Karjalaisten Sopeutuminen Suomalaiseen Yhteiskuntaan

Olen miettinyt asiaa, miten kävi silloin alkuvaiheessa karjalaisten evakkojen sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan. Kun minä, Inkerin suomalaisena, nyt yli 20 vuoden jälkeen, olen itsekin vasta sopeutumassa uuteen kotimaahani!?

Miltä heistä tänä päivänä tuntuu. Olen usein kuullut evakko-karjalaisilta, niin kuin hieman lohdutukseksi minulle paluumuuttajalle, että ”meitäkin evakko-karjalaisia suomalaiset ryssittelivät ja työpaikoissa syrjivät ja jopa kielsivät puhumasta karjalankieltä..” jne.

Vaietut Ja Vaiennetut – Karjalankieliset Karjalaiset Suomessa

Käsiini sattui Anneli Sarhimaan kirja ”Vaietut ja vaiennetut – karjalankieliset karjalaiset Suomessa”.

Vaietut ja vaiennetut – karjalankieliset karjalaiset Suomessa

      • Suomalaisten Kirjallisuuden Seura.
      • Helsinki.
      • 2017

Kirjan takakannesta lainattua:

    Karjalan kieli ja karjalankielisten oikeudet on sivutettu Suomessa aivan viime vuosiin saakka. Miksi karjalasta on vaiettu ja miksi sitä on vähätelty? Miten nyky-Suomessa tulisi tukea karjalan kielen puhujia, jotta heidän ei enää tarvitsisi vaieta omalla kielellään?… Kun karjalainen kansa on assimiloitunut valtaväestöön, ovat sen käsitykset itsestään muuttuneet valtaväestön näkemysten mukaisiksi.

    Kirja avaa Suomen karjalankielisten karjalaisten kielioloja ja niiden kehityshistoriaa, joita yhteisön jäsenetkään eivät aina tunne. Tämä on tärkeä keskustelunavaus koko yhteiskunnassa ja karjalankielisen yhteisön sisällä.

Kirjan johdannosta lainattua:

    Tämä kirja kertoo sellaisista suomalaisista, joita et ehkä ole ennen tiennyt olevankaan. Se kertoo Suomen karjalankielisistä karjalaisista, joiden ortodoksisen uskonnon leimaama kulttuuriperintö on osin varsin erilainen kuin suomenkielisten suomalaisten ja joiden oma kieli muistuttaa suomea, muttei kuitenkaan ole sitä.

Anneli Sarhimaa Kertoo

Vieroksuntaa, syrjintää ja koulukiusaaminen saivat monet luopumaan karjalan kielestä. Vieroksunnan rinnalla esiintyi suoranaista ennakkokäsityksiin, mielikuviin ja uskomuksiin perustunutta etnistä syrjintää. Erityisesti ortodoksisiirtolaiset, siis suomen karjalaiset, leimattiin väestöryhmänä likaisiksi, sivistymättömiksi ja taikauskoisiksi, epäjumalan palvelijoiksi, heidän jumalanpalvelusmenonsa määriteltiin ulkokultaisiksi, pintapuolisiksi, ja tuhlailevaisiksi, ja myös heidän isänmaallisuutensa asetettiin kyseenalaisiksi, olivathan he venäläisiä ja ryssiä pikemminkin kuin suomalaisia.

Monet karjalankieliset aikuiset kokivat sodan jälkeen suomalaistumisen paineen hyvin raskaana, se sai monen tietoisesti lopettamaan karjalan puhumisen ja luopumaan ortodoksisen uskonsa harjoittamisesta.

Kuten aikuisilla myös lapsilla oli usein vaikeaa. Maaseudulla 1950-luvulla monet lapset eivät kouluun mennessä osanneet juurikaan suomea.

ELDIA:n Ryhmähaastattelu

Kirjan laatija tuo esille ELDIA:n karjalankielisten ryhmähaastattelut.

  • karjalan puhuminen oli usein koulussa kiellettyä tai siitä ainakin moitittiin, olihan tavoitteena ollut autonomian ajan loppupuolelta asti, että karjalankieliset oppisivat suomen jo lapsesta.

  • karjalankieliset kokivat uusilla asuinalueillaan entistäkin konkreettisemmin, että se ”oikea suomalaisuus”, jota heiltä odotettiin, edellytti suomenkielisyyttä ja karjalan kielen ja ortodoksisen kulttuurin häivyttämistä joko niistä kokonaan luopumalla tai pitämällä se taka-alalla perheen ja suvun piirissä.

Tiivistäen. Näistä haastattelutuloksista voi päätellä, että Suomessa kenenkään ei ehkä nykyisin enää varsinaisesti ”odoteta” osaavan karjalaa, mutta karjalankieliset itse ovat ilmeisen tietoisia siitä, että nykyäänkin on myös karjalan kielentaitoisia teinejä ja jopa lapsia.

Hyvä niin!

Näköjään myös Yle.Fi on kertonut Anneli Sarhimaan kirjasta artikkelissa Karjalaisia ryssiteltiin ja heiltä kiellettiin uskonto ja kieli – nykykarjalainen pagisee lapselleen ja somettelee.

Ylöin Rinoi

Janne Ahjopalo kirjoittaa Ylen sivulla:

    Karjalaisuus on stereotyyppisimmillään ajatus huivipäisestä mummosta, joka suree Neuvostoliitolle menetettyä kotipaikkaa syöden naurista..-Karjala soveltuu moderniin aikaan. Ei se enää kuulu navetan käsilypsylle tai heinäpellolle.

    Savonlinnalainen Riina Ylönen, 26, on toista maata. Graafisena suunnittelijana työskentelevä Ylönen käyttää sosiaalisessa mediassa karjalaista nimeä Ylöin Rinoi.

    Ylösen kaksivuotias poika on nimeltään Riiko, hän puhuu karjalan kielen lisäksi suomea. Äiti odottaa jännityksellä, joutuuko hän lapsensa kanssa kohtaamaan myöhemmin koulumaailman byrokratiaa suhteessa vähemmistöäidinkieleen.

    Riina Ylönen on kohdannut poikansa kanssa kummeksuntaa ja tölväisyjä koskien karjalan kieltä.

    – Kun kerron meidän puhuvan karjalaa, tulee väärinkäsityksiä… Naapurimme voivottelee toistuvasti, miten hän ei ymmärrä poikani puhetta, koska se on hänen mielestään siansaksaa. Kissaa ulkoiluttanut helsinkiläinen kysyi minulta onko puhumamme kieli saamea. Kiinteistönvälittäjä luuli minua virolaiseksi.

Eläköön Karjala ja karjalan kieli!
Paljon menestystä Ylöin Rinoi’lle!

Olisi hienoa, että täällä tavalla nousisivat julkisuuteen myös Inkerin suomalaisten jälkeläiset eivätkä häpeäisi omaa inkeriläisyyttään!

Inkeriläisyys on kunnia-asia!

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu