Elämäni Koulut. Osa 39. Takaisin Kotiin.

Udmurtia 1945.

Sota On Päättynyt!

Yhden päivän muistan erittäin hyvin! Me olimme silloin Udmurtiassa. Toukokuu 1945.

      *Oli tavallinen koulupäivä ja yhtäkkiä luokkaan tuli joku ja ilmoitti, että voitte lähteä kotiin kertomaan vanhemmille, että sota on loppunut! Ensiksi oli riemu, ettei tarvitse istua pulpettien takana vaan pääsee vapaalle. *

      Sitten juoksimme pellolle, jossa aikuiset olivat töissä ja huusimme ja kiljuimme, että sota on loppunut! Ensin he säikähtivät, että mitä on tapahtunut, mutta, kun ymmärsivät asian, alkoivat kaikki itkeä ilosta. Sitten vasta minäkin ymmärsin mitä se merkitsi.

      Se merkitsi, että pääsemme takaisiin kotiin. Sinne Oinaalan Arvilaan, jonne minun lelutkin olivat jääneet!

Koti-Ikävä

Udmurtiassa olin oppinut aikuisten kanssa laulamaan jonkun keksimän

Kulkurin laulun.

      Ikävällä kaipailen armas kotia!
      Ja ajatukset aina ovat siellä.
      Luoja kaikkien maan ja taivasten!
      Suo mun kerran kotiin päästä viellä!

      Oi, jos se Päivä koittaisi ja irti pääsisin
      ja vapauden takaisin mä saisin?
      Oman synnynmaan omaksi jälleen saan,
      sitten vast’ mä onnellinen oisin.

Tämä laulu on äitini Hilma-Maria Heistosen käsialalla kirjoitettu hänen pieneen muistivihkoon täällä Suomessa.

Paluumatka Kotiin

Matka Udmurtiasta takaisin alkoi aika pian. Meidät kyyditettiin jonnekin rautatieasemalle ja taas kiipeämään niihin härkävaunuihin, mutta ei sillä varman ollut enää niin väliä, koska olimme matkalla, neljän vuoden jälkeen, takaisin kotiin! Sinne Oinaalan Arvilaan!

Vaikea nyt jälkikäteen kuvitella miltä se meistä jokaisesta tuntui! Varmankin monen sydän ”jyskytti” junan tahtiin! Kotiin.., kotiin.., mennään kotiin..! ja kuviteltiin kuinka pääsemme avaamaan oman kodin oven. Olikohan se edes jätetty lukkoon… kun tuli niin kiireinen lähtö…?

En muista montako viikkoa tämä matka kesti, mutta vihdoin juna pysähtyi Perin asemalla. Ja siitä on enää vain kolme kilometriä metsätietä pitkin Oinaalaan! Sinne suunnistimme!

Enää Kolme Kilometriä Kotiin

Aikuisten kanssa juoksimme me lapsetkin kotia kohti Oinaalaan! Kun pääsimme metsän reunaan, josta pitäisi näkyä koko kylä, niin pysähdyimme järkyttyneenä! Itku valtasi ihmiset! Ei ollut yhtäkään taloa, ei edes yhtäkään savupiippua ollut jäljellä Oinaalan kylästä!

Kaikki hajaantuivat pitkäksi kasvaneen heinikon läpi etsimään oman kodin paikkaa.

Me löysimme Arvilan talon paikan ison vanhan näreen (kuusen) avulla. Sen juurella minä pienenä leikin. Nyt sen juurella minäkin varmasti itkin.

      Siel’ ilosena juoksentelin lapsuusaikani.
      Äiti armas hymyeli mulle!
      En tiennyt arvata, et’ maailma tarjoaa
      sen katkeramman murhemaljan mulle.

Saatoinpa minäkin kuvitella Arvilan ja etsin jälkiä kuoppakellarista, joka oli ollut ison näreen vieressä. Se oli ”entisessä elämässä” ruokavarasto, josta kuumina kesäpäivinä Varpu-Mummo oli minulle antanut joskus lasillisen kylmää maitoa tai jamakka-maitoa eli nykysanoen piimää. Tämä muisto oli ensimmäinen, koska olin nälkäinen ja ajattelin varman, että sieltä löytyisi ruokaa!

      Arvilan talosta olivat kuitenkin jäljellä vain pienet peruskivien osat. Ravinnoksi kyllä saimme vielä hieman raakoja omenoita, joita sitten paistoimme nuotiolla.

Menkää Sinne Mistä Tulittekin

Tämän kaiken kauhun lisäksi oli vielä jatkuva nälän tunne, koska eiväthän meitä ottaneet vastaan, niin kuin venäläisessä kulttuurissa tapana on, että viedään vieraitten eteen tarjottimella ”Leipää ja Suolaa” / ”Хлеб да Соль”! Ja Tervetuloa! Ei. Meille osoitettiin tietä takaisin

      ”.. sinne mistä olette tulleet ..”

eli Siperiaan! Näin käskivät asemalla tukikohtaansa pitävät viranomaiset. Ehkä joku luulikin, että se on taas pakko. Äitinikin haastattelussa valittaa ”miten lähteä takaisin Siperiaan kun ei ole rahaa”!

Äitini kertoo haastattelussa:

      Udmurtiassa kului neljä vuotta. Kun sota oli loppunut 1945, perhe päätti palata takaisin kotikylään. Omalle pysäkille asti päästiin.

      Kaikki oli hajotettu, eivätkä suomalaiset kelvanneet töihin, vaikka töitä olisi riittänyt. Passia ei annettu, vaan suomalaisille osoitettiin tietä takaisin Siperiaan. Vastaanotto oli ikävä, mutta vielä ikävämpää oli todeta, ettei ollut varoja minkäänlaiseen matkustamiseen.

      Kymmenen päivää oli kulunut sinne tänne harhailtaessa, kun lähtö tuli. Sumino-sovhoosiin otettiin työväkeä vapautettujen sotavankien tilalle. Puolitoista vuotta siellä tehtiin ahkerasti töitä. Mutta passiviranomainen veti taas ristin papereihin. Edessä oli tilanne, miten matkustaa Siperiaan?, kun rahaa ei ole.

      Kyllä Jumala johonkin johdattaa, oli ainoa ajatus.

Jatkakaan matkaa muualle!

      Hilman mielestä sen jälkeen on tuntunut siltä, kuin oltaisiin oltu matkalla kaiken aikaa.

Tarina jatkuu…

Video

Hilma Heistonen
Muistelee menneitä.
vuonna 2012.

Hakemisto

Hakemisto Elämäni Koulut -sarjan kirjoituksiin löytyy tästä linkistä.

Kuvien Selityksiä

  • Kuva Yhteiskuva
    • Viljam-eno
    • Varpu-mummo
    • Viola
    • Liljan pikkuveli
    • Hilda Tirranen
    • Einon ja Tamaran poika Vova
    • Tamara
    • Lyyti-täti
    • Isoisä Simo Heistonen
    • Aune-Amalia, Malja-täti
    • Tolja-veli
    • Äitini Hilma-Maria
    • Eino-eno
    • Arvi-Eno
    • Lempi Tirranen
    • Zoja, Arvin vaimo
    • Nina, Viljamin vaimo
    • Sylissä Ninan ja Viljamin lapsi Sveta (tai Ira)
  • Kuva Hilma ja Kissa
    • Vuosi 1956.
    • Putinan kylä.
    • Taustalle uusi koti. Ostettu hirsitalo.
  • Kuva Ryhmäkuva
    • Vuosi noin 1952.
    • Kuvassa Heistosten ja Tirrasten sukulaisia.
  • Kuva Oinaalalaiset
    • Vuosi 1992.
    • Imatra.
    • Karhumäen palvelutalo.
    • Alina Tirranen.
    • Viola Heistonen.
    • Hilma Heistonen.
    • Pieni-Anni Oinaalasta.
  • Kuva Igomelissä
    • Vuosi noin 1953.
    • Isoisä Simo Heistonen lukee lehteä.
    • Sukulaiset kuuntelevat.
  • Kuva Viola
    • 1951.
    • Kasiluokkalainen.
    • Viola Heistonen.
  • Kuva Tolja ja Viola
    • Vuosi noin 1948.
    • Sodan jaloista selvinneet lapset.
    • Tolja Heistonen.
    • Viola Heistonen.
    • Halusin kovasti lähteä valokuvaan.
    • Äiti antoi kymmenen ruplaa käteen ja lähti töihin.
    • Toljan kanssa kävelimme yli seitsemän kilometriä kuvaamoon.
    • Perillä olimme väsyneitä.
    • Kuvaamo lähetti myöhemmin valmiit kuvat kyydillä, että ei tarvitse samaa matkaa kävellä uudelleen.
    • Rusetin tein pikaisesti edellisenä iltana. Samoin henkselit.
    • Ljadan piirin keskus-kuvaamo, Ljada.
  • Kuva Suku
    • Vuosi on 1963.
    • Otettu Iso-Isän hautajaisten jälkeen.
viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu