Elämäni Koulut. Osa 44. Tiilitalo.

Niin kuin Tolja-Veljeni oli suunnitellut, vanha pieni hirsitalo, jonka he ostivat Putinan (Будино) kylästä, kun muuttivat Pihkovan alueelta tänne asumaan, tulee joskus purkaa ja rakentaa Äidille ja perheettömille Tädeille kunnon talo! Vielä senkin takia, että asfaltti-tie Sumino-sovhoosiin kulki vain noin kolmen metrin päästä, vain pieni oja välissä, ja aina tuntui olevan vaara, että sovhoosin kuorma-autot, jotka käyttivät runsaasti tätä asfalttitietä, sipaisevat talon kulmaa ja hajottavat sen.

Armeijasta päästyään veljeni oli 23-vuotias ja intoa täynnä ryhtyä rakentamaan uutta taloa! Lähes tyhjästä! Ei siihen ollut minkälaisia säästöjä, vain Toljan ja Äitini kuukausipalkat. Lyyti-täti oli Igomelissä vammautunut auto-onnettomuudessa ja sai vain pientä työkyvyttömyyseläkettä (Пенсия по инвалидности). Saattoi olla 20 ruplaa kuukaudessa.

Talkootyö

Auttamaan Tolja veljeäni tulivat enot: Viljam ja Sulo. Eiväthän hekään vanhoja äijiä olleet siinä vaiheessa. Viljam oli 33-vuotias ja Sulo 31 vuotta vanha. Molemmilla oli jo kuitenkin perheet ja kaksi pientä lasta.

Sulo-eno oli asettunut asumaan samaan Putinan kylään ja asui aivan naapurissa. Hän oli myös usein auttamassa veljeäni. Jos ei muuten niin vaikkapa neuvomalla.

Viljam-eno perheineen asui noin 100 km päässä Volossovasta länteen lähellä Viron rajaa kaivosmiesten Slantsi-kaupungissa (город Сланцы Ленинградская область). Viljam oli saanut muurarin koulutuksen, ja oli töissä Slantsyn liuskekiven tuotantolaitoksella, joten hänen aloitteestaan alkoikin kypsyä ajatus rakentaa hirsitalon sijasta tiilitalo. Se olisi kylän ensimmäinen tiilitalo!

Amalia-tätini oli Viljamin perheessä apulaisena lasten hoitamisessa. Se antoi Viljamille mahdollisuuden lähteä useamman kerran auttamaan Toljaa talon rakennustöissä viikonloppuisin tai jopa lomapäivinä. Hän joutui matkustamaan junalla Volossovaan ja siitä kävellen noin 5 kilometriä Putinaan.

Kolja Olkkonen. Maria Olkkosen poika Kolja, muutaman vuoden nuorempi veljeäni Toljaa, oli päättänyt ammattikoulun (ремесленноуе училище). Ammattikouoluun pääsi jo 14 vuotiaana peruskoulun 7. luokan jälkeen. En muista mikä ammatti Koljalla oli, mutta Neuvostoliitossa sodan jälkeen kyllä ammattitaitoisia rakennusmiehiä ja naisia tarvittiin, joten saattaa olla, että hänelläkin oli pieni intressi kokeilla opetettua taitoa paikan päällä.

Ainakin monessa kuvamassani valokuvassa näkyy Kolja Olkkonenkin. Saattoi olla vielä, että sukulaisuus veti häntä mukaan rakennukselle, jos ei muuten.

Nikolai. Ja sitten rakentamiseen osallistui myös veljeni Toljan venäläinen työkaveri Nikolai ahkeroi kovasti työpäivän jälkeen talon rakentamisessa. Myös hän oli autonkuljettaja.

Päivä Täysi

Tietenkin tehdyn työn kunniaksi kuului laittaa ehdottomasti improvisoitu juhlapöytä, jos ulkoilma suosi niin ulkona tai sitten sisätiloissa. Jossa sen ajan ja maan tavan mukaan pöytään tuotiin vodkaa ja sakuskaa (закуска) niin että kaikille riittää!

Siinä miehet sitten aivan keskenään juttelivat. Muistelivat menneitä päiviä ja haaveilivat tulevaisuutta. Niin kauan kuin veljelläni oli harmonikka ja sittemmin kitaraa, niin lauloivat he kiihkeästi sen aikaisia venäläisiä lauluja! Silloin en sitä (ryyppäämistä) arvostanut, mutta nyt jälkikäteen ymmärrän paremmin, että sellaista yhteistä oloa he tarvitsivat!

Olivathan menneet sellaisten raskaitten sota- ja sortovuosien läpi ja säilyneet hengissä. Joskus joku sammuikin, mutta en muista ja enkä ollut kuullut keneltäkään, että olisivat koskaan tapelleet; ei edes koko Putinan kylässä.

Talon Rakentaminen Venyi

Talon rakentaminen venyi moneksi vuodeksi. Yksi syy oli, että veljeni Tolja ja kaikki ns. talkoolaisetkin pääsivät ja tulivat auttamaan vain oman työn ohella, mutta oli muitakin syitä että asia eteni hidasti.

Jos silloisessa sodan jälkeisessä Neuvostoliitossa olikin pula kaikesta, niin erityisesti se koski rakennusmateriaalien hankkimista rivikansalaiselle! Vaikka tavaraa oli kaupan varastossa ja rahakin sen ostamisen, niin lisäksi piti saada erikois-ostolupa lähes kaikkeen. Aina nauloista hirsiin, puhumattakaan nyt sellaisesta tiilimäärästä, mikä tarvitaan talon rakentamiseen.

Mutta kaikki ne vuodet, jolloin talon rakentaminen eteni, niin veljeni kuin kaikki muutkin sukulaiset iloitsivat siitä. Jopa koko kylän väki oli ilossa mukana.

Kattohuopa (Рубероид)

Yhtenä esimerkkinä rakentamisen vaikeuksista kerron ruberoid-materiaalin ostamisesta.

Veljeni sai tietää, että nyt on tullut kuorma ruberoidia Volossovan kauppaan. Sovittiin, että minä käyn seuraavana päivänä hoitamassa ostoksen ja veljeni hakee sen kaupasta työn jälkeen.

Aamusta lähdin kävelleen Putinan kylästä Volossovaan. Matkaa kaupalle oli noin 5 kilometriä! Tavaraa kaupassa oli, mutta myyjä pyysi lupalapun ostamiseen. Se piti hakea Sumino-sovhoosin johtajalta, koska talo sijaitsi Sovhoosin mailla! Kävelin sinne oikotietä pellon kautta, noin 4 kilometriä.

Pyyntööni saada ostaa ruberoidia sovhoosin johtaja vastasi minulle julmasti, ettei voi antaa lupaa ostokseen, koska kukaan talon asukkaista ei ole sovhoosin jäsen eikä käy töissä sovhoosissa!

Olin jo sen verran rohkea, olinhan jo opettajan virassa, että ”räjähdin” siinä paikan päällä ja korostin suutuksissani johtajalle kuinka äitini ja tädit pakotettiin kylän sovhoosiin töihin syksyllä 1945. Heitä oli ainakin kolme henkeä siellä työssä yli vuoden ajan, ja ilman palkkaa.

Ymmärtäväinen sattui olemaan sovhoosin johtaja silloin, kun puheeni jälkeen, hän antoi luvan ostaa niin monta rullaa ruberoidia kuin pyysin! Kiitin kovasti ja iloisena lähdin takaisiin kauppaan. Piti kiirehtiä, koska tavara olisi voinut loppua sillä välin!

Työpäivän jälkeen veljeni toi ruberoid-rullat kotiin työautolla, mikä helpotti kovasti tälläkin kertaa asian hoitamisessa! Joten illalla ruberoid-rullat olivat kotona ja me kaikki onnellisina: kuinka hyvin päivä olikaan mennyt!

Hyvä-Veli Suhde

Tästä, sanoisinko, ”hyvä veli-suhteesta” työpaikan johtajan ja veljeni kanssa oli paljon apua tiilitalon rakentamisessa ja muutenkin elämässä pärjäämisessä.

Kerran ihmettelin veljelleni kuinka hyvä hänen työnjohtajansa onkaan, kun antaa käyttää työautoa omiin ajoihin. Hän kertoi minulle luottamuksellisesti, että auton käyttö ei ollut ilmaista: Ensin työnjohtaja kirjoitti Toljalle ylimääräisiä työtunteja tekemättömästä työstä. Sitten Tolja nosti palkan tästä työstä mutta antoi pimeästi työnjohtajalle tuon ”tekemättömän työn” palkan.

Tällä tavalla hyötyivät sekä veljeni, että työnjohtaja. Työnjohtaja sai ylimääräistä palkkaa, veljeni sai ilmaisen auton ja bensat päälle. Ainoa menettäjä oli valtio. Menettely oli tietenkin ulkopuolisilta täysin salainen.

Sukulaisten Talkootyöllä

Vaikka hitaasti, mutta kuitenkin. Tiilitalo valmistui veljeni ahkeran työnteon ja tietenkin sukulaisten talkootyön ansiosta. Kun talo oli harjakorkeudessa, niin Tolja kertoi minulle, että tämä talo on Äidille ja toisen talon hän sitten rakentaa itsellensä. Siihen taloon hän ottaa tulevan vaimonsa ettei olisi vaaraa, että hänen perillisensä veisivät talon äidiltä ja tädeiltä, jos hänelle itselleen sattuu jotain!

Tupaantuliaiset pidettiin 5. joulukuuta vuonna 1971.

Vielä senkin jälkeen Tolja jatkoi verannan, porstuan ja saunan rakentamista.

Talonrakentajan Viimeinen Kotimatka

Surullista, mutta kaikkia suunnitelmiaan veljeni ei ehtinyt toteuttaa. Tolja Anatoli menehtyi 33 vuotiaana 10. tammikuuta 1975.

Kerran talvipakkasessa veljeni Tolja käveli lumista auramaatonta autotietä pitkin Volossovasta kotiin, Putinaan, päin. Hänen kohdallaan kohtasivat vastakkaisista suunnista kaksi liikkuvaa ajoneuvoa. Valaistuspylväitä ei ollut lähellä ja kävelytietä Putinan ja Volossovan välillä ei aurattu talvisin.

Kuljettajat eivät huomannet jalankulkijaa ja veljeni Tolja todennäköisesti ei kuullut takaa tulevaa autoa, joka sitten ajoikin hänen päällensä. Se oli noin kilometrin päässä omalta koti-ovelta!

Niin surullista
kuin vain olla vois’!

Äitini haastattelusta:

1970 -luvulla elämään tuli taas tummia sävyjä. Varpu – äiti nukkui pois vuonna 1972. Hän oli ollut leskenä lähes kymmenen vuotta. Seuraavana vuonna Hilman poika menehtyi auto-onnettomuudessa. Hän oli kuollessaan vasta 32-vuotias (korjaan äitäni: 33-vuotias).

Siitä lähtien Hilma on tehnyt surutyötä niin, että muistikin on heikentynyt surressa. Pitihän siitäkin selvitä. Mutta vieläkin pojan kuvia katsellessa ja hänen puheitaan muistellessa ei kyyneleet siel’ kestä. Hyvä poika Hilmalla oli ollut, raitis ja hyväkäytöksinen.

Paljon äiti oli nähnyt vaivaa sotavuosina, että sai lapsensa pysymään terveinä. Vaikka suomen kieli oli kielletty, Hilma opetti lapsensa (Toljan ja Violan) puhumaan suomea. Hänelle itselleen on jäänyt pysyvä pelon tunne niiltä ajoilta…

Veljeni Heistonen Anatoli Ivanovitsh / Хейстонен Анатолий Иванович (22.6.1941 – 10.1.1975) on haudattu Volossovan hautausmaalle isoisän viereen!

Minä olin muuttanut vuonna 1971 Valkovenäjän Minskistä Leningradin alueelle Hatshinan kaupunkiin, että pääsin lähemmäksi rakkaita lähiomaisiani.

Tarina jatkuu…

Video

Veljeni Tolja ja Hänen työautonsa

1. Video https://youtu.be/0Sh0oY6mvKc
   • 
   • Noin 1961.
   • Veljeni Tolja ja Hänen työautonsa.
   • Videolla paljastetaan salaisuus!

Hakemisto

Hakemisto Elämäni Koulut -sarjan kirjoituksiin löytyy tästä linkistä.

• Hakemisto Inkeri Klubi ry – Клуб Ингрия -sivustolla
• Hakemisto Uuden Suomen Puheenvuorossa
• Школа моей жизни. Часть 0. Индекс.

Kuvien Selityksiä

• Kuva Hirsitalo taustalla
  • 
  • Taustalla vanha hirsitalo.
  • Vasemmalla Hilma Heistonen, Sulo Heistosen vaimo.
  • Oikealla Hilma-Maria Heistonen, Äitini.
  • Lähdössä sieniretkelle.
• Kuva Peruskivi valmiina
  • 
  • Työmiehet istumassa uuden talon peruskiven päällä.
  • Vasemmalta oikealle.
  • Viljam Heistonen.
  • Sulo Heistonen.
  • Kolja Olkkonen.
  • Työmiesten vastapäätä oikealla.
  • Tolja Heistonen.
  • Taustalla Toljan työauto ja sen takana
  • Sulo Heistosen talo.
  • Todennäköisesti lähdössä sieniretkelle, koska lapsi (istuu selin) ja toinen on jo kiipeämässä auton lavalle.
• Kuva Kolme katolla
  • 
  • Talo rakenteilla.
  • Viljam.
  • Kolja.
  • Tolja.
• Kuva Koljan työauto
  • 
  • Veljeni Toljan työkaverin Koljan työauto.
  • Kolja.
  • Viljam.
  • Tolja.
• Kuva Hilma ja uusi talo
  • 
  • Äitini Hilma katsastelee uutta tiilitaloa.
• Kuva Veranta ei vielä valmis
  • 
  • Uuden talon rappusilla.
  • Veranta ei vielä valmis.
  • Vasemmalta oikealle.
  • Anni-Täti.
  • Lyyti-Täti.
  • Äitini Hilma.
  • Veljeni Tolja.
  • Lapsi.
  • Lapsi.
  • Niina. Anni-Tädin tytär.
  • Lapset ja Tolja pitävät kiinni kahdesta koirasta, että eivät hyökkäisi valkoisen kissan (oikealla lasten takana) kimppuun. Niina yrittää auttaa.
• Kuva Veranta on valmis
  • 
  • Uuden talon veranta valmis.
  • Rappusilla seisoo hyvä naapurimme Pietari Kankainen, jonka talo on Sulon talon takana.
  • Kankaisen edessä tonkka, jolla toimme vettä kaivolta.
  • Kuva on venähtänyt skannerissa.
• Kuva Uuden talon pihalla
  • 
  • Hilma-Äitini oman tiilitalon pihalla heinäladon ja halkovajan edessä. Kutsuu koiraa.
  • Pihatie on tehty Slantsy’n liuskekivistä.
  • Oikealla verannan kulma.
• Kuva Sauna, Porstua, Veranta, Talo
  • 
  • Hilma Heistonen saunan ovella.
  • Takana näkyy tiilitalon porstua (A-katto).
  • Porstuasta pääsi ylös luhtiin.
  • Porstuasta pääsi myös vessaan.
  • Takana näkyy tiilitalon veranta.
  • Takana oikealla näkyy heinäladon seinä.
• Kuva Uusi tiilitalo
  • 
  • Vuosi 1970-luku.
  • Talo valmistui 1971.
  • Aidan takana pieni puutarha.
  • Aita suojeli istutuksia kileiltä, joita Lyyti-Täti kasvatti.
  • Mansikoita, porkkanaa, punajuuria, tilliä.
  • Kuvassa näkyvältä prinsessan parvekkeelta katselimme Lyyti-tädin perään, kun hän pellon reunassa oli hoitelemassa kilejä.