Elämäni Koulut. Osa 10. Korkeakouluun.

Olin nyt matka­laukkui­neni syksyi­sessä Arkan­gelin sata­massa. Vuosi oli 1955. Kädessä työ­määräys: ilmoit­tauduttava Arkan­gelin alueellisen kuluttaja­järjestön (Арх­обл­пот­ребсоюз), Arktorg’in, pää­konttorissa.

Poikkeuslupa

Itse halusin kuitenkin jatkaa urheilun ja liikunnan opintoja Arkan­gelissa heti Tekni­kumin jälkeen sen sijaan, että olisin mennyt ensin kolmeksi vuodeksi työhön kaupan alalle. Siihen tarvit­tiin viral­linen lupa. Jo keväällä, heti valmistu­miseni jälkeen, olin anonut vapautta työ­velvolli­suudesta. Poikkeus­lupa piti saada Mosko­vasta. Teknikum otti vastaan hake­mukseni, haki siihen suosi­tukset ja lähetti sen Moskovaan, luultavasti opetus­ministeriöön.

Siihen aikaan suosi­tuksilla oli iso vaikutus asioiden hoitu­miseen. Itse en lopullista hakemusta nähnyt, mutta suosituksia lienee saatu ainakin:

• Teknikumin lisäksi ainakin
  • Todistus siitä, että olen urheilullinen kyky
• Arkangelin alueelli­selta urheilun ja liikunnan komitealta (Архангел­ьский областной комитет по делам физкультуры и спорта) ja
  • Todistus Arkangelin alueen urheili­joiden ja urheilun opettajien tarpeesta
• Urheiluseura Myrsky­linnulta (Спортивное Общество Буревестник).
  • Todistus, että olin menestyk­sellä edustanut urheilu­seuraa luistelu­joukkueen riveissä.

Poikkeus­luvan myöntä­miseen saattoi vaikuttaa myös sodan jälkeinen pula opettajista ja Neuvosto­liiton valtiolli­nen tahto menestyä kansain­välisillä urheilu­areenoilla, mutta näitä seikkoja en silloin miettinyt. Yleensä liikunnan­opettajat olivat miehiä ja sodan jälkeen miehistä oli pula kaikilla aloilla.

Teknikumista sain tietää, että minulle oli myönnetty hakemani poikkeus­lupa. Nyt saatoin osallistua pääsy­kokeeseen ja pääsin opiskelemaan Arkangelin valtiolliseen peda­gogiseen insti­tuuttiin (Архангельский Государственный Педаггический Институт) ilman kolmen vuoden työskentelyä.

Olin aivan innoissani!

Haave toteutui

Nyt pääsin opiskelemaan haaveilemalleni alalle liikunnan ja urheilun pariin. Ei tarvinnut lähteä kaupan myyjäksi mittaamaan kankaita metrikepillä.

Poikkeusluvan saaminen oli tosi yllätys ja suuri ilo minulle. En uskonut, että niin voisi tapahtua. Säännöt olivat tiukat ja lupa piti hakea Moskovasta asti.

Määräys oli se, että ammatti­opiston päättämisen jälkeen piti olla kolme vuotta töissä ja juuri siinä paikassa, mihin oli määrätty ja missä eniten tarvittiin! Vasta sen jälkeen olisin voinut vaihtaa työpaikkaa tai lähteä opiskeleman jotain muuta ammattia.

Mutta hienosti kävi ja pääsy­kokeiden jälkeen olin hyväksytty insti­tuutin ensimmäiselle vuosi­kurssille. Se oli iso käännös elämälleni.

Tarina jatkuu …

Linkkejä Ja Kuvaselityksiä

Hakemisto tämän Elämäni Koulut -sarjan kirjoituksiin löytyy tästä linkistä.

• http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271186-elamani-koulut-osa-0-hakemisto