Elämäni Koulut. Osa 20. Hirsitalo Ja Väärä Koivu.
Edellisessä blogissa mainitsin, että en enää menisi lomalle Pihkovan alueelle Igomeliin. Äitini ja hänen siskonsa Lyyti ja Malja sekä nyt jo aikuistunut ja metsätöissä käyvä veljeni Tolja olivat säästäneet rahaa muuttoa varten ja valitsivat kohteeksi Leningradin alueella, Volosovan piirissä sijaitsevan Budino’n kylän.
Budino-kylä
Budino-kylä on se paikka, jonne meidät määrättiin yli kymmenen vuotta aiemmin vuonna 1945, kun härkävaunuissa olimme palanneet Udmurtiasta kotiseudulle Oinaalaan. (Menkää takaisin sinne mistä tulittekin.)
Evakosta tultua, Me, toivoa täynnä ja iloisina pyrimme silloin takaisiin Oinaalan kylään, Omaan Kotiin, mutta siellä ei ollut säilynyt yhtäkään taloa ja viranomaiset eivät antaneet edes poistaa matkatavaroita junasta, kun jo kyydittivät meidät Volosovan asemalle ja sieltä Sumino-sovhosiin hevoskyydillä.
Budinon-kylä oli se paikka, johon asetuimme, ainakin me Heistoset ja Oinaalan naapurit Tirraset.
Siinä kylässä oli nyt paljon niiltä sodan jälkeisiltä ajoilta (1946 – 1947) ennestään tuttuja suomalaisia perheitä ja nuorin enoni Sulo yhdessä Hilma vaimonsa ja kahden pikkupojan kanssa olivat hekin jo muuttaneet sinne. Melkein kaikki kylän asukkaat olivat suomalaisia.
Tuttuja sukunimiä olivat Kankaiset, Virolaiset, Olkkoset, Kostiaiset ja Maliset.
Joten tällä kertaa lähdin minä Arkangelista kesälomalle Budino’on. Junamatka lyheni noin pari sataa kilometriä, koska nyt Arkangelin matka päättyi jo Leningradin asemalla. Igomelin aikakausi oli päättynyt ja jäänyt taakse. Nyt pääsin omaisten luo Leningradista suoraan linja-autolla. Pysäkki oli Budinon-kylä, vähän ennen Volosovo’a.
Hirsitalo Ja Väärä Koivu
Muuttaessaan Igomelistä Budinoon äitini, tädit ja veljeni Tolja majoittuivat ensin vanhaan tyhjään taloon, mutta pian veljeni oli ostanut kylän asukkaalta, iäkkäältä Nastja-tädiltä hänen vanhasta hirsitalostaan toisen, isomman, puolen kohtuullisella hinnalla. Lisäksi veljeni lupasi auttaa Nastja-tätiä. Ja niin hän tekikin! Nastja-täti testamenttasi sittemmin sen omankin puolensa talosta veljelleni. Tähän talon minä nyt tulin lomalle.
Kiva hirsitalo! Aivan talon vieressä oli lahoamaisillaan oleva kallistunut ja vääntynyt koivu. Väärä koivu. Sen juurella oli kiva istua lämpimänä kesäpäivänä nurmikolla. Ikkunoitten alla oli lisäksi pitkä penkki, jolla sai myös lepuuttaa jalkoja. Koivu oli paikallaan monta vuotta kunnes se sahattiin pois. Talon takana oli perunapelto, ihan mukavan kokoinen sekin.
Talon lattian alla oli kellari, jonne sai laittaa perunat ja muut vihannekset talveksi ja talon sisäpuolella lattiassa oli luukku, josta pääsi hakemaan sitten tarvittavaa tavaraa. Kellariin oli siis kaksi luukkua. Perunat ja vihannekset sai laittaa kellariin ulkokautta. Talon seinässä aivan peruskivien vieressä oli aukko, jonka kautta liu’uttamalla laudoista tehtyä ”ränniä” pitkin syksyllä säilöttiin kellariin perunat ja muut juurekset. Aukko tietenkin talveksi suljettiin tiiviisti. Porkkanat laitettiin kokonaan hiekkakerroksen alle ja ne säilyivät siellä mehukkaina kevääseen asti.
Nyt koti oli oma ja siitä iloitsivat niin äitini, tädit ja veljeni kuin minäkin. Sukulaiset vierailivat meillä usein, varsinkin kesällä.
Tarina jatkuu …
Hakemisto
Hakemisto Elämäni Koulut -sarjan kirjoituksiin löytyy tästä linkistä.
Kuvien Selityksiä
- kuva Väärän koivun varjossa
- kuva Olkkonen
- kuva Kodin seinustalla
- Hilma Heistonen
- Katso video
- kuva Kostiaiset
- kuva Kukkien keskellä
- kuva Enoja ja Tätejä
- kuva Vieras Petroskoista
- kuva Tädin seurassa
- kuva Uusia perunoita. Olkaa Hyvä!
Video
Hirsitalo ja Väärä koivu.
Voisiko tämän kaiken kerrotun arkistoida Valtion arkistoon (Doria) ulkosuomalaisten eräinä kohtaloina?
Ilmoita asiaton viesti
Aloitin tämän ”Elämäni Koulut” sarjan koska minua haastattelivat arkistoa varten ” Inkeri ja inkeriläisyys -muistot talteen, arkistot haltuun-hankeen (2018-2020) arkistotutkijat.
Ajattelinkin, että kirjoitan nyt aiheesta blogeja, koska olisikin enemmän kerrottavaa kuin parin haastatteluun mahtui!
Kiitos kommentista ja blogin suosittelusta!
Ilmoita asiaton viesti
Kommentti kopioitu Fb-sivultani:
Martinus Markoff :
Nämä vanhat kuvat ovat kauniita ja kertovat historiaa niin elävästi. Kiitos kun julkaiset näitä kuvia.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kiitoksesta ja kiva kun piipahtelet sivulleni! Tällaiset kommentit kannustavat jatkamaan kirjoittamista! Mukavaa kevättä!
Ilmoita asiaton viesti
Oli kiva myös tämä video
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on kokeilua, että olisiko hyvä näinkin kertoa!?
Linkki edelliseen, jos et sattunut huomaamaan:
https://www.youtube.com/watch?v=4u8Sr6cno8k
Igomelin asuntoparakki | 1952 | Viola Heistonen
Kiitos paljon palautteesta!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kaikille keskusteluun osallistujille, blogin lukijoille ja suosittelijoille kuin myös Fb-sivullani tykkääjille!
Mukavaa sunnuntai-iltaa!
Ilmoita asiaton viesti
Ääntäsi ei ole vielä kuultukaan. Hyvää suomen kieltä puhut. Tosin, kun tietää taustasi, niin huomaa lievän inkeriläisen/venäläisen korostuksen.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä, että suomenkieli säilyi, vaikkakin venäjänkielen aksentilla! Eikä siitä eroon pääse! Jotkut venäläiset tuttavat kertoivat, että puhun suomenkielen aksentilla!
Kiitos kommentista!
p.s
Uusi video ilmestyi äsken!
https://youtu.be/qbjebI9yXD4
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Viola. Oli todella kiva video ja ihanaa kuulla äänesi. Nyt ollaan kuin tuttavia!
Kaikkea hyvää ja kaunista kevättä. Odottelen jatko-osia
Ilmoita asiaton viesti
Elle Marketta, hyvä!
Kiva kun käyt lukemassa!
Minä yritän nyt kelata muistoja elämästäni tänne sivulleni! Kiva kun saan palautettakin!
Oikein mukavaa, vihdonkin alkanutta kevättä! 🙂
Ilmoita asiaton viesti