Elämäni Koulut. Osa 55. Sulo Heistonen.

Sulo Heistonen on viimeinen ja nuorin Lapsi Simo Heistosen ja Varpu Heistosen (os. Tirranen) avioliitosta. Hän syntyi vuonna 1930. Hänestä tuli 6-vuotiaana Eno Violalle. Jäi myös mainitsematta että toiseksi nuorin 8-vuotias enoni oli Viljam Heistonen, joten he olivat minulle pienenä leikkikavereita ja samalla huolehtivaisia enoja.
Viljam ja Sulon enojen ansiosta muistan hieman enemmän lapsuuttani Oinaalan kylän Arvilan talossa ennen kuin syksyllä 1941 tuli käsky lähteä evakkoon Uralille, Udmurtiaan.
Tiikki, Varis ja Hyppyrimäki
Itse savusaunan ja Arvilan talon erotti pienen pieni lampi, tiikki, jonka pohja oli savinen. Siinä vedessä pojat leikkivät ja polskuttelivat ja saattoivat uidakin. Minä kuljin usein nuorimpien poikien Viljamin ja Sulon perässä. Kerran olin leikkimässä sen lammen penkerellä ja putosin sinne veteen pää edellä. En varmasti olisi itse selvinnyt sieltä pois. Onneksi enot olivat siinä ja nostivat minut ylös takaisin penkerelle. Ei siitä paniikkia nostettu. Sen vaan muistan, että aikuiset ihmettelivät miksi hiukset olivat savessa. Sitten selvisikin, että ”kävin lammen savisessa pohjassa”.
Arvilassa pihallamme oli kesy ”Kotivaris”. Se ei päässyt lentoon jostain syystä ja liikkuikin hitaasti. Siitä oli ilo meille lapsille ja siitä pidettiin huolta ja ruokittiin. Mutta varis alkoi käyttäytyä oudosti, kun kävi kovin tykkäämään lasten paljaista varpaista ja tuli nokkimaan niitä. Se ei ollut enää kiva. Eräänä päivänä Kotivaris katosi. Oli ikävä sitä, mutta lohdutti kuitenkin, että (aikuisten kertomuksen mukaan) ”varis parani ja lensi metsään”!
Talvella pojat (enot), tietenkin isän tekemillä suksilla, laskivat mäkeä. Arvilahan sijaitsi Arvilanmäellä, joten ei tarvinnut pitkälle hiihtää mäkeä etsimään. Minäkin sain pienet sukset ja hiihdin niillä ja olipa minulle tehty vielä pienen pieni hyppyri, jonka yli piti osata laskea suksilla.
Tällaisia leikkejä muistan Arvilasta.
Sulon Opinnot
Oinaalan Arvilasta kun lähdimme evakkoon Uralille, Sulo oli noin 11-vuotias. En tiedä, mutta iästä päättelen, Sulo oli ehtinyt käydä koulua, ainakin ensimmäisen luokan kansakoulussa (начальной школы), jos ei sitten toisenkin. Udmurtiasta en muista, että Heistosen pojista kukaan olisi jatkanut koulunkäyntiä.
Syksyllä 1945 muutimme Putinaan. Putinassa koulu oli järjestetty Anni Kostiaisen ja hänen äitinsä taloon. Siellä ei ollut pulpetteja vaan pitkä pöytä ja molemmin puolin penkki oppilaita varten. Eri puolella pöytää eri luokat. Talon eteisessä, eli pienemmässä huoneessa olimme me, 1- ja 2-luokkalaiset.
Kun minä lähdin Putinassa toiselle luokalle, niin Sulokin lähti mukaan samaan kouluun mutta kolmannelle luokalle. Hän oli neljä vuotta vanhempi luokkansa muita oppilaita ja huomattavasti pitempi kuin muut. Mutta häpesi tuo pitkä poika käydä koulua ”pienten lasten” joukossa ja sen vuoksi jätti kansakoulun kesken.
Muistan kuinka Sulolla oli kuitenkin kova halu mennä kouluun. Hänen piti mennä sinne isompaan huoneeseen ja siellä hän jatkoi koulun käyntiä kolmannella luokalla, mutta kuitenkin sitten jätti koulun käynnin kesken kolmannen luokan jälkeen. Myöhemmin hän oli monesti pahoillaan tästä keskeyttämisestä.
Sulo kouluttautui autonkuljettajaksi ja oli siinä ammatissa koko elämänsä ajan eläkkeelle asti. Hän kertoi minulle jossain vaiheessa, kuinka hän oli kovin pidetty työntekijä ja osasi ajaa kaikenlaisia automalleja. Hänen pitkäaikaisin työsuhteensa oli kuljetusliikkeessä Volossovassa ja se kesti kymmeniä vuosia. Hänet olisivat nostaneet tuon firman johtoon, mutta koulutus oli siihen liian alhainen. Ammattiosaamista kyllä oli, mutta kolme luokkaa kansakoulua ei riittänyt.
Sulon Kaverit
Sodan jälkeen Pihkovan alueella Igomelissa oli paljon Sulon ikäisiä suomalaisia poikia ja minun kuva-arkistossani on säilynyt kuvat, joissa hänen lisäkseen on kaksi eri kaveria. Toinen Vähikkäisten perheestä. En muista missä vaiheessa Vähikkäät liittyivät sukumme ja muitten inkeriläisten perheiden joukkoon vaellustaipaleella, mutta ainakin Plussasta muistan heidät ja Igomelissä olen samassa kuvassa Aino Vähikkään kanssa. Sittemmin tiet erosivat.
Lienevätköhän Vähikkäät olleen Oinaalasta päin? Kukapa tietää?
Samaa mietin Tiigosista, joitten tytön kanssa olimme leikkikavereita. Tytön nimi taisi olla Impi.
Yhteys Sukulaisiin
Sulo on monessakin kuvassa sukulaisten kanssa, joten hänkin piti vahvasti kiinni omaisista ja tapaili tiheästi velijää ja siskon perhettä ja piti säännöllisesti yhteyttä sisarpuoliin.
Sulo avioitui inkerinsuomalaisen Hilman kanssa ja heille syntyi kaksi poikaa, joista yksi asuu Pietarissa ja toinen Suomessa.
Sulon Heistosen ja hänen vaimonsa Hilma Heistosen viimeinen leposija on Volossovan hautausmaalla, jonne on haudattu myös isä Simo Heistonen ja äiti Varpu Heistonen (os. Tirranen). Samalla hautausmaalla lepäävät myös vanhemmat sisarpuolet Aune-Amalia Heistonen, Anni Heinonen (Heistonen), ja veljeni Anatoli Heistonen.
Sukulaisten tarinat päättyvät tähän, ainakin toistaiseksi. Nyt olisi aika palata Valkovenäjälle, Minskiin.
Tarina jatkuu…
Hakemisto
Hakemisto Elämäni Koulut -sarjan kirjoituksiin löytyy tästä linkistä.
- Hakemisto Inkeri Klubi ry – Клуб Ингрия -sivustolla
- Hakemisto Uuden Suomen Puheenvuorossa
- Школа моей жизни. Часть 0. Индекс.
Kuvien Selityksiä
- Kuva Sulo Heistonen
- Kuva Sulo ja Vähikäs
- Kuva Lilja, Aino ja Viola
- Kuva Sulo ja Tuntematon
- Kuva Sulo Slantsyssa
- Kuva Sulo, Lapsi ja Hilma
- Kuva Putinan raitilla
- Kuva Ruispelto
- Kuva Tolja ja Sulo
- Kuva 5 siskoa
- Kuva Viljamin hautajaisissa
Jaakko Ojaniemi!
Erkki Latvala!
Pekka Toivonen!
Kiva kun tykkäsitte kirjoituksesta ja suosittelette sitä muillekin luettavaksi.
Kiitos paljon!
On mukava aloittaa tätäkin alkanutta päivää!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kaikille sivun vierailijoille, blogin lukijoille, Fb-sivullani tykkääjille!
Oikein mukavaa viikonjatkoa!
Ilmoita asiaton viesti