Elämäni Koulut. Osa 43. Veljeni Anatoli.

Toljan Isä

Kesäkuun 22. päivä 1941. Se tuo aina mieleeni kaksi asiaa. Ensiksi sen, että sinä aamuna veljeni Tolja syntyi tähän maailmaan ja toiseksi sen, että sinä päivänä Neuvostoliitossa alkoi Suuri Isänmaalinen sota (ВОВ – Beликая Отечественная Война 1941 – 1945).

Silloin maailmalla pauhusi jo Toinen Maailmansota, joka oli tuhoava meidän kotimme ja lähettävä sukumme pois synnyinseudulta. Lopullisesti.

Olen sodasta kertonut jo useammassakin blogissa, mutta tässä jaksossa keskityn hieman tarkemmin muistoihin, jotka liittyvät veljeeni Toljaan ja Äitiini Hilma-Maria Heistoseen, kun yhdessä muitten sukulaisten kanssa kiersimme Neuvostoliittoa pakkovaelluksessa syksystä 1941 alkaen.

Toljan isä

Toljan isä oli Lukjanov, Ivan Fedorovitsh. Oinaalan kylästä naapurimme Lukjanovien talosta. Hän kuitenkin itse oli kirjoittanut valokuvansa kääntöpuolelle: Lukjanov Juho Heikinpoikka. Neuvostoliiton viranomaiset muuttelivat niin etunimiä, isännimiä kuin sukunimiäkin kysymättä siihen lupaa. Tässä tapauksessa, kun venäjäksi ei oikein ääntynyt sujuvasti ”Heikkevitsh”, niin ei siinä paljon mietitty. Ole nyt sitten vaikka Fedorovitsh!

Vaikka sukunimi oli venäläinen, niin kukaan Lukjanovien perheessä ei puhunut venäjää. He olivat myös uskonnoltaan ortodokseja.

Hilma Heistosen haastattelusta 2010:

      Hilma oli avioitunut Oinaalassa naapurin pojan, Vanjan kanssa…

      Vanja kuului ortodoksiseen kirkkoon, mutta ei osannut venäjää enempää kuin Hilmakaan. Kun luterilainen kirkko oli suljettu, molemmat kävivät Vennään kirkossa.

Sodan alkamisesta kului kymmenen päivää, kun Toljan isä, Lukjanov Juho Heikinpoika, sai kutsun sotaan ja lähti puolustamaan isänmaata, Neuvostoliittoa! Kymmenen päivän ikäinen Tolja-poika jäi äitini syliin.

      Kymmenen päivää Vanja sai vielä olla kotona pikkupoikansa kanssa, sitten tuli lähtö rintamalle. Sieltä hän ei enää palannut.

Heistosen Sukua

Kun veljeni (tarkkaan ottaen veli-puoli) täytti Igomelissä, Pihkovan alueella asuessaan 16 vuotta ja haki passia, niin hän päätti ottaa itselleen äidin sukunimen Heistonen. Omaa isäänsä hän ei muistanut ja hän korosti nimenoman sitä, että äiti on hänet kasvattanut. Ja niin Toljasta tuli elämänsä loppuun asti Heistonen Anatolij Ivanovitsh (Хейстонен Анатолий Иванович). Hän olisi voinut ottaa passin myös biologisen isänsä sukunimellä Lukjanov Anatolij Ivanovitsh.

Tästä haarautuu Oinaalan Arvilan Heistosten suku Oinaalan Lukjanoveihin ja sen kautta myös Olkkosiin! Lukjanovit kuin myös Olkkoset pitivät meitä, Heistosia, hyvinkin lähisukulaisina ja päinvastoin. Itse muistan hyvin ne monet sukukontaktit niin Lukjanoveihin, kuin Olkkosiinkin.

Evakkoon

Sota alkoi 22. kesäkuuta 1941 ja syyskuun ensimmäisinä päivinä tuli käsky evakkoon. Kyläläiset joutuivat äkillisesti lähtemään ja jättämään kaiken taakse. Veljeni oli silloin kaksi ja puoli kuukautta ja minä viisi ja puoli vuotta vanha. Kaikki muut kiipesivät lavalle kuorma-autoihin, mutta meille äitini kanssa ja muutamalle muulle, joilla oli pienet lapset, osoittivat henkilöautoa, jonne me kaikki (en tiedä montako meitä oli) sitten survouduimme. Äidilläni oli sylissään vauva ja minä istuin hänen polvillaan. Lapset itkivät, oli ahdasta ja pelotti. Auto ajoi jotain kuoppaista metsätietä pitkin varmaankin välttyäkseen pommituksilta.

Sitten pääsimme onnellisesti vesistön yli proomuilla ja meidät lastattiin härkävaunuihin. Kun vaunu oli jo täpötäynnä ihmisiä, niin vielä joku ”etuoikeutettu perhe” alkoi vaatia oman lehmänsä ottamista mukaan vaunuun. Ja niin sitä alkoivat raahata samoja tikapuita pitkin vaunuun. Muistan kuinka epämukavalta se tuntui, että lehmäkin otettiin samaan joukkoon. Mutta niin vaan tapahtui! Pikaisesti jotkut miehet rakensivat laudoista lehmälle karsinan vaunun nurkkaukseen. Ja matka alkoi!

Lehmä Matkaseurana

Matka Udmurtiaan, joka olikin meidän päämääränämme, kesti vähintään yli kolme viikkoa. Joittenkin muistelmien mukaan peräti kuukauden. Eivät meitä ihmisiäkään sinä aikana päästäneet ”ulkoilemaan” muuten kuin joillakin asemilla avattiin vaunun ovet!

Tarpeet tehtiin ovensuussa olevaan ämpäriin. Entäpä se lehmä!? Ei ole vaikeata kuvitella millaisessa navetta vaunumme oli, kun körötimme sinne Udmurtiaan asti.

Me hieman isommat lapset olimme saaneet paikan olla vaunun yläosassa lavereilla ja sieltä näkyikin ikkunasta maisemia. Siellä nukuttiin ja oleskeltiin puolinälkäisinä päivät pitkät.

Kerran ennen nukkumaan asettumista lähdin alas pissalle ja kun yritin palata omalle paikalle, niin sinne oli kiivennyt iso tyttö ja ottanut minun paikkani. Hän taisikin olla siitä ”etuoikeutetusta perheestä” joka sai ottaa oikein lehmän mukaansa. Arvelen asian olleen niin, koska kukaan ei uskaltanut käskeä sitä tyttöä pois minun paikaltani.

Minulle sitten osoitettiin paikka lehmän aitauksen sisältä ja sinne laittoivat nukkumaan. Muista sen hyvin, kuinka oksettava oli se haju. Päätä särki ja varmasti itkin. Vaikeata nyt kuvitella miltä tuntui äidistäni, kun ei pystynyt auttamaan. Eipä veljelläni Toljallakaan ollut omaa vakituista vauvan paikkaa, todennäköisesti vain äidin syli. Kuitenkin seuraavana päivänä ”oikeus voitti” ja sain takaisin oman paikkani.

Takaisin Kotiin

Selvisimme tästä matkasta ja sitten neljän vuoden päästä iloiten lähdimme matkalle takaisin kotiin! Mutta ei kodista kuin koko kylästäkään ollut enää mitään jäljellä. Ja alkoi vaeltaminen ympäri Neuvostoliittoa kunnes hieman helpotti, kun pääsimme asettumaan Pihkovan alueelle Igomeliin.

Haastattelusta:

      Sota alkoi kesäkuussa 1941. Syyskuun 5. päivänä siviiliväestön oli lähdettävä kotoa Lempaalasta pakomatkalle. Hilman mielestä sen jälkeen on tuntunut siltä, kuin oltaisiin oltu matkalla kaiken aikaa.

Veljeni pääsi Igomelin alakouluun jossa kävi 1 – 2 luokat ja myöhemmin 3 – 4 luokat.

Kun äitini, Lyyti-täti ja Veljeni Tolja muuttivat vuonna 1959 Volossovan piiriin, Kupanitsan seurakunnan Putinan kylään (Будино) ja iloitsivat siitä, että vihdonkin heillä on oma koti, vaikkakaan ei Oinaalan Arvilassa, mutta kuitenkin Inkerinmaalla ja suomalaisessa kylässä. Taloon kuului pieni maapalsta, jossa sai kasvattaa perunaa, vihanneksia jne. Samalla tontilla Lyyti-täti puuhasi kilien kanssa. Se auttoi pärjäämään taloudellisesti. Elämä vanhassa hirsitalossa tuntuikin mukavalta.

Mutta pian Tolja sai kutsun armeijaan.

Tolja Armeijassa

Armeijaan otettiin 18 vuotta täyttäneitä. Palvelus jalkaväessä kesti kolme vuotta, joten haave oman talon rakentamisesta sai jäädä ainakin kolmeksi vuodeksi odottamaan. Olihan Tolja koko perheyhteisön vanhin miespuolinen jäsen.

Palvelu Neuvostoliiton armeijassa oli rankkaa. Jälkeenpäin veljeni kertoi, että alkuvaiheessa oli tosi vaikeata tottua niihin niukkoihin ruoka-annoksiin, joitten odotusvälit olivat pitkiä ja täynnä kaikenlaista raskasta tekemistä, muutta sitten, kun siihen elimistö tottui niin se hieman helpotti!

Kotiin ei päässyt lomalle käymään kertaakaan, mutta omaisilla oli lupa tulla tapaamaan. Joskus matkat tapaamisiin olivat liian pitkiä eikä moni pystynyt lähtemään matkalle vielä taloudellisistakaan syistä. Joten koti-ikävä rasitti molemmin puolin niin armeijan palveluksissa olevaa kuin omaisiakin.

