankomissariaatille suositeltiin näiden koulujen muuttamista tavallisiksi, so. venäjänkielisiksi.

Vuoden 1938 alusta inkerinsuomalaisten koulujen opetus vaihtui venäjänkieliseksi, vaikka suurin osa oppilaista ei siihen aikaan venäjän kieltä puhunut

Koko Kansan Älyllinen Taso Aleni

Vainotoimenpiteet oli suunnattu myös koko kansan älyllisen tason johdonmukaiseen alentamiseen. Tästä kertovat viranomaisten toimenpiteet.

  • Oppituolit Leningradin valtiollisessa yliopistossa ja Leningradin A. I. Herzenille nimetyssä pedagogisessa korkeakoulussa lakkautettiin, samoin 4 ammattiopistoa ja kaikki suomenkieliset koulut.
  • Leningradissa toimineet suomalaiset kulttuurikeskukset ja suomalainen Valistustalo, kansallinen teatteri sekä muut kulttuuri- ja valistuslaitokset julistettiin Yleisneuvostoliittolaisen kommunistisen puolueen Keskuskomitean politbyroon toimesta ”vahingollisiksi” ja suljettiin.
  • Inkerinsuomalaisten pääsy korkeakouluihin tai sotilas- ja puolustusoppilaitoksiin evättiin kansallisuuden perusteella.
  • Suomalainen älymystö joko teloitettiin tai tuomittiin vankilaan.
  • Leningradissa sekä Petroskoissa toimineet suomenkieliset kustantamot lakkautettiin, sanomalehtien ja aikakauslehtien kirjapainot suljettiin, suomenkieliset radiolähetykset lopetettiin.

Suomenkielinen Kirjallisuus

Suomenkielisen kirjallisuuden tuonti ulkomailta kiellettiin ja olemassa olevaa suomenkielistä kirjallisuutta tuhottiin.

Kansalliset kuorot ja muut taideyhdistykset lakkautettiin ja kansallispyhien vietto kiellettiin.

Suomenkielisen Lehdistö Ja Radio

Suomenkielisen lehdistön lakkauttaminen toteutettiin Leningradissa yksinkertaisen kaavan mukaan, so. toimituksen vastuuhenkilöt teloitettiin. Sivistyneistön edustajia tuhottiin kokonaisina työyhteisöinä. Esimerkkinä tästä ovat

  • suomalaisen teatterin näyttelijät,
  • suomalaisen Valistustalon henkilökunta,
  • suomenkielisten sanomalehtien,
  • radion,
  • kustannustoimiston lehtimiehet ja henkilöstö,
  • klubien ja
  • kansalliskuorojen johtajat,
  • korkeakoulujen,
  • opistojen ja
  • koulujen opettajat,
  • evankelisluterilaisen kirkon papisto
  • jne.

Oppineisuus Ja Suomalainen Kansallisuus Oli Tappava Yhdistelmä

    Esimerkiksi vuosina 1937 – 1938 teloitettiin virolais-suomalais-inkeroisen opiston johtaja Malanja Grigorin tytär Mihelson sekä opettajat B. M. Logus, G. I. Särkinen, V. I. Junus, A. I. Geridorer, E. I. Juhkova ja opisto suljettiin.

    Myös Seuloskoin (Vsevolonkin) maatalousopiston johtaja ja useat sen opettajista teloitettiin. Sama kohtalo tuli myös Hatsinan (Krasnogvardeiskin) opettajaopiston suomalaisen osaston opettajien sekä muiden sivistys- ja kulttuurialan työntekijöiden osaksi.

Yllä olevat tiedot perustuvat Leonid Andreinpoika Gildi’n kirjaan ”Inkerin Suomalaisten Kohtalo

Kirja sisältää käsittämättömän määrän tietoa inkerinsuomalaisten vaiheista ja kohtaloista. Suosittelen niille, joita aihe kiinnosta ja jotka jaksavat lukea Inkerin suomalaisten kohtaloiden julmuuksista ja raakuuksista.

