Elämäni Koulut. Osa 26. Vuoksen Valtiaat.
Opinnot Arkangelin Pedagogisessa Instituutissa olivat päättyneet. Kurssikaverini Niinan kanssa saimme urheilusaavutuksista palkinnoksi ilmaisen viikon pituisen loman Vuoksen varrella sijaitsevaan vesiturismi-keskus Losevoon (Лосево)!
Sinne suunnistimme heti päästötodistuksen saatuamme.
Vuoksenjoki
Kaikkihan me, ainakin näillä kaakkoiskulmilla tiedämme, että Vuoksi-joki alkaa Saimaan vesistöstä Imatran Vuoksenniskalta. Vuoksen suomenpuoleisen osan pituus on vain 13 km. Tällä matkalla Vuoksi menettää valtaosan eli 64 metriä 72 metrin pudotuskorkeudestaan. Kaikki suomenpuoleiset kosket on valjastettu voimalakäyttöön. Vuoksen venäläisen osan pituus on 143 km ja se laskee Laatokkaan Kiviniemen kohdalla (Лосево, Losevo). Vuolas virta Vuoksi on!
Runsasvetisen Vuoksen tulviminen oli aikoinaan sen rannoilla asuville ihmisille suuri ongelmana. Se haittasi rantakylien asukkaiden elämää ja elinkeinoja. Vanha sananparsi tiivisti sattuvasti tuon ongelman:
Kun on Vuoksi lihava liioin,
niin on lapset kaikki laihat.
Vuoksi virtasi aikoinaan Käkisalmen (Приозерск, Priozersk) kautta Latokkaan, sillä lyhimmän reitin itään kohti Laatokkaa salpasi kivisen koostumuksensa takia Kiviniemeksi nimitetty luja maakannas. Asukkaat halusivat suunnata Vuoksen virrat Laatokkaan Kiviniemen kohdalta, joka on noin 50 km etelämpänä Käkisalmea!
Lopulta kymmeniä vuosia ajettu hanke onnistui! Kiviniemen kannas puhkaistiin vuonna 1857. Silloin syntyi 880 metriä pitkä Kiviniemenkoski, jota pitkin suurin osa Vuoksen vesistä alkoi laskea Suvannon järven kautta Laatokkaan.
Tämä Kiviniemenkoski on venäjäksi nimeltään Losevskien kosket (Лосевские пороги). Ja sinne oli meidän kesäinen matkamme vuonna 1959 kurssikaverini Niinan kanssa suuntautuva.
Ei Mikään Huviretki!
Viikon lomamme oli urheilullinen selviytymisretki. Kaiken kaikkiaan osallistujia oli noin kolmekymmentä.
Matka vaati aikamoista fyysistä voimaa! Se oli sen aikaista vesiturismia. Lähteä nyt viikoksi soutelemaan Vuoksea pitkin alavirtaan ja kohti Kiviniemenkoskea, eli Losevoa!
Arkangelista matkustimme junalla Leningradin kautta Karjalan kannakselle sovittuun paikkaan. Sinne kerääntyi turisteja eri puolilta Neuvostoliittoa. Tähän joukkoon liityimme mekin Niinan kanssa. Porukkaan oli valittu kuitenkin vain fyysisesti urheilullisia henkilöitä, koska edessä ei ollut mikään pieni joki tai järvi vaan itse Vuoksi ja sen kosket!
En muista tarkkaan kokoontumispaikkaa, mutta määrättynä aikana olimme sovitussa paikassa. Ensimmäisen vuorokauden aikana saimme turvallisuus- ynnä muuta koulutusta edessä olevaa vesimatkaa varten. Lopulta olimme valmiit koitokseen! Seisoimme kaikki rivissä reput jakojemme juurella Valentina -nimisen ohjaajan (taisi olla vielä toinenkin ohjaaja, mies) edessä ja kuuntelimme viimeistä informaatiota ennen lähtökomentoa. Ja nyt. Mars matkaan!
Lähtö jännitti todella paljon, mutta innostusta oli enemmän kuin jännitystä! Miten pärjäämme ja vielä lähes tuntemattoman porukan kanssa!
Veneet Odottivat
Kävelleen pääsimme paikkaan, jossa saimme meille tarkoitetut veneet. Taisi olla kuusi venettä. Etukäteen meidät oli jaettu venejoukkueisiin. Viisi henkilöä yhteen veneeseen ja yksi heistä aluksen ”kapteeniksi”! Meidän porukassa oli kolme miespuolista soutajaa ja me Niinan kanssa. Kysymykseen tuli, kenestä ”päällikkö”? Pojat olivat hiljaa aika pitkään. Lopulta minä nousin ja ehdotin itseäni. Niinpä minut sitten valittiin. Kaikissa muissa veneissä oli päällikkönä miespuolinen soutaja ja minä ainoana naispuolinen. Mutta en perääntynyt!
Meillä ei ollut kenelläkään esimerkiksi pelastusliivejä, kypärästä puhumattakaan. Jokaisessa veneessä oli ainakin yksi pelastusrengas ja jokaisen oma reppu. Reput saimme lainaksi turistikeskuksesta. Ainoa, mikä piti itse tuoda mukana oli uimataito. Kaikki muu sisältyi matkaan.
Ja Matka Alkoi.
Alkumatkan soudimme iloisesti ja innostuneena, mutta pian kämmenet kovettuivat airoista ja sitten alkoivat tulla rakkulatkin, vaikka me säännöllisesti vaihtelimme soutajan paikkaa. Myös selkä rasittui nopeasti, koska emme olleet kovin kokeneita soutajia. Kauniit rantojen maisemat ja veden lainehtiminen eivät enää tuntuneet niin ihanilta.
Joskus isommat aallot ja veden kuohuminen lisäsivät ”tuskaa”! Mutta tunsimmehan kaikki venäläisen sananparren:
Взялся за гуж,
не говори, что не дюжь!
Kun otit ohjat käsiisi,
niin älä sano, ettet pysty!”
Lepohetket ja rannalla vietetyt hetket olivat taas ihanan hauskoja! Joskus miespuoliset retkeilijät ilahduttivat meitä tyttöjä valkoisilla lumpeenkukilla! Retki alkoi sementoida meidät kuulumaan yhtenäiseen joukkoon!
Tiurinkoski
Vaarallisia paikkoja. Niitä oli aika monta, mutta yksi oli ylitse muiden: Losevankoski! Juuri se kannas, joka vuonna 1857 oli puhkaistu Vuoksen virrattavaksi.
Tähän koskeen meidät ohjattiin menemään yksi venekunta kerrallaan. Kun venejoukkue onnistui, niin seuraava irtaantui rannasta ja lähti laskemaan koskea. Muut seisoivat rannalla ja seurasivat vaarallista suoritusta! Meidän veneemme oli viimeisenä vuorossa. Rohkeasti lähdimme liikkeelle!
Minä olin airoissa. Ei saanut erehtyä! Ei saanut antautua ”virran vietäväksi” vaan piti ohjata vene tiettyyn kapeaan putoukseen isojen kivien ja rannan välistä.
Vasemmalla, jonne virta olisi vienyt, oli isoja kiviä ja oikealla aivan lähellä ranta. Muut retkeläiset seisoivat rannalla seuraamassa menoa. Hieman taisi veneemme mennä väärään suuntaan, kun minä ehkä jännityksestä, päätin rohkaista koko joukkuetta juuri ennen tuota kriittistä vesiputousta. Nostin airot vedestä ja voimani tunnossa huusin kovalla äänellä:
Физкульт –,
прощай, прощай, прощай!
Hyvästi maailma, nyt mennään!
Hurraa, hurraa, hurraa!
Hurraamisen sijasta minun olisi pitänyt vielä kerran ottaa airoilla voimakas veto, että veneen asento olisi pysynyt oikeana. Nyt vene ajautui putoukseen väärällä nopeudella ja hieman väärässä kulmassa, näin ainakin minusta tuntui, kokka edellä lähes pystysuorassa asennossa. Kastuimme mutta kuitenkin selvisimme veneinemme.
Myöhemmin ajatellen toimintani oli silkkaa uhkarohkeutta ja kohtalon uhmaamista. – Miksi olin uhmannut luontoa ja vieläpä itseään Vuoksen virtaa?
Ohjaajien mukaan, jälkikäteen, kun päivän päätteeksi analysoitiin tapahtumia, niin meidän tapaus oli ”läheltä piti”! Mutta onneksi vain läheltä! Ja loppumatkakin meni hyvin aina Losevoon asti.
Reitillä tuli vastaan sellaisiakin paikkoja, joihin ei veneellä ollut menemistä. Silloin soudimme rantaan ja kannoimme veneen koskipaikan ohi. Yhteen valokuvaan tällaisesta veneen kannosta oli ohjaaja kirjoittanut:
Elokuu 1959.
Tiurinlinnan kosken ensimmäinen ohitus.
Ette tyhjentäneet venettä varusteista.
Laiskurit!
Koivuvasta Ja Sauna!
Perillä Losevon vesiturismikeskuksessa meidät otettiin vastaan kuin sankarit! Nousimme veneistä ja kävelimme ”kunniakujan” läpi. Kymmenet veneryhmät tervehtivät meitä sankareita! Monella heistä oli koivuista tehty saunavasta, joilla he meitä kevyesti ”löylyttivät” ja vastat me saimmekin lopuksi saunomista varten. Kuuma sauna odotti!
Äitini (syntynyt 1913) kertoi, että oli nuorena tyttönä lukenut (suomenkielisen) kirjan, jonka päähenkilö oli Viola-niminen merikapteeni Silloin hän oli päättänyt, että jos joskus saa tytön, sen nimeksi tulee Viola. Ja tässä minä nyt olen.
Olen yrittänyt löytää tuota kirjaa, mutta en ole onnistunut.
Sain loppujen lopuksi kiitettävät sanat ohjaajilta ja yleisestikin olin tässä turistikeskuksessa erityisen huomion kohteena ”naiskapteenina”. Se oli siihen mennessä ensimmäinen kerta, kun veneen kapteenina oli ollut naispuolinen retkeilijä!
Kiitos Ja Näkemiin
Retki päättyi ja siitä jäivät hyvät muistot! Sanoimme toinen toisillemme ”kiitos ja näkemiin”, mutta emme koskaan enää tavanneet ketään heistä! Niina lähti Arkangeliin ja minä taas Budinon kylään tapaamaan omaisia.
Urheiluseurassa, joka tämän loman meille lahjoitti, ajateltiin, että tällä tavalla valmentaudumme seuraavaa luistelukautta varten. Minä pika- ja Niina kaunoluistelussa. Niin meihin uskoivat ja luottivat Arkangelin Myrskylintu-urheiluseuran (Буревесник) johtohenkilöt. Meidän haluttiin työllistyvän Arkangeliin, tai sen lähelle. Näin voisimme osallistua seuran edustajana kilpailuihin tulevanakin talvena.
Tiesimme jo Niinan kanssa, että meitä odotti luisteluvalmentajan työ merimiesten suljetussa kaupungissa, Severodvinskissa, sijaitsevassa lasten urheilukoulussa (ДСШ-Детская Спортивная Школа). Se oli 40 km päässä Arkangelista.
Tapaamisiin 1. syyskuuta 1959 Severodvinskissa!
Hakemisto
Hakemisto Elämäni Koulut -sarjan kirjoituksiin löytyy tästä linkistä.
- http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271186-elamani-koulut-osa-0-hakemisto
- Sama hakemisto Inkeri Klubi ry – Клуб Ингрия -sivustolla
- Школа моей жизни. Часть 0. Индекс.
Kuvien Selityksiä
- kuva Ryhmä lähdössä Vuokselle
- kuva Violan Venekunta Vuoksella
- kuva Veneen raahaaminen
- kuva Kukitus
- kuva Minä ja Niina
- kuva Juhlintaa perillä
- 1959.
- Viola ja Niina eturivissä
- Jalassa samat housut, joissa menimme tansseihin Volosovan kulttuuritalolla.
- kuva Шалаш Ленина
- kuva Lintulanpuisto
- kuva Repin
- kuva Tiurinkoski
- kuva Tiurinkosken putous
Video
Vuoksen Valtiaat
Tunnelmia Tiurinkoskelta
Jouko Repo!
Kiva kun tulit ”retkelle mukaan” ja suosittelet blogia! Kiitos!
Hyvää Vapun aattoa!
Ilmoita asiaton viesti
Erkki Latvala, kiva kun piipahdit sivulleni ja kiitos blogin suosittelusta!
Oikein mukavaa vapunaaton iltapäivää!
Ilmoita asiaton viesti
Kommentti kopioitu Fb-sivultani:
Ritva Nordberg:
Ihania kuva muistoja nuoruudesta.
Ilmoita asiaton viesti
Ritva Nordberg.
Ilman kuvia näistä kirjoituksista ei tulisi mitään!
Kuvat palauttavat mieleeni tapahtumien kulkua, ainakin osittain, sieltä jostain kaukaisesta hämärästä menneisyydestäni…!
Kiitos kommentista!
Ilmoita asiaton viesti
Heikki Paananen!
Kiva kun aihe kiinnosti ja tulit lukemaan!
Kiitos paljon blogin suosittelusta!
Ilmoita asiaton viesti
Edellisessä blogissani ”Elämäni Koulut” Osa 23 :
(http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274745-elam…)
Arvoisa kommentoija Arvo Sulo Survo korjasi minut Budino – kylän nimen kirjoituksessa, että se on oikeasti ”Kupanitsan seurakunnan Putinan kylä.”
Niin se suomalaisittain kuulostaa paremmin!
Tässä blogissa se jäi huomaamatta, mutta täytyy seuraavissa kirjoituksissa tämä ottaa huomioon!
Venäjänkielinen Wikipedia kertoo:
Käännettynä:
[Pietarin maakunnan P.I. Köppenin etnografisella kartalla vuonna 1849 mainitaan Putinan kylä, jossa asuivat inkeriläiset savakot.
Etnografisen kartan selittävässä tekstissä se tallennetaan Putinan kyläksi (Budino) ja sen asukkaiden lukumäärä 1848… oli 63 henkilöä.
https://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%91%D1%83%D0%B4%D0%B8%D0%BD%D0%BE_(%D0%9B%D0%B5%D0%BD%D0%B8%D0%BD%D0%B3%D1%80%D0%B0%D0%B4%D1%81%D0%BA%D0%B0%D1%8F_%D0%BE%D0%B1%D0%BB%D0%B0%D1%81%D1%82%D1%8C)
Ilmoita asiaton viesti
Hei, arvoisat sivun vierailijat!
Kirjoituksen loppuun on nyt lisätty aiheeseen liittyvä oma youtube-video!
Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen!
Ilmoita asiaton viesti