Elämäni Koulut. Osa 16. Suku Hajoaa.

Taas palaan Igomeliin kesälomalle.

Pisara Inkeriä

Pakko­siirrettyjen inkerin­suomalaisten asutus­keskus Pihkovan alueella, Igomelissa, oli lähes kymmenen vuoden ajan kotoisa paikka, ikään kuin pieni pisara Inkeriä olisi tipahtanut siihen. Kylä­yhteisö, jossa pärjäsi Suomen kielellä.

Nyt jälki­käteen näen sen paremmin ja selkeämmin miksi silloin tuntui niin mukavalta palata sinne lomille. No tietenkin sota päättyi ja elämä alkoi elpyä muutenkin, mutta se yhteen­kuuluvuus oli se, joka lähensi meidät suomalaiset ja tiivisti rivejä! Sama yhteen­kuuluvuus piti meidät kasassa myös koko vaelluksen ajan! Igomelissä kuulimme suomen­kieltä ja puhuimmekin, vaikka arastelleen.

Lapsuuden Leikkejä Igomelissä

Leikeistä muistan, että silloin ihan alku­vaiheessa, kun saha laajensi toimintaansa Igomelissä, niin esi­merkiksi joku suomalaisista oli tehnyt pari potku­kelkkaa ja antoivat usein meillekin lapsille ne käyttöön siinä asutus­keskuksen alueella. Isommat pojat ja tytötkin kuljettivat pienempiä leikki­tovereita siinä lähi­alueella. Se oli hauskaa!

Luistelu­harrastusta varten meillä oli yksi pari luistimia, sellaiset kenkään sidottavat. Olimme niin solidaarisia keskenämme, että tätä yhtä paria luistimia jaoimme niin, että vuorotellen kiinnitimme yhden luistimen jalkaan ja luistelimme kuorma-auton jäljissä pitkin tietä. Pojat joskus tarttuivat salaa kuljettajalta auton kärryyn kiinni ja ottivat vauhtia vaarallisesti auton perässä…

Kesällä taas oli puitten väliin tehty keinu, sellainen ennen vanhainen neli­kulmainen, jossa istuma­paikkana olivat he reunimmaiset palkit… Siellä kuulin ensimmäistä kertaa laulun: Heilu keinuuni korkealle.

Suomen­kielisiä lauluja ja virsiä olin kuullut äidiltä ja tädeiltäni paljon. Heistosen siskot ja erityisesti nuorin sisko Lempi, olivat hyviä laulajia. Heidät kutsuttiin usein laulamaan häihin ja veisaamaan hautajaisiin.

Lapsuus­muistoista kertoo myös blogini Juhannus Inkerissä.

Igomelin Suomalaisyhteisö Hajoamaa

Nuoret varttuivat ja avioituivat, sitten muuttivat pois. Miehiä oli menehtynyt sodassa niin paljon, että se näkyi jokaisessa kylä­yhteisössä. Seka-avioliitot olivat tavallisia. Muuttoliike lisääntyi erityisesti Stalinin kuoleman jälkeen, kun olot vapautuivat.

Monet Inkerin suomalaiset olivat jo muuttaneet pois ja muut harkitsivat muuttoa. He etsivät paikkoja lähemmäksi sukulaisia tai tuttavia ja yleensäkin lähemmäksi Leningradia. Lähemmäksi kotia. Monet avioituivat venäläisten kanssa ja muuttivat perheineen pois.

Myös Heistosten suvussa tapahtui muutoksia. Enot ja Lempi-täti olivat aikuistuneet ja ajan mittaan solmivat avio­liittoja. Siinä sekoittui venäläisyys ja inkeri­läisyys keskenään! Heistosten pojat ja muutenkin suomalais­pojat olivat komeita ja paikalliset nuoret naiset kilvan etsivät heidän seuraansa. Nuorista miehistä kun oli pula.

Eino-eno, vanhin enoistani, avioitui jo Udmurtiassa evakossa ollessamme (1941 – 1944) ja jäi jälkeen suvustamme, mutta joka kesä kävi lomailemassa omaisten luona, kuka minne ja milloin olivatkan asettuneet asumaan. Kävi Igomelissä, Budinassa ja Slantsissa.

Venäläiset taisivat kutsua Einoa Venjäksi.

Arvi-eno avioitui välskärin koulutuksen saaneen Mordvasta kotoisin olevan Zojan kanssa ja myöhemmin he muuttivat lastensa kanssa Mordvan pää­kaupunkiin Saranskiin. Arvi oli saanut auton­kuljettajan koulutuksen jo Igomelissa.

Jossain vaiheessa venäläiset alkoivat kutsua häntä Arkadiaksi.

Viljam-eno avioitui venäläisen Niinan kanssa, jolla oli välskärin koulutus. He muuttivat lastensa, kaksi tyttöä, kanssa lähelle Viroon rajaa Lenin­gradin alueella sijaitsevaan Slantsiin.

Viljam kouluttautui muurariksi ja oli arvostettu työssään. Hän oli saanut isältään ensimmäisen koulutuksen, joten hän pärjäsi erittäin hyvin. Hän muurasi isoja teollisuus­uuneja Slantsin palavan-kiven kaivoksilla. Opiskelu­aikana hän oli purkamassa isoja kaakeli­uuneja Hatsinan palatsissa.

Amalia-täti. Hänellä ei ollut omaa perhettä. Sota vei sulhasen ja uutta ei löytynyt. Hän sitoutui kasvattamaan nuoremman veljensä Viljamin ja Niinan lapsia.

Sulo-eno avioitui Inkerin-suomalaisen Hilma Sistosen kanssa. Hilma kouluttautui ravintola-alalle kokiksi.

Sulo kouluttautui henkilö- ja kuorma-auton kuljettajaksi ja teki sitä työtä 30 vuotta. Ei saanut ylennystä, koska koulu jäi kesken sodan ja evakkojen takia. Heille syntyi kaksi poikaa.

Lempi-täti avioitui Ivan (Juho) Hokkasen (Sergejev) kanssa, joka oli palvellut sodan aikana Suomen puolella ja joutui Suomesta palautuksen jälkeen vankilaan. 10 vuoden tuomion jälkeen Ivan vapautui ja löysi meidät, Inkeri­läisten porukan, Igomelissa. Lempi ja Ivan perustivat perheen ja muuttivat Ivanin syntymä­kotiin Siverskajaan. Heille syntyi poika ja tyttö (kummi-tyttöni).

Lyyti-täti myös jäi vanhaksi piiaksi, niin kuin Amalia-tätikin. Hän seurasi koko elämänsä ajan äitiäni Hilma-Mariaa ja auttoi kasvattamaan minua ja veljeäni Toljaa ja vielä vuosien jälkeen tytärtänikin.

Anni-täti pakko­siirrettiin piiritetystä Lenin­gradista keväällä 1942 Jäämeren rannikolle. Siellä hän ihmeen kaupalla selvisi hengissä. Hän oli kouluttautunut leipuriksi jo ennen sotaa. Avioitui siellä jakutialaisen miehen, Egor Afanasjevin, kanssa. Heille syntyi tytär. He muuttivat 1960-luvulla äitini, Lyyti-tädin ja veljeni luokse Budinon kylään Volsovan piiriin Lenin­gradin alueella

Äitini Hilma-Maria muutti siskonsa Lyytin ja veljeni Toljan kanssa ylempänä mainittuun Budinon kylään, jossa kerran jo olimme asuneet vuosina 1946 – 1947.

Minä, noina vuosina aina vaan opiskelin ja sitten lähdin työn perässä eri puolille Neuvosto­liittoa. Lopuksi sitten palasin lähelle Budinon-kylää eli 30 km päähän siitä: Hatsinaan.

Suvun ”kantaisä” Simo Heistonen ja hänen vaimonsa Varpu Heistonen oli viimeisiä lähtijöitä Igomelistä. He muuttivat sieltä pois noin vuonna 1960.

Tässä luetellut kaikki paikat, joihin sukumme jäsenet muuttivat ja asettuivat asumaan, ovat aluetta, joka kuuluu Inkerin­maahan paitsi Jakutia ja Udmurtia.

Tuli Haukka, Niin Hajotti.

Jo Inkerin synty oli seurausta Suomen-heimojen hajoamisesta ja levittäytymisestä muun muassa Inkerin­maan alueelle.

      Kasvatti emo kanoja,
      suuren joukon joutsenia.
      Kanat aialle asetti,
      joutsenet joelle saattoi.
      Tuli kokko, niin kohotti,
      tuli haukka, niin hajotti,
      siipilintu, niin sirotti:
      yhen kantoi Karjalahan,
      toisen vei Venäjän maalle,
      kolmannen kotihin heitti.

Taas uudelleen oli tapahtunut heimojen hajoaminen. Nyt itse Inkerin kansa hajosi maailmalle. Näin kävi myös Heistosen suvulle. Ja siinä samalla monelle, monelle muullekin suvulle…

Tarina jatkuu …

Kuvien Selityksiä

• kuva Eino, Tamara ja poika
  • 
  • Eino-eno
  • Hänen vaimonsa Tamara
  • Heidän poikansa
  • Otettu Igomelin ajoilla
  • Todennäköisesti Igomelissä
• kuva Viola, Arvi ja Zoja
  • 
  • Vasemmalta
  • Viola
  • Arvi-eno
  • Zoja, hänen kihlattunsa
  • Arvilla minun Zena-kamerani kotelo
  • Kuva otettu Ljadan kulttuurikeskuksessa
  • Zoja ja Arvi ”ensitreffeillä”
  • Otsa venynyt skannerissa. Anteeksi.
• kuva Varpu ja sukulaisia
  • 
  • Takarivi
  • Arvi
  • Lapsi sylissä
  • Hilda Tirronen
  • Malja-täti, jolla Zojan ja Arvin tyttö sylissä
  • Zoja
  • Niina, Viljamin vaimo
  • Toinen rivi
  • Varpu-mummo
  • Niinan ja Viljamin vanhin tytär
  • Iso-Isä Simo Heistonen
  • Niinan ja Viljamin nuorin tytär
• kuva Viljam Slantsy
  • 
  • Viljam
  • Kuva otettu Slantsy’ssä
• kuva Viljamin perhe
  • 
  • Uusi vuosi
  • Uuden vuoden perhejuhla
  • Viljam
  • Amalia
  • Kaksi tytärtä
  • Niina
• kuva Ivan, Viljam ja Simo
  • 
  • Kuvattu Igomelissä
  • Ivan Krjoksin
  • Viljam
  • Simo Heistonen, Iso-Isä
• kuva Aune-Amalia (Malja-täti)
  • 
  • Malja-täti
  • Otettu Slantsy’ssa
• kuva Malja-täti
  • 
  • Malja-täti
  • Viljamin ja Niinan esikoinen
  • Tyttö
• kuva Malja-täti. Viljamin lapset.
  • 
  • Malja-täti
  • Viljamin ja Niinan tytöt
  • Uuden vuoden juhla, koska kuusi taustalla
• kuva Sulo
  • 
  • Sulo-eno
  • Kuva Igomelissä, koska parakin lautaseinä taustalla
• kuva Hilma ja Sulo
  • 
  • Sulo-eno
  • Hänen vaimonsa Hilma
• kuva Lempi ja Ivan
  • 
  • Lempi Heistonen
  • Hänen miehensä Ivan Hokkanen (Sergejev)
  • Heidän esikoisensa, tyttö
  • Minä olen tytön kummitäti.
• kuva Lyyti-Täti
  • 
  • Lyyti-täti onnellisena Igomelissä
  • Taustalla halkopino ja -varasto
• kuva Anne-täti Slantsessa
  • 
  • Takarivi
  • Anne-täti
  • Hänen tyttärensä
  • Malja-täti
  • Eino
  • Keskellä Niina, Viljamin vaimo
  • Hänen edessä vasemmalla oma tytär
  • Edessä oikealla Einon poika pienen matkalaukun vieressä
• kuva Äitini Hilma-Maria
  • 
  • Hilma-Maria Heistonen
  • Äitini istutti kukkia aina sinne, mihin vain asettui
• kuva Hilma ja Lyyti
  • 
  • Hilma ja Lyyti Heistonen
  • Heinänteossa
  • Heillä oli vuohia, jotka tarvitsivat heinää
  • Täysin valkoinen kissa
  • Edessä istuu tyttäreni
• kuva Varpu Heistonen
  • 
  • Varpu-mummo, Varpu Heistonen, Simon vaimo
  • Viljamin ja Niinan tyttäret
• kuva Varpu ym
  • 
  • Varpu-mummo ja
  • Sukulaisia ympärillä
  • Iso-Isä istuu keskellä
• kuva Simo Heistonen
  • 
  • Iso-Isä lukee sanomalehteä
  • Kuva otettu Igomelissä
  • Takarivissä vasemmalta
  • Lempi-täti
  • Lyyti-täti
  • Varpu-mummo
  • Istumassa
  • Viljam
  • Iso-Isä
  • Äitini Hilma, jonka
  • sylissä Lempin ja Ivanin tytär
  • Edessä istuu
  • Malja-täti
• kuva Suku vielä koossa
  • 
  • Vasemmalta oikealle ylärivi
  • Lempi Heistonen (Sergejeva)
  • Ivan Hokkanen (Sergejev)
  • Arvi Heistonen
  • Viljam Heistonen
  • Ivan Krjokshin
  • Toinen rivi vasemmalta
  • Amalia Heistonen
  • Hilda Tirranen
  • Lempi Tirranen
  • Istuvat vasemmalta oikealle
  • Hilma-Maria Heistonen
  • Iso-isä Simo Heistonen
  • Varpu Heistonen
  • Lyyti Heistonen
  • Istumassa nurmikolla vasemmalta oikealle
  • Koulukaverini Lilja
  • Tolja
  • Minä, Viola
• kuva Viljam Igomelissä
  • 
  • Viljam
  • Kuva otettu Igomelissä
  • Taustalla asuntoparakin seinä
  • Seinän laadusta päätellen kuva saattaa olla otettu myös Slantsy’ssa