Missä on Inkeri ja keitä ovat inkeriläiset?

Inkeri sijoittuu maantietellisesti alueelle, joka on Suomenlahden ja Laatokan järven välissä ja se kaartaa Suomenlahden etelärantaa yli 200km pituisen vyöhykkeen ja ulottuu Karjalan kannakselle.

Siellä asui suomensukuisia heimoja tuhannen vuoden ajan, mutta inkeriläiset ovat niiden suomalaisten (savolaisten ja karjalaisten) jälkeläisiä, joita Ruotsin suurvallan aikana 1600-1700 luvulla houkuteltiin Suomen ja Venäjän rajan alueelle asumaan ja turvaamaan valtakunnan etuja.Useat heistä onnistuivat sälyttämään suomen kielen,suomalaisen identiteetin ja luterilaisen uskonnon vieraassa maassa Venäjällä.

Inkerin suomalaisia oli kaikkiaan noin 150 000.Pakkokollektivisoinnin ja Stalinin terrorin aikana vuosina 1929-37 noin 45 000 inkeriläisiä karkotettiin kotiseudultaan eri puolille Neuvostoliittoa ja 13 000 telotettiin ilman minkäänlaista syytä. Lisäksi vuonna 1942 noin 30 000 evakuoitiin rajavyöhykkeeltä muualle Neuvostoliiton aluelle, esim.Uralille. Toisen maailman sodan aikana saksalaisten valloittaessa Inkerinmaan, 63 000 inkerinsuomalaista evakuoitiin Suomeen työvoimaksi.

Sodan päättyessä v.1944 Stalin vaati inkeriläisten palauttamista ja Suomi palautti 56 000. Suurin osa tästä väestöstä telotettiin epäluotettavana ja karkotettiin muun muassa Kazakstaniin ja Siperiaan.

Gorbatsovin aikana olojen vapautuessa inkeriläisten kansalaisuushenki pääsi heräämään ja Inkerin kirkkoa ja inkeriläisyyttä elvytettiin.

Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991 jäljelle jääneiden inkeriläisten oli sallittu muuttaa Suomeen.Presidenti Mauno Koivisto avasi portit inkerinsuomalaisille Suomeen 10.4.1990 Ylen ajankohtaisen kakkosen haastattelussa. Siinä hän kertoi, että inkeriläiset ovat suomalaisia ja heidät voidaan rinnastaa esimerkiksi Amerikan -ja Ruotsin suomalaisiin paluumuuttajin.Inkerinsuomalaisia on muuttanut Suomeen noin 30 000. Heidän kielensä on lähellä suomea, oikeastaan vain suomen murre.Paluumuuttojonoon ei oteta enää uusia hakijoita.                   

 

viovio
Imatra

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan pitäjä, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu