Elämäni Koulut. Osa 15. Leirielämää.
Edellisen blogin lopetin sanoihin: ”Kesän tullen taas odotti tuttu junamatka Igomeliin. Reitti oli tuttu vielä tälläkin kertaa, mutta tilanne Igomelissa alkoi muuttua…”
Ennen Igomeliin menoa kerron tässä jaksossa vielä muutaman opiskeluun liittyvän jutun. Neljän vuoden opiskeluun mahtui paljon muutakin kuin teoreettisia luentoja ja liikuntalajien harjoittelua. – Paljon muuta.
Työharjoittelu
Minä sain liikunnan opettajan harjoittelupaikaksi Arkangelin koulun numero 4. Näitä harjoittelujaksoja oli ainakin kaksi: toinen alaluokalla ja toinen kymppiluokalla.
Se oli jännittävää, mutta työ tuntui tosi kivalta. Lapset ottivat minut vastaan ilomielin ja harjoittelivat innokkaasti. Harjoitteluista sain hyvät arvosanat. Instituutin ohjaaja seurasi opetustani ja jokaisen tunnin jälkeen koulun opettajan tai ohjaajan kanssa teimme analyysin ja etsimme virheitä työn parantamiseen. Joskus palautetilaisuuteen osallistui myös toinen opiskelija.
Pioneerileiri
Yksi työharjoittelupaikka oli toimia pioneerileirin ohjaajana. Vaikka opiskelin Arkangelissa, niin sain harjoittelupaikan läheltä Leningradia. Taisin itse pyytää sinne, koska sinne olivat nyt muuttaneet äitini, Lyyti-täti ja varttunut veljeni.
Tehtävänä oli ohjata pioneeriryhmää ja pitää siitä huolta aamusta iltaan. Jokaiselle päivälle oli laadittu päiväohjelma ja sitä piti noudattaa tarkasti. Tehtävääni kuului ensisijaisesti kuitenkin koko leirin liikunnan järjestäminen. Aamuvoimistelusta alkaen. Aamuvoimistelun pidin koko leirille. Muissa liikuntaan liittyvissä tapahtumissa valmensin muiden ryhmien ohjaajia.
Muistan, että veljeni tuli kerran tapaamaan minua, mutta leirin alueelle oli sivullisilta pääsy kielletty! Säännöt olivat tiukat, ettei kukaan toisi mitään tartuntatauteja lasten leirille. Oli ilo tavata veljeäni, vaikkakin portin ulkopuolella. Veljeni kummasteli asiaa mutta säännöistä pidettiin kiinni.
Liikuntaleiri
Opiskeluohjelmaan kuului myös kesäleiri. Se oli meille järjestetty Bobrovo (Боброво) -nimisessä paikassa lähellä sellaista paikkaa kuin Malye Korely (Малые Корелы). Leiri pidettiin keväällä juuri ennen lomaa, taisi olla toinen vuosikurssi.
Leirillä harjoiteltiin kaikenlaista liikuntaa, mutta keskityttiin yleisurheilulajeihin. Lopussa piti suorittaa tietyt normit esimerkiksi 100 metrin juoksu ja muita juoksulajeja, pituus- ja korkeushyppy, keihäänheitto, kiekonheitto, kuulantyöntö j.n.e. sekä vesiurheilulajit. Oli tietysti iltaisin vapaa-aikaakin, mutta en muista, että olisimme mihinkään tansseihin menneet. Olimme niin väsyneitä.
Se oli muuten rankkaa työtä eikä mitään hauskanpitoa, ainakin minä sen sellaisena muistan. Ruoka ja majoitus oli leiriläisille ilmaista.
Selviytymisleiri
Selviytymisleirille matkustimme koko liikunnan osasto, noin 30 henkilöä, vuorolaivalla Severnaja Dvina -jokea pitkin vastavirtaan. En muista kuinka monta kilometriä. Kaksi ohjaajaa, molemmat miehiä, oli kyllä mukana.
Sitten koko porukka jäi rannalle. Meillä ei ollut yhtäkään telttaa, mutta oli muutama onki, pitkä saha, kirves ja en muista oliko naulojakaan. Eikä meillä makupussejakaan ollut. Jokaisella oli mukana jotain tarvikkeita yöpymistä varten. Olimme omissa vaatteissamme, kuka millaisissakin, vaellusvaatteita ei ollut. Onneksi oli kuitenkin lämmin syksy.
Pienen metsikön takaa löytyi rakennuksia, entinen vankileiri. Ainakin yhden pitkän asuntoparakin muistan. Ikkunoissa oli vielä ehjät lasit. Siihen majoituimme.
Ensimmäinen tehtävämme oli onkia kaloja ravinnoksi. Kaloja oli tosi paljon, koska minäkin onnistuin samaan. Vahvemmat pojat ohjaajien kanssa alkoivat rakentaa lauttoja. Niillä oli tarkoitus matkata alavirtaan jokea pitkin takaisin Arkangeliin. Lauttojen raaka-aineiksi purettiin niitä asuntoparakkeja.
Viivähdimme tässä etapissa muutaman päivän. Kun lautat tulivat valmiiksi, niin lähdimme seilaamaan Severnaja Dvina -jokea pitkin myötävirtaan näillä lautoilla.
Ensimmäinen rantautuminen paluumatkalla oli paikassa, josta löytyi metsästäjien maja, aika iso talo, jossa oli leveät makuulaverit kahdessa kerroksessa. Muistan, että kattohirressä roikkui pieni kangaspussi, jossa oli suolaa. Lähtiessä lisäsimme pussiin suolaa. Ja taas onkimaan kaloja ja muutenkin vuorotellen valmistamaan ateriaa. Kaikki sujui hyvin. Emme paljon välittäneet ohjaajien varoituksista, että talossa on lutikoita. No väsyneenä menimme nukkumaan. Siinä se sitten alkoi sota lutikoita vastaan! Ne olivat tosi isoja ja mönkivät iholle joka paikkaan mikä vaan oli näkyvissä. Välillä kävimme ulkona ravistelemassa niitä pois vaatteista.
No, siitäkin selvisimme ja lopulta onnellisina palasimme kaupunkiin. Muistan, että yksi ohjaajista oli tosi kiukkuinen kanssamme, mutta onneksi kukaan opiskelijoista ei masentunut. Olimme tottelevaisia ja valmiina vaikeuksiin jo lähtöhetkestä alkaen.
Loppu hyvin, kaikki hyvin! Muistoihin tämä leiri jäi kuitenkin ihan mukavana seikkailuna!
Kolhoosi
Sodan jälkeen maaseudulla oli pula miestyöntekijöistä, joten työvoimana käytettiin opiskelijoita. Koululaisista alkaen aina yliopistolaisiin asti.
Meidän kurssimme vietiin kerran erääseen kaukaiseen kolhoosiin. Sinne taisi olla matkaa peräti 300 km. Vuorolaivalla pääsimme perille ja siitä sitten jalkaisin kolhoosiin. Meidät otettiin ilomielin vastaan, mutta hieman huolestuneesti katseltiin. Pärjäämmekö!?
Kolhoosilla majoituimme taloon, jossa oli iso keittiö ja yksi iso huone. Me, kurssin kaikki 8 tyttöä, saimme keittiön ja pojat, noin parikymmentä, majoittuivat kynnyksen toiselle puolen. Kaikki nukuimme lattialla. Pitkät penkit olivat suosittuja. Ruokaa valmisti meille talon emäntä. Lähin pensaikko hoiti vessan virkaa.
Tehtävämme oli korjata viljaa pellolta. Se oli tosi iso pelto. Yhdestä kulmasta tuskin näki toista. Yksi nuori poika ajoi hevoskäyttöistä vedettävää niittokonetta ja kaatoi viljaa riveihin maahan. Meidän piti käsillä kerätä vilja ja sitoa se lyhteille. Emme olleet ollenkaan tottuneet siihen työhön ja tuskin ehdimme lyhteinemme sen niittokoneen alta pois.
Niittokone lähti päivän päättyessä pois ja me jäimme vielä keräämään viljaa lyhteille. Kuhilaiden tekemisessä tuli vielä aamulla pari naishenkilöä auttamaan. Itse emme osanneet niitä tehdä.
Meillä ei ollut minkäänlaisia käsineitä, joten käsivarret kyynärpäähän asti olivat verisissä naarmuissa eikä voinut edes ajatella, että pitäisi saada lääkärin apua. Muistan, että meidät Niinan kanssa siirrettiin pesemään lattioita kolhoosin tuotantotiloissa, koska emme pärjänneet pellolla. Ämpäri ja rätti vaan käteen ja piti pärjätä. Kenellekään ei voinut valittaa.
Seuraavana vuonna olimme töissä toisella kolhoosilla. Se oli maitotila.
Näin ne opiskeluvuodet vierähtivät toinen toisensa jälkeen.
Tarina jatkuu …
Hakemisto
Hakemisto Elämäni Koulut -sarjan kirjoituksiin löytyy tästä linkistä.