Kirjan liitteenä olevasta teloitettujen luettelosta on tähän poimittu kuuden inkerinsuomalaisen kulttuurihenkilön tiedot osoitukseksi siitä, kuinka oppineisuus ja suomalainen kansallisuus olivat suuren terrorin aikana tappava yhdistelmä riippumatta siitä, oliko henkilö kommunistisen puolueen jäsen vaiko puolueeton. Martyrologiassa on lueteltu kaikkiaan 6’129 henkilön nimet.

  • Bragge Väinö Eerikin poika (Erikoviš),
    synt. 1886 ja asui Leningradissa, suomalainen, Yleisneuvostoliittolaisen Kommunistisen puolueen jäsen vuosina 1931 — 1937, Leningradin suomalaisen Valistustalon johtaja. Pidätetty 10.10.1937. Tuomittu korkeimpaan rangaistukseen.
    Teloitettu 27.11.1937.

  • Hirvonen Toivo Tuomaan poika (Tuomiš),
    syntynyt vuonna 1912 Leningradin alueen Pavlovskin (Slutskin) piirin Ruotsinkylässä, suomalainen, puolueeton, Krasnoje selon piirin koulujen ohjaaja. Pidätetty 4.09.1937. Tuomittu korkeimpaan rangaistukseen.
    Teloitettu 15.11.1937.

  • Janson Berta Fransin tytär (Frantsevna),
    syntynyt vuonna 1902 Leningradin alueen Pähkinälinnassa, suomalainen, puolueeton, kuoron johtaja. Pidätetty 1.11.1937. Tuomittu korkeimpaan rangaistukseen.
    Teloitettu 18.01.1938.

  • Junus Väinö Johanneksen poika (Veino Ivanoviš),
    syntynyt vuonna 1905 Leningradin alueen Hatsinan (Krasnogvardeiskin) piirin Pokkisen Purskovan kylässä, suomalainen, puolueeton, korkeakoulun dosentti asui Leningradissa Tuomittu korkeimpaan rangaistukseen.
    Teloitettu 15.11.1937.

  • Lundgren Anna-Maria Pietarin tytär,
    syntynyt vuonna 1903 Leningradin alueen Hatsinan (Krasnogvardeiskin) piirin Hörkkölän kylässä, suomalainen, Yleisneuvostoliittolaisen kommunistisen puolueen kandidaattijäsen vuosina 1932 — 1937, suomalaisen keskiasteen koulun opettaja. Tuomittu korkeimpaan rangaistukseen.
    Teloitettu 7.12.1937.

  • Mullo Elisabet Johanneksen tytär (Jelizaveta Ivanovna),
    syntynyt vuonna 1902 Leningradin alueen Hatsinan (Krasnogvardeiskin) piirin Uudessakylässä, suomalainen, puolueeton, Leningradin kaupungin Volodarskin piirin koulun opettaja, asui Leningradissa. Pidätetty 5.09.1937. Tuomittu korkeimpaan rangaistukseen.
    Teloitettu 15.12.1937.

Karmea kohtalo!

Näin siis kävi Inkerin suomalaisille. Koko kansan älyllinen taso alennettiin. Kaiken tämän lisäksi vallanpitäjien rikoksista inkerinsuomalaiset joutuivat maksamaan korkeimman mahdollisen hinnan menettämällä synnyinseutunsa ja yhtenäisen kansallisen alueensa.

Pakkosiirrot ja hajautettu asuttaminen erikoissiirtoalueilla riistivät inkerinsuomalaisilta kansallisen asuinympäristön sekä tulevilta sukupolvilta äidinkielen.

Omia kokemuksia

Äitini kertomuksen mukaan muutos koulussa tapahtui niin, että eränä päivänä luokan eteen astui venäjänkielinen opettaja ja tunti alkoi!

Kuitenkin sitten perheen kesken puhuimme suomea ”inkeriläisittäin”. Viisi vuotiaaksi asti minä puhuin pelkästään suomea.

Sitten muistan jo aikuisena, kun vanhempi suvun väki, äitini ja tädit arastelivat puhua suomea metsätöissä ja muualla venäläisten keskuudessa. Niin kova pelko oli tullut siitä terrorista, joka kosketti koko Inkerin kansaa.

Inkeristä silloin ei puhuttu mitään. Me olimme suomalaisia ja viha kohdistui meihin suomalaisina.

Linkkejä

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu