Elämäni Koulut. Osa 8. Lomalla Igomelissä.

Niin vierähti kolme vuotta opiskelun parissa Arkangelissa. Igomelj oli se kotipesä, josta me, neljä inkerinsuomalaista tyttöä (Minä, Irja, Olga R., ja Olga H.) lähdimme lentoon vuonna 1952. Koti takana ja maailma edessä!

Kolme lukuvuotta (1952 – 1955) opiskelimme Arkangelin Kooperativnyj teknikumissa ja kolmena peräkkäisenä kesänä aina palasimme kotikonnuille omaisten ja sukulaisten luo kuin muuttolinnut. Matka oli 1’500 kilometriä yhteen suuntaan ja kesäloma kesti kolme kuukautta.

Elämä Elpyy Sodan Jälkeen

Sillä aikaa, kun me ahkeroimme opintojen parissa Arkangelissa, Igomelissä alkoi elämä elpyä sodasta ja myös raskaista sodanjälkeisistä vuosista. Kun vuosina 1948 – 1949 Pihkovan alueelle Igomeliin oli siirretty metsätöihin Virosta ainakin toistakymmentä Inkerin suomalaisten perhettä meidän ensimmäisten lisäksi, niin heistä muodostui sellainen mukava suomalainen yhteisö, jossa jopa puhuttiin keskenään suomea. Osa heistä oli vaeltanut Neuvostoliiton siirtolaisena jo vuosia yhdessä.

Raskasta metsätyötä

Metsätyö oli raskasta naisille. Puu kaadettiiin kahden naisen voimiin pitkällä sahalla juuresta sahaten ja sitten kirvellä karsittiin oksat pois ja vielä sahata latva pois. Se ei kelvannut sahalle käsiteltäväksi.

Kerron näin tarkkaan, koska olin usein itsekin veljeni kanssa siellä metsässä, etenkin kesäisiin ja alkusyksystä. Keväällä joimme mahlaa kaadettujen koivujen kannoista. Kantoon hakattiin kirveellä kuoppa ja se täyttyi mahlasta. Mahla maistui ihan makealta, vaikka siitä piti kilpailla kärpästen kanssa. Joimme mahlaa ja söimme metsän antimia. Syksyllähän oli kiva kun metsämarjat kypsyivät ja niitä siellä olikin paljon.

Rahaa Ja Kombiszir’iä

Kuitenkin siitä rankasta työstä ihmiset saivat kohtuullisen palkan ja kohta kylään rakennettiin uusi kauppa, josta sai ostaa leipää, sokeria ja jopa elintarvikerasvaa, kombizir’iä (комбижир).

Leivän yleensä ostajat ottivat kainaloon, sokeria varten piti olla oma pussi, jos ei ollut, niin myyjä teki vanhasta sanomalehdestä nopeasti sellaisen tötterön, jonne punnitsi sokerin ja taitavasti sulki sen ja ojensi ostajalle. Olkaa hyvä!

Muistan tuon kombiszir-rasvan hyvin. Se oli kaupan tiskillä isona nelikulmaisena palana käärittynä voipaperiin. Siitä myyjä yhdestä reunasta leikkasi sellaisella leveällä veitsellä tarvittavan palan ostajalle ja punnitsi sen tarkkaan keinuvaa’alla. Se rasva oli niin kovaa, ettei sulanut siinä lämpimällä kaupan tiskillä ja veitsenkin alla hieman niin kuin lohkeili. Kuitenkin sitä pystyi käyttämään paistamiseen tai leivontaan. En muista, että joku olisi epäillyt ja kysellyt mistä se on tehty? Sitä levitettiin leivän päällekin niin kuin voita ja päälle ripaus suolaa. Kyllä maistui!

Sahan Työntekijät Saivat Asunnot

Kymmenen vuoden vaelluksen jälkeen ihmiset saivat vihdoinkin oman asunnon vaikka se oli vain parakki, mutta nyt perheellä oli oma reviiri! Tiedän mistä puhun. Sen jälkeen kun Oinaalan Arvilan talon ovi sulkeutui 6. syyskuuta 1941 ja koko kylä kyyditettiin Uralille, Udmurtiaan, niin kaikki nämä vuodet 1950 asti meillä ei ollut kertaakaan omaa tilaa vaan aina olimme majoitettu muitten perheiden kanssa jonkun toisen talon nurkkaan.

Tässä kuvassa on taustalla yksi Igomilin parakki. Jokaisen ikkunan takana on yksi pieni asunto.

Talon ovat rakentaneet sahan työntekijät. Suurin osa heistä oli inkerinsuomalaisia. Talojen rakentamiseen käytettiin ”oman” sahan tuotteita. Seinät tehtiin laudoista, lämpöeristyksenä sahajauho ja katto päreestä.

Ullakolla, luhissa, oli iso avara tila. Kesäisin monet nukkuivat siellä. Asunnossa oli hella, jossa sai laittaa ruokaa ja siinä oli tietenkin puulämmitys.

Talossa viihtyivät myös torakat, mutta se oli pientä sen rinnalla, että olihan meillä nyt oma asunto!

Sauna

Kaiken tuon lisäksi kylään rakennettiin yleinen sauna. Tietenkin! Suomalaisia, kun olimme. Saunassa käynti oli aina Igomelin sahan, Metsäteollisen kombinaatin numero 263, työntekijöille ja heidän perheille elämän kohokohta!

Muistan hyvin ensimmäisen kerran, kun pääsimme siihen yleiseen saunaan. Olimme kokoontuneet saunan oven luo siistiin jonoon jo kauan ennen kuin se oli valmis. Ensimmäisinä pääsivät naiset ja lapset. Tilat olivat isot, joten sinne mahtui usea perhe kerrallaan. Sen saunan tuoksun muistan vieläkin! Varpu-mummo pesi lapsenlapsiaan ja minäkin odotin vuoroani milloin saan tuota kuohuvaa saippua iholleni! Hän ei antanut kenenkään muun koskea saippuapalaan. Saippuaa oli noina aikoina vaikea saada mistään.

Ennen Igomeliin muuttoa en muista käyneeni saunassa sen jälkeen, kun jätimme taakse Arvilan savusaunan Oinaalan kylään yli kymmenen vuotta aikaisemmin. Siihen saunaan olin myös syntynyt.

Vaelluksen aikana kesäisin peseydyimme yleensä siinä vesistössä joka sattui olemaan lähellä. Talvella asia oli toinen. Evakossa Udmurtiassa neljän vuoden aikana en muista peseytymisistä sen enempään kuin, että minut ja pikkuveljeni pakottivat talvella menemään isoon leipäuuniin, joko lämmittelemään vadissa pesemisen jälkeen tai sitten hikoilemaan ennen pesemistä!!!

Klubi (Nuorisoseuran Talo)

Inkeriläisten porukassa ja lähikylissäkin oli paljon nuorisoa, joten oli tarvetta saada kokoontumispaikka ja se rakennettiinkin aika nopeasti. Arkangelista lomilla käydessä mekin siinä klubilla usein kesäiltaisin tanssimme. Kesällä lähikyliin saapui myös Leningradista kesälomailijoita (дачники) ja muuta nuorisoa lähikylistä ja kauempanakin.

Klubilla pidettiin myös virallisia kokouksia, joista mainittakoon (Igomelin) Metsäteollisen kombinaatin numero 263 ansioituneiden työntekijöiden palkitseminen, joka tapahtui muiden virallisten juhlallisuuksien yhteydessä. Esimerkiksi

• Naisten päivän juhlat
• Vappu
• Voiton päivän juhlat

Kokousten jälkeen vuoron ottivat nuoret, jotka esiintyivät lavalla, pitivät esitelmiä, lauloivat, esittivät runoja ja näytelmiä. Lopuksi tanssittiin.

Töihin

Vuosi on 1955 ja lähestyi syyskuu. Kesäloma päättyi. Me, neljä inkeriläistä tyttöä, olimme valmistuneet ammattiin Arkangelin opistosta keväällä ja meillä jokaisella oli työmääräys kädessä. Minun työmääräykseni oli Arkangeliin, muiden työpaikka oli jossakin Pihkovan alueella. Ammatti, johon olimme valmistuneet oli myyjä, kirjanpitäjä ja tavaroiden laaduntarkastaja (Товаровед).

Lintuparven oli aika hajota ja kunkin meistä löytää oma tulevaisuutensa.

Matka kohti Arkangelia alkoi Arvi-enon kyydissä kohti Plussan asemaa. Tällä kertaa en istunut lautakasan päällä. Pääsin matkustamaan ohjaamossa.

Tarina jatkuu… Pysy kanavalla 🙂

Linkkejä Ja Kuvaselityksiä

• Elämäni Koulut. Osa 1. Aapinen.
• Elämäni Koulut. Osa 2. Võru ja Plussa
• Elämäni Koulut. Osa 3. Igomelj.
• Elämäni Koulut. Osa 4. Seiska-Luokka.
• Elämäni Koulut. Osa 5. Kasi-Luokka.
• Elämäni Koulut. Osa 6. Matka Arkangeliin.
• Elämäni Koulut. Osa 7. Elämää Arkangelissa.
• Elämäni Koulut. Osa 8. Lomalla Igomelissä.

• Kuva Kolme linnunpoikaa
  • Vuosi 1949 (tai jopa 1948)
  • Olemme juuri tulleet Igomeliin
  • Inkeriläistytöt Lilja, Aino ja Viola
  • Kukat kertovat, että vuodenaika on kevät.
  • Siis kuva on otettu keväällä 1949
• Kuva Muutama vuosi myöhemmin
  • Muutamaa vuotta myöhemmin
  • Kuva otettu jossakin kesäisessä juhlassa
  • Viola, Viljam-enoni ja Lilja
  • Viljamin äiti oli Liljan äidin sisko
• Kuva Ammattiopisto takana
  • Inkeriläistytöt ovat juuri valmistuneet Arkangelin Teknikumista
  • Vasemmalta oikealle
  • Viola, Olga R., Irja J., Olga H.
  • Vuosi on 1955
  • Minä olen letittänyt hiukset, muilla on kiharat
• Kuva Luokkakuva
  • Igomelin kansakoulun oppilaat
  • Koulu oli neljä-luokkainen
  • Veljeni Tolja keskirivissä toinen vasemmalta
  • Pioneeriliinat kaulassa kolmas-luokkalaisilla
  • Vasta kolmas-luokkalaiset pääsivät pioneereihin
  • Pienemmät olivat ”vasta” Oktjabrjata (Октябрята)
• Kuva Veljeni Tolja
  • Veljeni Tolja päättänyt jo Igomelin kansakoulun
• Kuva Irja J. ja Viola
  • Lomalla Igomelissä
  • Minullakin on kiharat
  • Olemme jo valmistuneet Arkangelin ammattiopistosta
  • Koko Igomelin teollisuuskylä oli rakennettu keskelle metsää
• Kuva Menossa tansseihin
  • Ylärivissä Igomelin tyttöjä
  • Viola toinen oikealta
  • Irja J. ensimmäinen oikealta
  • Alarivissä lähikylien poikia
  • Huomaa Pionin-kukka kädessä ylärivin tytöllä ja hänen alapuolella olevalla pojalla
  • Igomelissä nuorista miehistä oli pula. Etenkin inkeriläisistä.
  • Joskus poikien kesken käytiin kylätappeluita naapurikyläläisten kesken, jopa aidanseipäin.
• Kuva Sukulaisia
  • Takarivi vasemmalta oikealle
  • Nina (Viljamin vaimo), Ninan mies Viljam, Arvi-eno, Eino-eno, Viola
  • Keskirivi vasemmalta oikealle
  • Soja (Arvin vaimo), Äitini Hilma, Varpu-mummo, Lyyti-täti, Tamara (Einon vaimo)
  • Eturivi
  • Tyttölapsi (en muista), Iso-Isä Simo Heistonen, Tamaran ja Einon poika
  • Vuosi on noin 1955
  • Oikealla taustalla luultavasti asuntoparakin pääty
  • Taustalla asukkaiden varastorakennuksia
  • Taustalla ehkä myös sikojen ja kilien karsinoita, joku piti myös kanoja.
• Kuva Valmistautumassa ryhmäkuvaa varten
• Video https://youtu.be/4u8Sr6cno8k
  • Vuosi 1952
  • Elokuun loppu
  • Igomelin suku valmistautumassa ryhmäkuvaa varten
  • Iso-Isä istumassa koivun edessä valmiina kuvaa varten
  • Hänen vieressä minä hääräilen kokoamassa sukulaisia ryhmäkuvaan
• Kuva Suku saattamassa matkalle Arkangeliin
  • Pian edellisen jälkeen otettu ryhmäkuva
  • Kuva selitetty jo aiemmassa blogissa
  • http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269907-elamani-koulut-osa-6-matka-arkangeliin
  1. Viljam-eno
  2. Varpu-mummo
  3. Viola
  4. Liljan pikkuveli
  5. Hilda Tirranen
  6. Einon ja Tamaran poika Vova
  7. Tamara
  8. Lyyti-täti
  9. Isoisä Simo Heistonen
  10. Aune-Amalia, Malja-täti
  11. Tolja-veli
  12. Äitini Hilma-Maria
  13. Eino-eno
  14. Arvi-Eno
  15. Lempi Tirranen
  16. Zoja, Arvin vaimo
  17. Nina, Viljamin vaimo
  18. Sylissä Ninan ja Viljamin lapsi Sveta (tai Ira)
• Kuva Viola ratissa
  • Hetkeä ennen lähtöä Plussan rautatieasemalle
  • Viola poseeraa ohjaamossa
  • Sen jälkeen Arvi-eno siirtyi ajamaan ja minä kyytiin