Elämäni Koulut. Osa 54. Viljam Heistonen.
Viljam Heistonen (Kresanov) on Simo Heistosen ja Varpu Heistosen (os. Tirranen) neljäs lapsi, oli syntynyt vuonna 1928 ja joutui 12 vuotiana lähtemään koko suvun kanssa evakkoon Udmurtiaan.
Udmurtia
Kun saavuimme syyskuun lopussa 1941 Sulvai-kylään Udmurtiassa meillä ei ollut muuta vaatetusta mukana kuin mitä pystyimme ja ehdimme laittamaan päälle lähtöhetkellä. Mitään ei saanut ottaa mukaan. Ei olisi mahtuneet avolavaisiin kuorma-autoihin, joihin käskivät kyläläisiä pikaisesti kiipeämään. Lähtöön aikaa 25 minuuttia! Silti perillä selvitä piti ainakin syksyn ja talven yli kevääseen ja kesään!
Inkeriläisten keskuudessa kuulin usein sanottavan
Talvi tulloo tappaa lapset,
kesä tulloo antaa kengät.
Udmurtian ajoilta Viljam-enostani jäi mieleeni se, että siellä hän oppi ja oli näppärä neulomaan puikoilla. Häntä kaksikymmentä vuotta vanhempi sisarpuoli ja kokenut neuloja Amalia opetti hänet neulomaan. Se auttoi kovasti selviytymisessä, koska pian tuli mahdollisuus neuloa jotain vaatetusta pellavalangasta. Pellavaa oli onnistuttu saamaan jostain. Amalia-täti osasi käyttää värttinää ja punoi pellavalankaa. Siitä sitten pystyi jotain neulomaan. Vaikkapa hihattomia miesten kesäpaitoja.
Olin tosi ylpeä uudesta hameestani, kun lähdin Udmurtiassa kouluun. Sen helma oli kauniisti siksak-kuvioitu ja sen oli neulonut Viljam-eno pellavalangasta, jonka puolestaan oli Malja-täti värttinällä punonut rihmaksi.
Viljamista oli iso apu isälleen Simo Heistoselle. Yhdessä he tekivät tuohivirsuja koko perheelle. Minäkin sain uudet virsut koulua varten!
Viljamin Koulunkäynti
En tiedä kuinka monta vuotta Viljam ja vanhemmat veljekset Eino ja Arvi ja sisko Lempi ehtivät käydä suomenkielistä koulua. Todennäköisesti jokainen heistä ainakin aloitti koulun ja kävi pari, kolmekin vuotta venäjänkielistä koulua. Perhepiirissä tietenkin puhuttiin suomea.
Kuitenkin nuoremmat sisarukset pärjäsivät Udmurtiassa paremmin kielen kanssa kuin vanhempi sisarussarja, joista kukaan ei osannut venäjän kieltä. He olivat ehtineet käydä muutaman lukuvuoden suomenkielistä koulua ja eivät sitten jatkaneetkaan venäjänkielisessä koulussa vaan ryhtyivät auttamaan isää ja äitipuolta maatilan kotitöissä ja lastenkasvatushommissa, lapsenlikkana.
Sodan päätyttyä, kun jouduimme asumaan vuosina 1946 – 1947 Putinan kylässä (Будино), Viljam joutui niin kuin Arvi-velikin niin sanottuun tehdaskoulutukseen (ФЗО / Фабрично-Заводское Обучение). Viljamin opintopaikka lienee ollut Hatshina, jossa koulutettiin muurareiksi.
Viljam kertoi minulle, että heidät määrättiin työharjoitteluun, yhdessä saman ryhmän toisen oppilaan kanssa, purkamaan kaakeliuuneja sodanaikana osittain raunioituneesta Hatshinan palatsista! He ihmettelivät sitä kovasti, koska uunit olivat lähes täysin ehjiä. Oli kova työ purkaa ne pois.
Muurarin ammatista tulikin sitten Viljamin pääammatti koko loppuelämän ajaksi. Hän teki muuraritöitä eläkkeelle asti kaivosmiesten ja palavan kiven kaupungissa Slantsyssa (город Сланцы Лениниградская область). Siellä muurareille riitti työtä. Valtavan kokoisia uuneja rakennettiin ja huollettiin jatkuvasti.
Hän auttoi myös kovasti Anatoli-veljeäni (Tolja) rakentamaan Putinaan omaa tiilitaloa. Se oli juuri Viljami, jonka aloitteesta talo päätettiin rakentaa tiilistä. Talo oli myös Putinan kylän ensimmäinen tiilitalo.
Elämä Igomelissä
Kun meidät siirrettiin taas Putinasta Viron kautta Igomeliin, Viljam oli silloin noin 22 vuotias, mutta ei ollut vielä käynyt armeijaa. Hänet kutsuttiin, mutta ei kelvannut, koska jalka oli kipeä. Hän kovin suri sitä, että hänen toisen jalan kantapää oli ollut kipeänä jo lähes 10 vuotta. Vamma syntyi, kun hän oli hypännyt korkeasta puusta ja kantapää osui terävään kiven sirpaleen. Kantapäässä oli huonosti parantuva haava.
Viljam sai toisen kutsun armeijaan asuessaan Igomelissä, meni komission eteen ja kertoi kantapään vaivasta. Siinä sattui olemaan hyvä kirurgi paikalla. Hän tarkasti jalan ja sanoi: Kyllä pääset tällä jalalla vielä kunnolla kävelemään ja otetaan sinut merivoimiin. Jossain korkeassa sotilassairaalassa Viljamille tehtiin leikkaus ja kantapää saatiin kuntoon.
Hän palveli merivoimissa viisi vuotta eikä tuona aikana päässyt kertakaan lomalle kotiin.
Viljam oli ennen armeijaa tutustunut Igomelissä ja ihastunut nuoreen venäläiseen vasta valmistuneeseen välskäriin (фельдшер) Niina Kresanovaan. Niina kävi tapailemassa Viljamia Armeijassa ja siellä he taisivat rekisteröidä avioliittonsa. Jostain syystä Viljam otti Niinan venäläisen sukunimen, joten armeijasta palasikin Viljam Kresanov.
Niinan reissaamisesta Viljamin palveluspaikkaan sopoteltiin kylällä sillä monet nuoret naiset olivat kiinnostuneita Viljamista, olihan hän komea suomalainen mies!
Muutto Slantsyn Kaupunkiin
Viljamille ja Niinalle syntyi kaksi lasta. He muuttivat asumaan Slantsyyn ja pyysivät Amalia-tätiä heille lasten likaksi. Aune-Amalia, Viljamin sisarpuoli, oli itse jäänyt perheettömäksi ja niin hän lähti kasvattamaan veljensä lapsia.
Amalia sitten asui heidän perheessään niin kauan kuin lapset aikuistuivat. Sittemmin Amalia muutti asumaan Putinaan Veljeni rakentaman, Viljamin muuraamaan!, tiilitaloon. Siinä hän asukin sisarensa Lyytin, äitini Hilma-Marian ja veljeni Toljan kanssa. Myöhemmin siihen muutti Jakutiasta vielä Anni-sisko. Joten Simo Heistosen neljä siskoa ensimmäisestä avioliitosta pääsivät lopulta takaisin yhteen veljeni Toljan rakentamassa uudessa tiilitalossa!
Viljam Kresanovan (os. Heistosen) ja hänen vaimonsa Niina Kresanovan viimeinen leposija on Leningradin alueella Slantsyn hautausmaalla. Tyttäret asuvat Moskovassa ja Pietarissa, joten näissäkin kaupungeissa Heistosen suvun yksi haara jatkaa elämää eteenpäin. Hyvä niin.
Tarina jatkuu…
Hakemisto
Hakemisto Elämäni Koulut -sarjan kirjoituksiin löytyy tästä linkistä.
- Hakemisto Inkeri Klubi ry – Клуб Ингрия -sivustolla
- Hakemisto Uuden Suomen Puheenvuorossa
- Школа моей жизни. Часть 0. Индекс.
Kuvien Selityksiä
- Kuva Viljam ja Isä
- Kuva Niina Kresanova
- Kuva Viljam
- Kuva Viljam Slantsyssa
- Vuosi 1960-luvulla, koska kuvassa oleva Anni Heistonen (Heinonen) tuli Jakutiasta vasta 1961.
- Slantsy.
- Taustalla Viljamin asuintalo.
- Vasemmalta Takarivi.
- Anni Heistonen (Heinonen).
- Niina Kresanova.
- Viljam Heistonen (Kresanov).
- Eturivi vasemmalta.
- Anni Heistosen Tytär.
- Amalia Heistonen.
- Amalian edessä vielä Niinan ja Viljamin tytär.
- Kuva Perunapellolla
- Kuva Väärän koivun juurella
- Vuosi noin 1967.
- Viljam Heistonen.
- Sulon vaimo Hilma Heistonen.
- Lähdössä sieniretkelle.
- Muut ovat jo menneet auton lavalle.
- Tästä samaisesta aamusta on myös video: https://youtu.be/5vPRLalBDGg
- Kuva Paistaa omenia
- Kuva Tyttäret
- Kuva Sosnovetsin riippusilta
- Kuva Rannalla
- Kuva Isän hautajaiset
- Kuva Arkun ääressä
Voi näitä ihmiskohtaloita ja sie kirjotat niin seesteisesti vaikeistaki kohista, kiitos ahkera ja ihana Viola!
Ilmoita asiaton viesti
Hei, Pikku-Hilkka! Kiva kun löydät minutkin täällä nettimaailman sfääreissä! 🙂
Kiitos paljon kommentista ja blogin suosittelusta! Oikein mukavaa loppukesää! Näillä kulmilla vettä sataa, mutta ei ainakaan vielä tulvi niin kuin Helsingissä!
Ilmoita asiaton viesti
Jouko Repo!
Pekka Toivonen!
Jaakko Ojaniemi!
Kiva kun taas piipahditte sivulleni ja suosittelette blogia!
Kiitos paljon siitä ja oikein mukavia tämänkin kesän viimeisiä päiviä!
Ilmoita asiaton viesti
Olet onnekas, kun sinulla on säilynyt tuo mittava valokuva-arkisto.
Hyvää vointia Viola ja kauniin syksyn odotusta, toivon.
Ilmoita asiaton viesti
Hei, Elle Marketta!
Kiva kun piipahdit kirjoituskentälleni! Kuvia on säilynyt, ettei mahdu kaikki näihinkään blogeihin. Mutta olen tyytyväinen, että lähdin julkaisemaan niitä muistelmissani.
Kiitos kommentista ja blogin suosittelusta!
p.s.
Johan tuo syksykin on kynnyksellä ja varmasti ilahduttaa meitä omalla kauneudella! 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Paavo Nevalainen!
Pertti Rampanen!
Jouni Halonen!
Kiitos paljon blogin suosittelusta!
Samalla kiitos kaikille sivun vierailijoille, keskusteluun osallistujille, blogin lukijoille ja Fb-sivullani tykkääjille kuin myös Twiitissä linkin jakajille!
Mukavia loppukesän päiviä!
Ilmoita asiaton viesti