Elämäni Koulut. Osa 7. Elämää Arkangelissa.

Asuntola

Päivärytmi opistolla oli selkeä. Aamulla kello kuusi Moskovan radio toivotti Hyvää huomenta, toverit! Aloitamme aamuvoimistelun! / Доброе утро, товарищи! Начинаем утреннюю гимнастику. Kaikki nousimme ylös oman sängyn luona voimistelemaan. Se kesti yli 10 minuuttia. Sen jälkeen otimme pyyhkeet kastelimme ne yhteisessä vadissa olevassa vedessä ja pyyhimme hikisen ihon.

Aamupala oli jokaisella oma. Siitä isosta ”titanista” (титан -merkkinen sähköllä toimiva samovaari) saimme kraanasta kuumaa vettä. Teetä meillä useimmiten ei ollut. Sokeri: kenellä oli, niin oli. Talvella minulla oli usein karpaloita, joita sain äidin Igomelistä lähettämässä postipaketissa. Laitoin niitä muutaman lasiin, survoin ne siinä, vettä päälle ja pala patonkia. Siinä aamupala. Ja ei kun opistolle! Opiston ruokalasta saimme lämmintä ruokaa. Taisi se muutaman kopekan maksaa.

Stipendi oli 14 ruplaa kuukaudessa. Asuminen oli ilmaista. Petivaatteiden pesun järjesti talon emäntä. Omat vaatteet pesimme käsin pesuhuoneessa käyttäen pyykkilautaa. Kuivasimme ne ulkona narun päällä, jopa talvellakin. Mies-opiskelijoiden asuntola oli samalla käytävällä kuin tyttöjen. Tuvan siivosimme vuorotellen.

Asuntolassa oli asuntolanvalvoja ja hänen asuntonsa ovi oli meidän ovea vastapäätä. Hänen nimi oli Berta Iosifovna. Sellainen mustatukkainen, kiharapäinen nainen. Usein tuli iltaisin luoksemme juttelemaan sitä sun tätä.

Tonja

Kun alkoi jo lukuvuosi, niin erään venäläisen Tonja-tytön, joka tuli sinne kanssamme Pihkovan alueelta, äiti lähetti sähkeen opiston johtajalle (direktorille), että lähettäisivät tytön takaisin äidin luo. Äiti ei voinut kestää sitä, että tytär tulee vasta keväällä lomalle kotiin. Me saatoimme Tonjan junaan. Hän itki kovasti ja vieläkin muistan hänen kasvonsa, kun juna lähti ja hän vilkutti meille ikkunasta ja painautui kasvoineen siihen junavaunun ikkunaan. Hänellä olivat kauniit letit molemmin puolin kasvoja.

Sinne se Tonja meni omaa elämäänsä jatkamaan jonnekin muualle ja me jäimme Arkangeliin jatkamaan omaamme.

Koti-Ikävä

Tottahan se on, että koti-ikävä iski. Joskus kyyneliin asti. Äitini ja muut sukulaiset olivat huolissaan. Kirjeenvaihto auttoi molemmin puolin. Postia odoteltiin tosi kovasti. Kirjeet ja paketit matkasivat kauan, useita viikkoja. Talvella joskus saimme omaisilta postipaketteja. Minäkin sain usein talvella äitini tai tätien lähettämiä paketteja, joissa oli karpaloita ja sian läskiä. Ne säilyivät pakkasessa niin matkan aikana kuin perilläkin.

Postilähetys pakattiin postissa, virkailijan läsnäollessa, ohuesta vanerista tehtyyn kulmikkaaseen laatikkoon. Niitä oli eri kokoisia. Virkailija sitten naulasi laatikon kiinni, sitoi sen narulla lähettäjän läsnäollessa ja lopuksi liitti narun päät sinettivahalla ja postin leimalla yhteen. Lähettäjä tietenkin sai kuitin.

Koti-ikävää auttoi kestämään se, että meitä oli neljä tyttöä Pihkovan alueelta, kaikki saman heimon edustajia, suomalaisia. Ei siellä kukaan puhunut meistä inkeriläisinä. Passeissa olimme suomalaisia (финки)! Meihin kohdistui kuitenkin ennakkoluuloja.

Ilmiantajaksi

Pian oppilaitokseen saapumisen jälkeen, johtaja kutsui kerran minut yksin kabinettiin ja alkoi kysellä porukastamme jotain. Tiesi, että minun isä-puoli oli menehtynyt piiritettyyn Leningradin rintamalla ja minun passissa ei ollut erikoisleimaa, joka olisi kertonut epäluotettavuudesta. Hän kehui minua ja ehdotti minulle, että tarkkailisin näitä muita ”suomalaisia” ja kertoisin hänelle, jos jotain ilmenisi heissä … valtionvastaista. Tulin sieltä kabinetista kuin pölkyllä päähän lyötynä.

En muista varoittiko johtaja minua kertomasta jotain muille, mutta en tainnut kertoakan, koska häpesin jo ajatusta, että kävisin vakoilemaan ja kantelemaan jotain omista opiskelukavereista. Se tuntui tosi oudolta!

Mutta elämä jatkui ja pian unohdin sen, että minulle ehdottivat sellaista roolia. Arastelin vähän sitä johtajaa mutta ei se koskaan palannut asiaan. Ehkä teki vain sen mitä oli hänen pakko tehdä käskystä ylemmältä tasolta.

Pakkanen ja valkeat yöt

Kyllä se koti-ikävä oli pakko hyväksyä ja tottua siihen niin kuin jouduimme tottumaan kovaan pakkaseenkin. Talvella miinus 25 – 30 astetta oli aivan tavallista, joten ilman huopikkaita siellä ei pärjätty. Kyllä usein siellä tuli mieleen ”Валенки, да валенки.., huopikkaat, huopikkaat..”

