Elämäni Koulut. Osa 41. Muutto Volossovaan.

Hilma ja Lyyti

Asutuskeskuksesta Pihkovan alueella Igomelissa, jonne inkerinsuomalaiset oli siirretty Virosta, muodostui hieno suomalaisten kyläyhteisö. Sen verran paljon meitä oli siellä, ainakin vähintään kymmenkunta suomalaista perhettä, jos ei enemmänkin. Heistosiakin oli jo kolmetoista henkeä! Ainakin muistan sellaisia sukunimiä kuin Järveläiset, Hokkaset, Räämöset, Tirraset ja taisi olla vielä Karhutkin.

Sieltä lähdin opiskelemaan Arkangeliin ja kävin monena kesänä lomalla omaisten luona. Tuntui hyvältä tulla yhteisöön, jossa puhuttiin suomea ja perheet tunsivat toisensa, vaikka sinne meidät oli kerätty eri puolilta Viroa ja ehkä muualtakin, en tiedä.

Aika kului. Nuoret varttuivat ja avioituivat, useimmiten seka-avioliittoon venäläisten kanssa (kun suomalaisia ei riittänyt sillä olivathan sota ja vainot harventaneet miesten rivistöä), sitten muuttivat pois. Muuttoliike lisääntyi erityisesti Stalinin kuoleman jälkeen (1953), kun olot vapautuivat. Näin äitinikin kertoo haastattelussa.

Lainaus Sinikka Haapaniemen väitöskirjasta, jossa hän haastattelee äitiäni Hilma Heistosta:

      Vuoden 1953 jälkeen alettiin pohtia elinolojen parantamista ja muualle siirtymistä, koska siihen tuli mahdollisuus. Hilma halusi pois metsätöistä varsinkin, kun lasten tulevaisuutta piti suunnitella. Vuonna 1956 hän muutti Volosovaan. Viola-tytär oli päässyt Arkangeliin opiskelemaan. Pojan koulunkäynti sujui hyvin.

      Ensin ostettiin mökki.

Vuosi 1956. Jo varttunut veljeni Tolja otti Äiti-Hilman ja Lyyti-tädin perheessä isännän roolin. Hän etsi suuntaa minne lähteä muuttamaan. Muutolle Igomelin teollisuuskylästä oli ollut kaksi vaihtoehtoa. Sukulaiset Mäkiset houkuttelivat Neuvosto Karjalan pääkaupunkiin Petroskoihin, mutta se oli liian pitkän matkan päässä siitä omasta kotiseudusta Leningradin alueella ja iso kaupunki puolestaan ei houkutellut, joten he asettuivat Putinan kylään Volossovan piiriin.

Volossova?

Miksi muuttaa sinne, mistä ei ollut edes hyviä muistojakaan sodan jälkeisiltä vuosilta (1945 – 1947)? Vain torakat ja kurja sovhoosielämä?

Äitini ja hänen siskonsa Lyyti ja Malja sekä nyt jo aikuistunut veljeni Tolja olivat säästäneet rahaa muuttoa varten ja valitsivat kohteeksi Leningradin alueella Volossovan piirissä sijaitsevan Budino’n kylän (nykyisin Kupanitsan seurakunnan Putinan kylä).

Kuitenkin Putinan kylä Volossovan piirissä oli jo ennestään tuttu niiltä vaikeilta ajoilta ja siellä oli melkein koko kylä suomalaisia ja jopa sukuun kuuluvia kuten Olkkoset ja lieneekö silloin jo sinne muuttanut Sulo-enokin perheineen. Ja merkitsihän jotain sekin, että oltiin Leningradin alueella, lähempänä sitä alueetta, jossa oma kylämme Oinaala joskus oli ollut.

Aika kului ja Veljeni sai kutsun armeijan palvelukseen. Hän oli ennen sitä käynyt autokoulun kurssin ja teki jo työtä Volossovassa kuorma-auton kuljettajana. Armeijasta kotiuduttuaan hän palasi Putinaan ja alkoi suunnitella oman talon rakentamista.

Siinä suunnitteluvaiheessa ja itse rakentamisessa auttoi kovasti Viljam-eno, joka matkusti Slantsysta viikonloppuisin ja jopa loma-aikoina auttamaan meitä uuden talon rakentamisessa. Siihen minäkin osallistuin niin taloudellisesti kuin käytännön töissä ja erilaisten tarvikkeiden hankkimisessa. Myös Olkkosten Nikolai ja Toljan työkaveri Kolja Putinan kylästä auttoivat kovasti.

Sinikka Haapaniemen haastattelusta:

      Armeijasta päästyään hän (Tolja) teki työtä kuorma-auton kuljettajana. Oman talon hankkiminen tuli ajankohtaiseksi. Hilman elämä yhdessä lasten kanssa vakiintui kotimaalla, vaikka ei entisellä kotiseudulla. Sauna ja puutarha lisäsivät omavaraisuutta.

      Hilmalla oli rauhallinen olo.

Uusi koti Uusi Työ.

Ei sieltä metsätöistä kertynyt juurikaan säästöjä ja kolhoosin töistä ei ollenkaan, joten Putinassa piti lähteä hankkimaan elantoa uudesta työstä. Muutettuaan Kupanitsan seurakunnan Putinan kylään, Äitini pääsi töihin Kupanitsan psykiatriseen sairaalan yövahdiksi ja talon lämmittäjäksi. Sinne oli Putinasta noin 1,5 km matkaa. Palkka oli kohtalaisen hyvä, mutta työ oli epämukava. Työaika oli öisin ja lisäksi vielä laitoksen sairaat potilaat pelottivat.

Niinpä Äitini sanoutui irti ja pääsi Volossovan keskussairaalaan, ensin siivoojaksi mutta myöhemmin sai sairaanhoitajan tehtäviä, vaikka ei ollut koulutusta. Mutta kun ahkerasti teki ja toteutti kaikki lääkärin määräykset, niin häneen luotettiin. Pyydettiinpä häntä jopa avustajaksi leikkausosastolle, kun koulutettuja hoitajia ei ollut. Sitä tehtävää hän ei kuitenkaan ottanut vastaan.

Meidän Enkelimme

Kävin joskus siellä osastolla ja näin kuinka hyvä kohtelua potilaat saivat äidiltäni, jos ei mitään muuta, niin ystävällistä inhimillisyyttä, jolloin muutamat sanatkin joskus auttoivat potilasta. He sanoivatkin äidistäni ”Enkelimme tuli” ja hymyilivät leveästi.

Äitini eli ja tunsi surua ja iloa yhdessä potilaitten kanssa. Kerran hän tuli kotiinkin itku silmässä, kun potilas oli menehtynyt.

Toinen tapaus sairaalassa oli, kun hän putosi hissikuiluun. Osaston hissi oli remontissa ja hissin ovi auki. Hissi oli alemmassa kerroksessa. Äidilläni oli syli täynnä pyykkiin meneviä vuodevaatteita ja astuessaan ovesta hissiin putosikin tyhjän päälle. Hän selvisi tapauksesta ilman vammoja, koska hississä, joka oli alemmassa kerroksessa oli iso kasa likapyykkejä, joiden päälle hän sitten putosi omine kantamuksineen.

Tätä sairaanhoitajan työtä hän tekikin sitten eläkkeelle siirtymiseen asti. Sairaalaan ylilääkäri kiitti kovasti ja olisi vielä toivonut, että äitini olisi jäänyt osastolle töihin.

Tarina Jatkuu…

Hakemisto

Hakemisto Elämäni Koulut -sarjan kirjoituksiin löytyy tästä linkistä.

Video

  1. Video https://youtu.be/koKBYE9P-7s

  2. Väärän koivun alla Budinossa

  3. Uusi koti Budino’ssa!
  4. Väärä koivu.

Tässä videossa on kuvia,
jotka on otettu Putinan
uuden (ostetun) kodin edessä.

Kuvien Selityksiä

  • Kuva Hilma ja Lyyti
    • Vuosi 1956.
    • Oman talon edessä.
    • Kukat edessä.
    • Väärä koivu takana.
    • Risuaidan takana asfaltti. Vasemmalle Sumino-sovhoosiin, oikealle Leninradiin.
  • Kuva Mäkiset
    • Vuosi joskus 1960-luvulla.
    • Eino Mäkinen.
    • Mari Mäkinen.
    • He houkuttelivat meitä muuttamaan Petroskoihin.
    • Ovat Oinaalan kyläläisiä.
  • Kuva Putinassa
    • Vuosi 1963.
    • Vasemmalta oikealle.
    • Mari Olkkonen.
    • Liidia Olkkonen, Marin tytär.
    • Liis-täti.
    • Viljam Heistonen (Kresanov).
    • Hilma Heistonen (Sistonen).
    • Amalia Heistonen.
    • Lyyti Heistonen.
    • Hilma-Maria Heistonen.
    • Lapsia.
  • Kuva Tolja
    • Vuosi 1959.
    • Tolja Anatoli Heistonen
    • Armeijakuva.
    • Meni armeijaan 18 vuotiaana.
    • Kävi armeijaa 3 vuotta.
  • Kuva Lyyti ja Hilma
    • Vuosi noin 1960-luvun alkupuoli.
    • Lyyti Heistonen.
    • Hilma-Maria Heistonen.
    • Hirsitalon pihalla.
  • Kuva Kostiaiset
    • Vuosi 1947. Noin.
    • Anni Kostiainen.
    • Lyyti Heistonen.
    • Anni Kostiaisen äiti.
    • Naapureita kylältä.
  • Kuva Tolja, Kissa ja Tyttö
    • Vuosi noin 1965.
    • Tolja Anatoli Heistonen.
    • Valkoinen kissa.
    • Tyttö.
    • Toljan auto.
    • Tyttö seisoo auton astinlaudalla.
  • Kuva Viola opiskelemassa
    • 1952.
    • Viola opiskelemassa Arkangelissa.
    • Viola eturivissä vasemmalla ensimmäinen.
    • Ensimmäinen vuosikurssi Teknikumissa.
viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu