Elämäni Koulut. Osa 42. Juhannus.

Äitini kertoo Sinikka Haapaniemen haastattelussa:

(Igomelissä) Metsätöitä tehtiin ja parakeissa asuttiin. Näin kului kymmenen vuotta. Metsätöissä pääsi lähelle kaunista luontoa, marjat ja sienet oli lähellä. Oikein sinne asetuttiin elämään. Suomalaiset nuoret tanssivat ja rakensivat liekkuja. Niin olivat iloisia ne nuoret.

Ei Hilma itsekään vanha ollut, mutta monet raskaat kokemukset läpikäynyt.

Liekuilla olen itse oppinut laulun ”Heilu keinuni korkealle, nythän on Juhannusilta!”

Mitä muistan Juhannusjuhlista Neuvostoliitossa?

Varsinaisessa Inkerissä, Inkerinmaalla, Oinaalan Arvilasta en muista mitään juhannuksen juhlintaa. Lähdinhän sieltä sukumme kanssa maailmalle viisi ja puoli vuotiaana? Pakomatkalla Udmurtiaan ja sieltä takaisiin en myös tiennyt mitään Juhannusjuhlista!

Sodan jälkeisessä aikana Neuvostoliitossa kuulin kesäjuhlasta nimeltään Иванов День, Iivanan Päivä. Se tapahtui Berezitsan kylässä. Silloin sytytettiin, hieman salaa, kylän ulkopuolelle pieni kokko ja sen ympärille kerääntyi porukkaa. Nuoret aikuiset iloisesti hyppivät tulen ylitse. Olin kouluikäinen enkä ymmärtänyt mitään sen enempää siitä juhlasta, mutta kokon ympärillä oli kiva ilmapiiri vaikka ajat olivat vaikeat.

Juhannusjuhlan tunnelman koin vasta Pihkovan alueen Igomelj’in kylässä. Sinne jouduimme viranomaisten määräyksestä. Vuodet olivat 1949 – 1956. Sinne kerääntyikin mukavasti inkerinsuomalaisia ja ensimmäistä kertaa syntyi muutamaksi vuodeksi sellainen mukava suomalainen yhteisö.

Juuri siellä Igomelissa olin ensimmäistä kertaa päässyt keinumaan sellaisessa nelikulmaisessa keinussa ja muistaakseni silloin opin aikuisilta laulun: Heilu keinuni korkealle nythän on Juhannus ilta!

Ei siellä Igomelj’issä kokkoa poltettu, ainakaan asutuskeskuksessa, koska koko alue oli herkkä tulelle! Puiset parakit sahajauhoseinineen ja itse saha. Siinä alueella oli myös autoparkki bensakanistereineen. Tiukat kiellot olivat varmaan tupakoinnista ja tulen käytöstä. Ei ollut siellä tapahtunutkaan yhtäkään tulipaloa, onneksi! Sen jälkeen se Juhannusjuhlan tunnelma jäi moneksi vuodeksi taakse ja oli jäämässä menneisyyteen.

Olen tästä suomalaisesta yhteisöstä Igomelj’issä maininnut jo monessa ”Elämäni Koulut” blogi-sarjassa, mutta kun uusia sukunimiä pulpahtelee silloin tällöin mieleeni sieltä menneisyydestä, niin luettelen ne vielä, että Heistosen Simon perheen (13 henkeä) lisäksi muistan ainakin Liukkoset, Mustoset, Tirraset, Hokkaset, Räämöset, Järveläiset, Vähikkäät, Ikoset (Igonen) ja Karhut.

Suomalaiset nuoret osasivat pitää hauskaa.

Suomalaiset nuoret tanssivat ja rakensivat liekkuja.)
Niin olivat iloisia ne nuoret.

Kyllä suomalaiset osasivat siellä raskaan metsätyö jälkeen pitää hauskaakin. Oli rakennettu klubi, jossa pidettiin iltamia ja tansseja. Mutta myös omaa reviiriä suomalaiset nuoret puolustivat kovasti. Suomalaiset pojat ja tytöt olivat nättejä ja ympäristön venäläiset kylien nuoret pyrkivät lähemmäksi suomalaista porukkaa.

Muistan erään tosi kovan tappelun suomalaisten ja venäläisten poikien välillä. He ottivat risuaidasta pitkiä seipäitä ja lähtivät uhkaavasti liikkeelle. Hiekkaisella jalkapallokentällä pöly nousi korkealle ilmaan. Naiset hätääntyneenä juoksivat erottamaan tappelijat ja saamaan omat pojat siitä pois. Taisivat osallistua siihen tappeluun jo aikuistuneet Heistosen pojatkin.

No. Tappelun jälkeen seipäät takaisin aitaan ja kaikki klubille tyttöjä tanssittamaan.

Perestroika

Perestroikan aikana olojen vapautuessa Inkerin suomalaisten kansallisuushenki pääsi heräämään.

Silloin asuin jo Leningradin alueella Hatsinassa ja olin töissä Hatsinan pedagogisessa opistossa. Innostuin opettamaan halukkaille aikuisille suomen kieltä, vaikka minulla ei ollut siihen virallista koulutusta! Tein sen vapaaehtoisesti ilman ajatusta tienata siitä. Osasinhan puhua, kirjoittaa ja laulaa suomen kielellä. Monet aikuiset olivat unohtaneet oman äidinkielensä!

Sain Hatsinan kulttuuritalon johtajalta ajan ja puitteet siihen ja ryhmään kerääntyikin aika mukava joukko aikuisia. Opettelimme lukemaan ja puhumaan ja laulamaan suomenkielisiä lauluja. Erittäin iloisia olimme kun ryhmään tuli nuori muusikko Juulia ja säesti meitä.

Ensimmäinen Juhannusjuhla

Ensimmäinen Juhannusjuhla, jonka Neuvostoliitossa järjesti Pietarin Inkerin Liitto, pidettiin Leningradin alueella Keltossa 24.6.1989. Se oli jotain aivan uskomatonta ja painui mieleeni!

Kelton juhannusjuhliin matkustimme Hatsinasta joukolla. Muistan hyvin sen päivän! Oli kuuma kesäinen päivä. Pääsimme yhteiskuljetuksella. Bussi täpö täynnä. Istuimien rivien väliin oli laitettu lautoja, joille pääsi istumaan. Maria Kirjasen johdolla kuoro, joka oli harjoitellut jo muutaman kuukauden, valmistautui laulamaan. En muista lauloinko itse silloin Keltossa, mutta se juhlan henki hurmasi kovasti ja jopa alkoi päätä pyörryttämään se tunnelma ja kaikki mitä siellä koin!

Tuutarin Juhannusjuhla

Tämän juhlan jälkeen aloimme valmistautua jo seuraaviin juhannusjuhliin, jotka pidettiin Tuutarissa vuonna 1990. Suomenkielen kurssilaisista muodostuikin pikaisesti järjestetty mukava lauluryhmä.

Harjoittelimme lauluja ja ompelimme pukuja esiintymisiä varten, mutta en muista kävimmekö Tuutarin lavalla tämän minun ”punahameisten” lauluryhmän kanssa. Taisi olla ruuhka tai emme uskaltaneet mennä niin ison yleisön eteen. Mutta minulle henkilökohtaisesti jäivät hienot muistot koko juhlasta, ja erityisesti tästä meidän pienestä lauluryhmästämme. Katsokaapas kuvaa: kuusi kaunista naista ja viisi komea miestä!

Punahameisten lauluryhmä!
Missä lie kuljettekin nyt maailman teillä?
Kauniit terveiset täältä Suomesta!

Ainakin esiinnyimme Aino Puumalaisen kanssa kahdestaan ja sitten me molemmat inkeriläisten kuorossa (katso video).

Siihen minun henkilökohtaiset osallistumiseni Juhannusjuhliin Neuvostoliiton aikoina Inkerissä päättyivät! Lähdin Suomeen töihin, kun niin helpolla niitä viisumeja ja työlupia jaettiin.

Tarina Jatkuu…

Video

1. Video https://youtu.be/DQ1kmZSOlek
   • 
   • Vuosi 1990.
   • Tuutari.
   • Inkeriläisten kesäjuhla.
   • Viola Heistonen kuorossa toinen vasemmalta.
   • Soolo: Olga Ostonen.

Pappa Lupas Talon Laittaa
Inkeriläisten Kuoro
Tuutari 1990.

Hakemisto

Hakemisto Elämäni Koulut -sarjan kirjoituksiin löytyy tästä linkistä.

• Hakemisto Inkeri Klubi ry – Клуб Ингрия -sivustolla
• Hakemisto Uuden Suomen Puheenvuorossa
• Школа моей жизни. Часть 0. Индекс.

Kuvien Selityksiä

• Kuva Kuusi kaunista ja Viisi komeaa
  • 
  • Vuosi 1990.
  • Punahameiset.
  • Violan lauluryhmä Hatsinan kulttuuritalolta.
  • Viola oikealla.
  • Kuusi kaunista ja Viisi komeaa.
• Kuva Leipä ja Suolaa
  • 
  • Vuosi noin 1987. Ainakin vuosi ennen Kelttoa.
  • Tulemme lauluharjoituksiin yksityiseen taloon.
  • Viola oikealla.
• Kuva Kuoroharjoitus
  • 
  • Vuosi noin 1987. Ainakin vuosi ennen Kelttoa.
  • Viola oikealta toinen.
  • Olga Ostonen keskellä, pienikokoinen.
• Kuva Kuoroharjoitus 2
  • 
  • Vuosi noin 1987. Ainakin vuosi ennen Kelttoa.
  • Oikealla Viola.
  • Vasemalla Maria Kirjanen, kuoron johtaja.
• Kuva Lähdössä Kelttoon
  • 
  • Vuosi 23.6.1989.
  • Oikealla Maria Kirjanen, kuoron johtaja.
  • Kuorolaiset ja muu matkaseurue.
• Kuva Tuutari lava
  • 
  • Vuosi 1990, Juhannus.
  • Tuutari.
  • Lavalla esiintyvät.
  • Vasemmalla Viola Heistonen.
  • Oikealla Aino Puumalainen.
• Kuva Tuutari kenttä
  • 
  • Vuosi 1990, Juhannus.
  • Inkeriläisten Juhannusjuhla Tuutarissa.
• Kuva Tuutari kokko
  • 
  • Vuosi 1990, Juhannus.
  • Inkeriläisten Juhannusjuhlat Tuutarissa.
  • Violan lauluryhmä ”punahameiset” kokon äärellä.
  • Yksi komea kuorolainen surkutteli sitä, että kipinä poltti reiän paitaan. Niin lähellä olimme. ”No. Jäihän siitä muisto sinulle”, minä vastasin.
  • Joku oli kokon äärellä kuvaamassa tapahtumaa dokumenttielokuvaan.
  • Kuvaaja sanoi liittävänsä dokumenttiin Nikolai Rimski-Korsakov’in musiikkia.
  • Onkohan dokumenttia julkaistu jossain?
  • Kokko oli todella iso ja paljon ihmisiä ympärillä.
• Kuva Tuutari maisema
  • 
  • Vuosi 1990, Juhannus.
  • Inkeriläisten Juhannusjuhla Tuutarissa.
  • Maisemaa.
• Kuva Taitsan Kuoro
  • 
  • Vuosi 1990, Juhannus.
  • Inkeriläisten Juhannusjuhla Tuutarissa.
  • Inkeriläisten kuoro juhlan jälkeen poseeraamasa metsän reunassa.
  • Iso kuoro.
• Kuva Yleisön edessä
  • 
  • Vuosi noin 1988.
  • Taustalla iso yleisö.
  • Taustalla näkyvä kirkko oli vain rauniot.
  • Olimme laulamassa taustalla näkyvässä kirkossa.
  • Esiinnyimme yleisön pyynnöstä tapahtuman jälkeen kauempana kirkosta, koska olisi ollut sopimatonta jumalanpalveluksen jälkeen tanssia.
  • Ihmiset tulivat perässä katsomaan esitystä.