Kuvien Selityksiä
- Kuva Telinevoimistelu
- Kuva Leiri Bobrovo
- Kuva Bobrovo välipala
- Kuva Bobrovo tiskivuorossa
- Kuva Kajakki
- Kuva Bobrovo vapaa-ajalla
- Kuva Bobrovo ryhmäkuva
- Kuva Työharjoittelu köysi
- Kuva Työharjoittelu renkaat
- Kuva Työharjoittelu tunti alkaa
- Kuva Työharjoittelu analyysi
- Kuva Paikoillanne, valmiit, …
- Kuva Työharjoittelu kymppiluokka
- Kuva Pioneerileiri marssilla
- Kuva Pioneerileiri ojan ylitys
- Kuva Pioneerileiri retkellä
- Kuva Pioneerileiri lepohetki
- Kuva Selviytymisleiri perillä
- Kuva Selviytymisleiri ruokaa
- Kuva Selviytymisleiri lepohetki
- Kuva Selviytymisleiri lautalla
- Kuva Kolhoosiin matkalla
- Kuva Kolhoosiin ryhmäkuva
Todella mielenkiintoinen inkerinsuomalaisen ”elämänkoulu” jatkuu!
Tuot Viola esiin kirjoittajaesittelyssäsi, että et saanut koulutustasi vastaavaa työtä muuttaessasi 1990 paluumuuttajana Suomeen. Ehkä saamme lukea siitäkin tarkemmin jatkossa?
Luulen Sinun kuitenkin ainakin aavistaneen miksi niin kävi. Oikein tai väärin Sinua kohtaan. Marxismi-leninismi, jota kerrot opiskelleesi, ei ollut enää paluuaikanasi kovin suuressa suosiossa täällä Suomessa. Jos koskaan! Tiedät kyllä miksi ei. Ja tuota aatesuuntaahan oli Neuvostoliiton kouluopetuksessa ympätty lähes joka aineeseen. Ja vielä omaksi aineekseenkin. Liikunnankin opiskeluun kuuluvana.
Itänaapurissa saamaasi koulutuksellista pätevyyttä minulla ei ole mahdollista arvioida. Monipuolinen oli ainevalikoimasi. Mutta Suomessa on, ja oli, omat pätevyysvaatimuksensa monelle alalle ulkomainen opiskelu huomioiden.
Jos olisit muuttanut Suomeen 60-70-luvulla, niin silloin oli marxismi-leninismi kova sana maamme kouluopetuksessa. (Ja puoluepolitiikassa.) Varsinkin eräissä korkeamman asteen oppilaitoksissa. Sitä koitettiin opettaa monen aineen, jopa matematiikan!?, yhteydessä jopa peruskoulun alaluokilta alkaen. Tämä opetussuunnitelma omaksuttiin Neuvostoliitosta. Onneksi asia haudattiin, ja kokeilun päällepäsmäreille annettiin huomautus. Pelkkä huomautus!!?
Lue Viola tästä käsittämättömästä koulukokeilusta oheinen arvioimani kirja:
http://perttirampanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/218…
90-luvun alussahan oli lama-aika Suomessa. Ehkäpä sekin vaikutti työnsaantiisi?
Kevennyksenä: Jospa liikuntakoulutuksellasi saisit suomalaiseen hiihtoon vauhtia? Siellä Imatrallahan pitäisi olla hyviä hiihtäjiä. 🙂
Jatkoa kertomukseesi odottaen.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan se ihan oikein virallisesti, ettei Suomessa kelvanneet Neuvostoliiton diplomit! Ja en minä ollut yksin. Inkerin suomalaisia tuli paljon joilla oli eri aloilla korkeakoulun diplomit. Sääli, että se ammattitaito ei kelvannut ja meni hukkaan. Olisi pitänyt pätevöityä uudelleen, mutta ei jokainen siihen lähtenyt.
Kiitos vielä kommentista ja blogin suosittelusta!
Ilmoita asiaton viesti
Erkki Latvala, kiva kun tulit lukemaan Leirielämää!
Kiitos blogin suosittelusta ja mukavaa päivänjatkoa!
Ilmoita asiaton viesti
@ Pertti Rampanen 20.3.2019 23:15
Kiitos kommentista!
Varasin Jari Leskisen kirjan..
Hyvää yötä ja mukavaa loppuviikkoa!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kaikille keskusteluun osallistujille, blogin lukijoille, Fb-sivullani tykkääjille!
Oikein mukavaa kevättä!
Ilmoita asiaton viesti