Äitini Hilma-Maria Heistonen ei kestänyt niin pitkää eroa pojastaan, joten lähti matkalle Kalinin kaupunkiin (Торжок) tapaamaan Toljaa.

Toržok — venäjäksi Торжок — on keskikokoinen kaupunki ja kaupunkipiirikunta Venäjän Tverin alueella

Autonkuljettajana

Toljan oman kertomuksen mukaan, sitten kun pääsi autonkuljettajaksi niin yhtäältä olot muuttuivat paremmaksi, mutta toisaalta siinä tuli huonompi ongelma vastaan. Viina.

Joku sen osaston komentaja, en tiedä missä virassa oli, mutta valtaa sillä oli niin, että hän vei oman porukan jonnekin muka ”tehtävään” ja kuljettajaksi määräsi veljeni Toljan. Siellä ”tehtävässä” sitten se porukka juopotteli päivät pitkät ja tarjosivat veljellenikin palkkioksi annoksen jos toisenkin, vaikka hänen piti ohjata autoa takaisin. Mutta se retki yleensä kesti sen verran kauan, että veljeni oli jo selvin päin, kun tuli aika lähteä ajamaan autoa. Näin armeijassa veljeni oppi ryyppäämään. Se toi sitten myöhemmin vaikeuksia siviilielämään.

Mutta hyvä poika äidille ja hyvä veli siskolle Tolja oli. Uuden tiilitalonkin rakensi armeijasta päästyään!

Tarina jatkuu…

Hakemisto

Hakemisto Elämäni Koulut -sarjan kirjoituksiin löytyy tästä linkistä.

Kuvien Selityksiä

  • Kuva Toljan Isä
    • Vuosi ennen sotaa 1941.
    • Ehkä pian armeijaan ottamisen jälkeen 1941 heinäkuussa.
    • Kuvanhan piti ehtiä postissa Oinaalaan ennen syksyn evakuointia.
    • Juho Heikinpoika Lukjanov.
    • Toljan Isä.
    • Kuoli sodassa.
  • Kuva Lukjanov Juho Heikin poikka
    • Vuosi ennen sotaa 1941.
    • Edellisen kuvan kääntöpuoli, johon hän on omalla käsialalla kirjoittanut nimensä.
  • Kuva Tolja Ekaluokalla
    • Tolja Ekaluokalla
    • Keskirivissä istuu kolmas oikealta rusettitytön vieressä.
    • Veljeni Tolja toisella luokalla.
    • Kolmannessa rivissä kolmas oikealta
    • Rusettipäisen tytön vieressä
    • Suurin osa oppilaista on inkeriläisiä
    • Opettajat muistan. He työskentelivät tässä koulussa vielä yli 40 vuotta aina koulun lakkauttamiseen asti.
  • Kuva Tolja Kolmannella
    • Vuosi noin 1953.
    • Luultavasti kolmannen luokan päätäjäiset.
    • Igomelin kansakoulun oppilaat
    • Koulu oli neljä-luokkainen
    • Veljeni Tolja keskirivissä toinen vasemmalta
    • Pioneeriliinat kaulassa kolmas-luokkalaisilla
    • Vasta kolmas-luokkalaiset pääsivät pioneereihin
    • Pienemmät olivat ”vasta” Oktjabrjata (Октябрята)
  • Kuva Tolja, Hilma, Viola
    • Vuosi 1948.
    • Igomelj.
  • Kuva Tolja 12 v
    • Veljeni Tolja päättänyt jo Igomelin kansakoulun.
  • Kuva Tolja Americano
    • Vuosi
    • Tolja vasemmalla.
    • Keskellä tuntematon.
    • Oikealla tummatukkainen Pekka Tsorni (Петька Чёрный), Musta Pekka!.
    • Чёрный saattoi jopa olla hänen oikea sukunimensä.
    • Hatuista päätellen olen Niinan kanssa lomalla Putinassa.
    • Veljeni Tolja oli tunnettu kitaransoittajana.
    • Osasi soittaa myös harmonikkaa.
    • Hän osasi hyvin englantia.
    • Niinpä häntä kutsuttinkin nimellä Tolja Amerikanets.
  • Kuva Armeijassa
    • Armeijakuva.
  • Kuva Hilma vierailee
    • Vuosi noin 1960.
    • Hilma vierailulla Toljan palveluspaikkakunnalla.
  • Kuva Armeijapassikuva
    • Armeijassa vuodet 1959 – 1962.
  • Kuva Armeijakaverit
    • Vuosi 1962. Kesäkuu.
    • Командировка в город Торжок.
    • Komennusmatka Torsok-kaupunkiin.
    • Kirjoitettu kuvan taakse Toljan käsialalla.
  • Kuva Tolja ja Lidia
    • Vuosi noin 1959.
    • Varmaankin ennen armeijan lähtöä, koska kampaus on niin tuuhea.
    • Tolja vie Lidian ajelulle moottoripyörällään.
    • Lidia oli ihastunut Toljaan.
    • Itsekin vähän ajelin tuolla moottoripyörällä.
viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu