Inkerinsuomalaiset Ilmiantajien Uhrina

      Historia on tiedettä,
      joka käsittelee ihmisiä ajassa.

        – Leonid Andreinpoika Gildi

Ilmiantajat

Kuka on ilmiantaja?
Wikipedia kertoo meille:

      Ilmiantaja on henkilö, joka välittää näkemiään ja kuulemiaan tietoja eteenpäin viranomaisille tai tiedustelupalvelulle.

      Totalitaarisissa valtioissa on käytetty ilmiantajia, jotka tarkkailevat muiden ihmisten yksityiselämää ja välittävät tietonsa eteenpäin valtion viranomaiselle tai puolueen paikallisosastolle. Toiminta oli erityisen laajaa Neuvostoliitossa, jossa se muodosti jossa se muodosti keskeisen osan valtioterrorismia.

Wikipedia on oikeassa, … että Neuvostoliitossa sellainen toiminta oli laajaa. Se kosketti koko kansaa ja tietenkin ilmiantajia käytettiin myös laajasti ja voimakkaasti Inkerin suomalaisten tuhoamiseen.

Viattomia kansalaisia tuhoava voima

Andrei Gildi’n kirjan mukaan ilmianto oli valtava voima, joka tuhosi viattomia kansalaisia. Neuvostoliiton Sisäasiain kansankomissariaatin ja Valtiollisen turvallisuuspalvelun ilmiantajien joukot, nuo kansalaiset, jotka maksua vastaan etsivät ja ilmiantoivat ”kansan vihollisia”; niin heidän määränsä kasvoi vuosi vuodelta. Esimerkiksi, yhdistetyn poliittisen päähallinnon käytössä oli Leningradissa 1930-luvun alussa 65’200 ilmiantaja-agenttia, joista 6’500 työskenteli sivistyneistön keskuudessa.

Sisäasiain kansankomissariaatin ylläpitämä ilmiantajien verkosto oli laaja. Salakuuntelu ja tirkistely oli sekä yksityiselämässä että työpaikoilla jokapäiväistä. Kirjeiden ym. postitusten sensurointi oli perusteellista. Kaikkialle levittäytyvä Sisäasiain kansankomissariaatin ilmiantajien verkosto tavoitti ihmisen vapaudessa ja vankilassa, vankileireillä ja erikoisasutuksissa, työssä ja kotona. Tämä ilmiö muutti ihmiset varovaisiksi ja pelokkaiksi.

Ilmijoutumisen pelko tappoi ihmisissä sananvapauden ja tuhosi inkerinsuomalaisten henkisen elämän. Ilmiantajien verkosto jo olemassaolollaan ja sen salaiset tiedottajat muovasivat ihmisistä kaksinaamaisia.

Koettujen ilmiantojen syndrooma säilyy elämän loppuun asti. Ihmiset ovat keskinäisessä kanssakäymisessään jatkuvasti epäluuloisia. Jopa vielä Neuvostoliiton romahdettua suhtauduttiin epäilevästi mahdollisuuteen inkeriläisten paikallisesta kansallisesta kulttuuriautonomiasta. Vainoajan kokeneet inkerinsuomalaiset suhtautuivat epäillen hankkeeseen. Myönteinen suhtautuminen hankkeeseen olisi ollut selvä ilmiannon peruste.

    – Näistä asioista kirjoittaa Leonid Gildi.

Erikoisasunnot Uusille Ilmiannon Johtajille

Gildin kirjoituksen mukaan esimerkiksi Blagovešöenskin kaupungissa arkistoasiakirjoja tutkittaessa löytyi erään seminaarin työsuunnitelma. Hankkeen tarkoituksena oli rakentaa erikoisvarusteltuja asuntoja uusille ilmiantoverkoston johtajille (komendanteille) ja heidän apulaisilleen. Samaan aikaan tavallinen kansa joutui elämään nuhjuisissa asunnoissa.

Suunnitelman päällimmäisenä tehtävänä oli agentin eli ilmiantajan värväys ja valinta, tiedottajaverkoston ja agenttien kasvattaminen ja johtaminen.

Koko inkerinsuomalaiseen kansaan suhtauduttiin suvaitsemattomasti ja sille valmisteltiin jo 1930-luvulta alkaen häätöä synnyinseuduiltaan suomalaisen syntyperänsä ja Suomen maantieteellisen läheisyyden vuoksi.

Sisäasiain kansankomissariaatin virkailijat rinnastivat inkerinsuomalaisia vakoilijoihin ja neuvostovastaisiin tihutyöntekijöihin. Heidän päämajastaan saapui alinomaa keksittyä todistusaineistoa, joka vahvisti heidän omia odotuksiaan. Kaupungissa ja sen ympäristössä levitettiin valheellisia huhuja sadoista paljastetuista inkerinsuomalaisista imperialismin agenteista.

Suomen Ja Neuvostoliiton Suhteet

Suomen ja Neuvostoliiton välien kiristymisen myötä vääristetyn informaation tulva kasvoi, erittäinkin vuodesta 1936 alkaen. Syyttömän ja työteliään inkerinsuomalaisen kansan ympärille vakiintui epäluulon ja vihamielisyyden ilmapiiri. Sisäasiain kansankomissariaatin totuudenvastainen informaatio johti puolestaan sotilaspiirit virheellisiin strategisiin johtopäätöksiin ja olettamuksiin siitä, että tulevassa sodassa inkerinsuomalaiset siirtyisivät mahdollisen vihollisen puolelle ja tulisivat taistelemaan neuvostojoukkoja vastaan.

Näistä olettamuksista lähtien Neuvostoliiton korkein sotilaallinen ja poliittinen johto määritteli inkerinsuomalaiset jo 1920-luvun lopulta alkaen ”valtiolle vaaralliseksi” kansaryhmäksi.

Valtion hallintoelimet eivät karttaneet mitään keinoja. Vuodesta 1930 aina 1950-luvun puoliväliin puhdistaakseen Leningradin alueen täydellisesti ja ikuisiksi ajoiksi sen alkuperäiskansasta, inkerinsuomalaisista, ja sulauttaakseen heidät paikalliseen väestöön karkotus- ja erikoissiirtoalueilla niin, että edes jälkipolville ei olisi suotu mahdollisuutta palata kotiseuduilleen.

Ilmijoutumisen Pelko Seuraa Mukana

”Ilmiantojen syndrooma!” taitaa seurata ihmistä kuin geeniperimä. Kokemuksestan tiedän että, minun tuntemani paluumuuttajien joukossa on sellaisia, jotka pelkäävät kertoa tai edes antaa ymmärtää, että ovat inkeriläisiä. Jotkut Suomeen muuttaneet inkeriläiset alitajuntaisesti pelkäävät, että vielä täältäkin heidät voidaan karkottaa pois.

      Elähän sie tuommosia uhhoo!
      Uo sieki hiljaa.
      Ajavat vielä tiältäkii pois!

        – Inkeriläinen Paluumuuttaja

Linkkejä ja Kuvia

Leonid Andreinpoika Gildi’n kirja suomeksi ilman martyrologiaa. 204 sivua.

Leonid Andreinpoika Gildi’n kirja Venäjäksi.

Tyyne Martikaisen Martyrologia. Uhriluettelo, jossa on lueteltu 6’129 henkilöä.

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu