Elämäni Koulut. Osa 40. Menkää Pois!

Hilman muistiinpano

Paluu kotiin ei onnistunut. Kotia ei ollut. Koko Oinaalan kylä oli hävitetty. Ja viranomaiset vielä käskivät ”menemään sinne mistä olimme tulleetkin”. Siitä Perin rautatieasemalta syksyllä 1945 matka muualle lopulta päätyikin Leningradin alueen Volosovan piirikunnassa olevaan Kupanitsan (entisen) seurakunnan Putinan kylään.

Sovhoosi

Volosova oli aluetta, jota saksalaiset miehittivät ja vuosina 1946 – 1947 saksalaisia vankeja oli edelleen Sumino-sovhoosissa tekemässä töitä! Näimme heitä ison joukon talvella lapioilla raivaamassa lunta autotieltä. Heitä vartioimassa oli venäläisiä sotilaita pyssyineen.

Sinne sovhoosiin toivat nyt meitä inkeriläisiä töihin. Vähän ajan päästä saksalaiset vangit siirrettiin pois ja sovhoosin töitä jatkoivat inkeriläiset.

Äitini kertoo Sinikka Haapaniemen haastattelemana:

      Lähtö tuli. Suminov sovhoosiin otettiin työväkeä vapautettujen sotavankien tilalle. Puolitoista vuotta siellä tehtiin ahkerasti töitä. Mutta passiviranomainen veti taas ristin papereihin…

Kovin ikävältä se tuntui. Kun neljä vuotta Udmurtiassa haaveilimme pääsystä kotiin. Sinne Oinaalan Arvilaan! Mutta sota pyyhkäisi koko kylän ja meidän rakkaan Arvilammekin pois kartalta. Merkitsikö se, ettei nyt enää kannata laulella: ”Ikävällä kaipailen, armast’ kotia. Ajatukset aina ovat siellä.” Ehkä se kaipuu jäi ikiajoiksi, koska Suomessakin paluumuuttajana äitini vielä kirjoitti sen laulun pieneen muistivihkoon.

Viro

Asuminen Volossovan piirin Budinan kylässä päättyi, kun viranomaiset vetivät aikuisille ristin passiin ja oli pakko lähteä taas minne käskettiin. Kaikki valmistautuivat matkalle, niin äitinikin. Kun viranomaiset tarkistivat passeja, niin äidilleni ilmoitettiin, että hän saa jäädä, koska hän on kaatuneen sotilaan leski. Niinpä me jäimme Putinan kylään (Будино) ja muut inkeriläiset kyyditettiin Viroon.

Putinaan jääminen oli äkillinen ja onneton päätös äidiltäni, koska kaikki edelliset vuodet me kuljimme Heistosen suvun ja muitten kyläläistemme kanssa samassa porukassa ja se auttoi pärjäämään! Kun tavarajuna vei muut ja me jäimme, niin muistan kuinka tuli tosi paha mieli ja oudon turvaton tunne.

Päätimme äidin kanssa, että lähdemme etsimään heitä! Äiti sai selville osoitteen, jonne muut oli viety. Se oli Virossa lähellä Vyrun (Võru) asemaa. Viroon matkustimme junalla ja nyt kolmestaan, minä, veljeni ja äitini ja omalla kustannuksella.

Haastattelusta:

      Hilman oli tarkoitus lähteä sitten, kun oli selvää, mihin pääsisi asettumaan. Melko pian hän alkoi ikävöidä omaa joukkoaan. Kun Hilma oli saanut osoitteen, mihin omaiset olivat Virossa sijoittuneet, hän lähti kahden lapsensa kanssa matkalle…

      Kului kolme vuorokautta, ennen kuin Hilma lapsineen oli taas omiensa luona

Kolmen päivän päästä saavuimme matkan päätepysäkille Vyrun asemalle ja sieltä löysimme muut Kereppi-nimiseltä (Хутор Керепи) maatilalta. Perillä meitä odotti kallion kupeeseen rakennettu iso kaksikerroksinen talo.

Haastattelusta:

      Yhdeksän perhettä asui suuren talon yläkerrassa. Yksi keittiö oli, missä vuorotellen ateriat valmistettiin. Metsätöissä käyden saatiin kohtuullinen toimeentulo. Yhdeksän kuukautta oli kulunut, kun viranomaisilta tuli häätökäsky. Noutajat tulivat, vaikka vielä ei oltu ehditty tekemään uutta muuttosuunnitelmaa. Ilman kysymyksiä, mihin haluttiin mennä, suunta oli Pskovin oblastiin.

Igomel Игомель

Taas pakkauduimme tavaravaunuihin ja lähdimme kohti tuntematonta. Juna pysähtyi Pihkovan (Псков) alueella Pljussan (Плюсса) asemalla ja meidät käskettiin ulos. Saimme siirtää tavarat ränsistyneeseen parakkiin ja aikuiset käskettiin saman tien työhön. Pian tuli käsky pakkautua tavaroinemme kuorma-auton avolavalle ja meidät kyyditettiin pitkin metsäteitä 30 kilometrin päähän Pihkovan alueen Ljadan (Ляды) piirin Igomel (Игомель) -nimiseen kylään.

Saavuimme Igomeliin. Sen niminen kylä oli olemassa, mutta meidän vietiin ohi lähellä olevalle sotilaiden asuinalueelle. Siellä ei ollut muuta, kuin muutama matala parakkimallinen rakennus ja maan alle rakennettuja korsuja. Ne olivat saksalaisten rakentamia. Alueella liikkui vielä Puna-Armeijan sotilaita, joista viimeiset poistuivat vasta meidän tulomme jälkeen. Matalat rakennukset täyttyivät nopeasti tulokkaista. Osa joutui asumaan korsussa kunnes tuli rakennettua parakkiasuntoja.

Igomelin sotilasparakeista ja korsuista koostunut metsälähiöstä oli nyt tullut teollisuusaluetta. Sinne oli rakennettu sahalaitos, uusia asuinparakkeja, kauppa, yleinen sauna ja klubitalo (nuorisoseuran talo) rakennettiin pian tulomme jälkeen. Kaiken tämän tekivät ahkerat inkeriläiset. Igomelj oli tosi suomalaisten ei nyt kaupunki vaan pieni Yhteisö.

Haastattelusta:

      (Igomelissä) Metsätöitä tehtiin ja parakeissa asuttiin. Näin kului kymmenen vuotta. Pskov (Pihkova) oli lähes suomalainen kaupunki.? Metsätöissä pääsi lähelle kaunista luontoa, marjat ja sienet oli lähellä. Oikein sinne asetuttiin elämään. Suomalaiset nuoret tanssivat ja rakensivat liekkuja. Niin olivat iloisia ne nuoret.

      Ei Hilma itsekään vanha ollut, mutta monet raskaat kokemukset läpikäynyt.

Mutta vuoden 1953 yhteisö alkoi hajaantua, joten Hilmakin siskonsa Lyytin ja kahden lapsen kanssa muutti aikaisemmilta vuosilta 1945 – 1946 tuttuun Kupanitsan seurakunnan Putinan kylään Volossovaan.

Tarina Jatkuu…

Hakemisto

Hakemisto Elämäni Koulut -sarjan kirjoituksiin löytyy tästä linkistä.

Video

  1. Video https://youtu.be/4u8Sr6cno8k
    • Lähdössä opiskelemaan 1952 Igomel
    • Vuosi 1953.
    • Elokuun loppu.
    • Igomelin suku valmistautumassa ryhmäkuvaa varten.
    • Iso-Isä istumassa koivun edessä valmiina kuvaa varten.
    • Hänen vieressään minä hääräilen kokoamassa sukulaisia ryhmäkuvaan.

Tässä videon kuvassa minä hääräilen
kokoamassa sukulaisia yhteiseen ryhmäkuvaan.

Kuvien Selityksiä

  • Kuva Hilman muistiinpano
    • Sivu vihkosta, johon Hilma kirjoitti laulujen sanoja Suomessa.
  • Kuva Naistenpäivä
    • Vuosi 1952 tai 1953.
    • Igomelj.
    • Naistenpäivänä sahan johtaja onnitteli jokaista naistyöntekijää kortilla.
    • Takana ensimmäinen oikealta Hilma Heistonen.
    • Toinen oikealta Hilda Tirranen.
    • Paljon tuttuja kasvoja, mutta en muista nimiä.
  • Kuva Naiset töissä
    • Vuosi 1952 tai 1953.
    • Eturivissä ensimmäinen oikealta Hilma Heistonen.
    • Eturivissä kolmas oikealta Hilda Tirranen, joka oli äitini työpari.
    • Lautakasa on sahan tuotantoa.
  • Kuva Igomelj sukulaisia koolla
    • Vuosi ennen 1953.
    • Igomelj.
    • Ennen Stalinin kuolemaa. Sen jälkeen porukka alkoi hajaantua.
    • Keskellä istuu Iso-Isä Simo Heistonen.
    • Ympärillä lapsia, lapsenlapsia, kaksi miniää.
    • Vasemmalla Iso-Isän vaimo Varpu Heistonen.
  • Kuva Iso-Isä ja lapset
    • Vuosi ennen 1953.
    • Iso-Isä istuu.
    • Takarivissä hänen lapsensa vasemmalta oikealle.
    • Lyyti, Amalia, Hilma-Maria.
    • Varpu Heistonen, Iso-Isän vaimo.
    • Eturivi vasemmalta oikealle.
    • Viljam Heistonen (Kresanov).
    • Niina Kresanova.
    • Heidän lapsi.
    • Iso-Isä istuu.
  • Kuva Mäkiset
    • Vuosi joskus 1960-luvulla.
    • Paikka luultavasti Petroskoi.
    • Eino Mäkinen.
    • Mari Mäkinen.
    • Ovat sukua Heistosille jotain kautta.
  • Kuva Bussi
    • Vuosi 1960-luku. Alkupuoli.
    • Voi olla Hatsinasta Volosovaan lähtevä linja-auto.
    • Ovella Arvi Heistonen.
    • Bussi on jo täpö täysi ja ulkona vielä toinen mokoma porukkaa. Kaikkien pitää päästä perille.
    • Taustalla lehmä.
  • Kuva Edit
    • Vuosi ennen sotaa. 1930-luku.
    • Edit Lamberg.
    • Saattaa olla sukua Heistosille Mäkisten kautta.
    • Viimeinen asuinpaikka oli Voiskovitsy Leningradin piirissä.
  • Kuva Pihagrilli
    • Vuosi sodan jälkeen.
    • Johonkin tulimme. Ei ollut mitään missä valmistaa ruokaa.
    • Iso-Isä nopeasti kyhäsi saatavilla olevista tarpeista hellan pihalle.
  • Kuva Igomelj ryhmäkuva
    • Vuosi 1952.
    • Sukua Iso-Isän ympärillä.
    • Tämä porukka oli palannut Udmurtiasta.

Huomioita

Kirjoitus kuuluu väliotsikon sukulaiset alle kohtaan äitini. Näissä erillisissä kertomuksissa sukulaisistani kerron jokaisen sukulaisen elämäntaivalta siltä osin mitä itse niistä tiedän ja muistan. Äidistäni on useampi kertomus.

Tämä kirjoitus toistaa jo aiemmin sanottua, mutta tarkoitus on nähdä samat tapahtumat enemmänkin (väliotsikko sukulaiset /) äitini silmin. Kulkihan oma elämäni tie samaa reittiä äidin kanssa ensimmäiset viitisentoista vuotta. Niinpä aiemmin kerrottu olisi ikään kuin samat tapahtumat lapsen silmin nähtynä ja tässä kirjoituksessa äidin silmin.

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu