Elämäni Koulut. Osa 22. Kolmas Vuosikurssi.
Arkangel. Syksy 1957. Kiva oli tavata sama tuttu tyttöporukka loman jälkeen. Jokainen on tallella, kukaan ei ole jättänyt opiskelua kesken. En ole ainoa, joka olen innoissaan saadessani aloittaa jo toisen puoliskon tätä 4-vuotista liikunnanosaston opiskelua, kolmannen vuosikurssin.
Liikuntaa Ja Luistelua
Kyllä minusta taisikin lukuvuoden alussa jo tuntua siltä, että elämän eväitä ja tietoa tähän liikunnanopettajan ammattiin olen saanut riittävästi. Oikeastaan halusin lopettaa opiskelun, palata kotiseudulle Budinoon ja mennä töihin, mutta pian päivittäiset tapahtumat ja se rutiini johon olin jo tottunut tempasi mukaansa.
Kuitenkin eniten odotin taas luistelun harjoitteluja ja pääsyä kilpailemaan. Luistelu, valmennusleirit ja kilpailumatkat alkoivat viedä jo liiankin paljon aikaa. Olin jatkuvasti poissa luennoilta ja oppitunneilta. Se taas vaati enemmän vapaa-ajan käyttämistä tentteihin valmistautumiseen. Melkein joka viikko lauantaisin ja sunnuntaisin oli jokin kilpailu.
Elämä oli kuitenkin opiskelijalle kivaa siinä mielessä, että nyt, luisteluvalmennettavana, sain riittävästi ravintoa verrattuna ”normaaliin” opiskelun arkeen pienellä stipendillä.
Lieneekö ollut jo Instituutin opetussuunnitelmassa, että näinä, kahtena viimeisenä vuonna keskityimme enemmän liikunnan sekä ihmisen anatomian ja fysiologian opetusmenetelmiin kuin eri urheilulajien fyysiseen suorittamiseen. Aikamoinen määrä eri lajeja meille opetettiinkin. Oli hiihto, pikaluistelu, voimistelu, ulkoilupelit, urheilupelit, vaellus, yleisurheilu ja uinti! Ainakin diplomissa nämä lajit on mainittu ja olen ne tenteissä hyvin arvosanoin läpäissytkin!
Teoreettisten aineitten arvosanat hieman laskivat edellisistä vuosista. Nyt en saanut niin paljon ”kiitettävä” / ”отлично” merkintöjä.
Kilpailuja
Jo syksyllä saimme kilpailukalenterin koko talveksi. Se antoi motiivin pyrkiä aina suurempiin kisoihin karsintojen kautta.
Arkangelin kaupungin ja koko Arkangelin alueen kilpailut käytiin Trud-stadionilla. Kaupungissa oli neljä korkeakoulua, useita ammattiopistoja ja urheiluseuroja. Kilpailuja käytiin näiden yliopisto- ja seurajoukkueiden kesken. Joukkueen jäsenyys toi velvollisuuden antaa paras mahdollinen suoritus menestyksen edestä. Joukkueen menestys oli aina suuri kunnia. Myös yksilösuoritukset palkittiin sekä yksittäisten voittojen että kokonaismenestyksen perusteella.
Viikot vierivät ja pian sainkin tietää, että minulla on mahdollisuus päästä tämän kurssin aikana osallistumaan isompiin luistelukilpailuihin joko Instituutin, Arkangelin kaupungin tai sitten urheiluseura Burevesnikin, ”Myrskylinnun”, (ДСО Буревестник) joukkueessa. Osallistuin kilpailuihin ainakin Vologdassa, Jaroslavissa ja Kirovissa.
Erityisesti Kirov kannattaa mainita, koska se oli tosi suosittu talviurheilupaikka ja sen jäärata erinomainen. Kaupungin imagoa vielä nosti, että sieltä syntyisin oli kolminkertainen maailmanmestari ja legendaarinen Neuvostoliiton naisluistelija Maria Isakova (Мария Григорьевна Исакова).
Näiden kilpailujen lisäksi olivat tietenkin monet kilpailut kotiradalla Arkangelin Trud-stadionilla. Monista harjoituksista tutulla stadionilla ja kotiyleisön edessä ei tarvinnut jännittää samalla tavalla kuin vierailla radoilla.
Treenit
Kilpailukalenterin tiedot antoivat minulle kipinää koko lukuvuodeksi. Tavoitteet olivat nyt selvillä. Harjoitukset aloitettiin rullaluistimilla ja polkupyörällä jo ennen lumen tuloa. Sain jopa käyttööni kilpapyörän ja osallistuin sillä joihinkin kilpailuihin. Jos syksyinen sää esti harjoittelun ulkona, niin silloin treenit olivat salilla.
Tarina jatkuu …
Hakemisto
Hakemisto Elämäni Koulut -sarjan kirjoituksiin löytyy tästä linkistä.
Kuvien Selityksiä
- kuva Ryhmä rullaluistimilla
- kuva Kaksi rullaluistimilla
- kuva Lepohetki
- kuva Minä kolmaskurssilainen
- kuva Kirov 1958 vapaa-aikana
- kuva Kirov stadionilla
- kuva Kilparadalla Vologda
- kuva Vologda 1958
- kuva Jaroslav 1958
- kuva Jaroslav 1958 ryhmä
- kuva Jaroslav 1958 kilpailussa
Onpa siinä nätin näköinen kolmaskurssilainen. Mikä on paras saavutuksesi luistelukilpailussa. Itse lähden tästä kohta vaalivavalvojaksi
Ilmoita asiaton viesti
En ollutkaan linjoilla!
En saavuttanut mitään erikoista luistelussa! Liian huonot/köyhät lähtökohdat olivat kohdallani! Palkintokorokkeelle pääsin kuitenkin useammankin kerran nousemaan…Sekin oli voittoa!
Kiitos paljon kommentista ja mukavaa alkanutta Pääsiäisviikkoa!
Ilmoita asiaton viesti
Aimo Remes, Matemaattinen ihme..!
Kiva kun piipahditte sivulleni lukemaan kirjoituksiani ja suosittelette blogia!
Oikein mukavia Pääsiäisviikon päiviä!
Ilmoita asiaton viesti
Jaakko Ojaniemi, kiva kun tulitte lukemaan kirjoituksiani ja suosittelette blogia!
Tervetuloa uudelleen ja oikein mukavia aurinkoisia kevätpäiviä! Nyt kannattaakin liikkua mitä enemmän luonnossa!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kaikille blogin lukijoille, kommentoijille,Fb-sivulla tykkääjille ja vielä kerran blogin suosittelijoille!
Mukavaa kevättä!
Ilmoita asiaton viesti