Kesällä taas siellä olivat pitkät valkoiset yöt. Oli ihanaa kävellä porukalla rantakatua pitkin ja ihailla kaunista merimaisemaa. Kaupunki sijaitsee Северная Двина (Pohjoinen Dvina-joki) -joen suistossa. Se virtaa Vienan mereen. Nuorisoa oli paljon, koska Arkangelissa oli useita ammattiopistoja kuin myös korkeakouluja.

Valkoisina öinä aurinko paistoin lähes koko yön. Asuntolan isoissa ikkunoissa ei ollut kunnon verhoja, joten me teimme lakanoista sellaiset teltat sängyn päälle. Lakanan päädyt vedettiin sängyn yli, kiinnitettiin sänkyyn ja sitten sukelsimme alle nukkumaan.

Arkangelin kaupunki

Opiskelimme ahkerasti. Opiskelun lisäksi iso kaupunki hurmasi muutenkin meidät ja kaappasi mukaan kaikenlaisin tapahtumiin, joten se auttoi kestämään koti-ikävää.

Oli mahdollisuus käydä elokuvissa ja jopa teatterissa, vaikka stipendi oli vain 14 ruplaa kuukaudessa. Muistan, että usein sunnuntaisiin juoksimme elokuviin. Lippu maksoi opiskelijoille muistaakseni jotain ehkä kymmenen kopeekkaa. Myös teatterin parvella usein olimme katselemassa näytelmiä. Saimme vielä lainata ilmaiseksi teatterikiikarin ja sen kautta tarkkailla mitä lavalla tapahtuu. Minä tarvitsin sitä, koska sodan jälkeisinä vuosina luin ja kirjoittelin hämärässä pelti-tölkistä tehdyn öljylampun valossa ja se taisi vaikuttaa näkööni!?

Aloin tulla likinäköiseksi.

Liisa Lääveri – Huopikkaat

Liikunta kiinnosti

Minua kiinnosti kovin liikunta ja siihen avautui nyt mahdollisuus! Liikunnanopettaja Vasiliji Stepanovits ahkeroi kanssamme liikuntatunneilla ja huomasi minun kiinnostukseni liikuntaan ja määräsi minut kurssimme ”liikunnanohjaajaksi” (физорг группы). Tehtäväni oli aktivoida opiskelijat liikuntaan ja minä tykkäsin siitä. Porukkakin lähti aina innokkaasti mukaan.

Yleisurheilulajien lisäksi kokeilimme kaikenlaista, niin voimistelua kuin jopa miekkailuakin (фехтование), puhumattakaan nyt hiihtämisestä ja luistelemisesta. Sain ilokseni pian kunnon luistimet ihan omaan käyttöön!

Talvet olivat pitkät, joten talvilajeja oli paljon tarjolla. Muistan kuinka Dinamo-stadionilla järjestettiin usein viikonloppuisin ”yleisöluistelut”. Musiikki soi ja väkeä oli jäällä paljon, niin oli yleisöäkin. Pukeutumistilat olivat lämpimät, jonne pääsi aina lämmittelemään ja kuumaa teetäkin sai buffetista (буфет) ostaa.

Niin vierähti ne kolme vuotta opiskelua. Joka kesä kävimme lomalla sukulaistemme luona Igomelissä ja näimme kuinka sodan jälkeinen elämä muuttui paremmaksi vuosi vuodelta!

Tarina jatkuu….

Linkkejä Ja Kuvaselityksiä

• Elämäni Koulut. Osa 1. Aapinen.
• Elämäni Koulut. Osa 2. Võru ja Plussa
• Elämäni Koulut. Osa 3. Igomelj.
• Elämäni Koulut. Osa 4. Seiska-Luokka.
• Elämäni Koulut. Osa 5. Kasi-Luokka.
• Elämäni Koulut. Osa 6. Matka Arkangeliin.
• Elämäni Koulut. Osa 7. Elämää Arkangelissa.

• Kuva Teknikum 1. Vuosikurssi
  • 1953
  • Koperativnyi Teknikum Arkhangelsk
  • Viola eturivissä ensimmäinen vasemmalta
  • Olga H. eturivissä toinen vasemmalta
  • Irja eturivissä ensimmäinen oikealta
  • Olga R. takarivissä ensimmäinen oikealta
• Kuva Teknikum 2. Vuosikurssi
  • Viola eturivissä toinen vasemmalta
  • Vieressä Olga H.
  • Toinen rivi oikealla Irja
  • Ylärivi vasemmalla Olga R.
• Kuva Teknikum 3. Vuosikurssi
  • Selitys
• Kuva Koko Teknikum yhteiskuva
  • Kolmas rivi. Vasemmalta toinen Viola.
  • Neljäs rivi. Toinen vasemmalta Olga H., violan takana.
  • Neljäs rivi. Neljäs vasemmalta Irja.
  • Ylärivi. Toinen oikealta Olga R.
  • Toinen rivi edestä. Kaikki opettajia.
  • Opettajia oli yhteensä 11.
  • Toinen rivi oikealla liikunnan opettaja Vasiliji Stepanovits
• Kuva Stadion Dynamo
  • Arkangelin vanha stadion Dynamo
  • Täällä vietimme paljon aikaa
  • Huomaa ”tupakointi kielletty” -kyltti
• Kuva Violan tyylinäyte
  • Varovaista menoa kaarteessa
• Kuva Leiri leningradissa
  • Leirille valittiin eri puolilta Neuvostoliittoa Kooperatiivisten Teknikumien parhaat luistelijat
  • Vasemmalta
  • Arkangel: Viola
  • Leningrad:
  • Alma-Ata:
  • Moskova:
• Kuva Ammattiopisto takana
  • Vuosi on 1955
  • Kevät