Miten kävi pakkosiirretyille inkeriläisille Suomessa vuosina 1941-1945?

Inkeriläisten paluumuutto Neuvostoliitosta Suomeen oli herättänyt ihmettelyä, hämmennystä ja arvostelua rajan molemmin puolin…

Hieman taakse nykypäivästä…

Jatkosodan aikana 63 000 suomenkielistä inkeriläistä oli kuljetettu Suomeen lähinnä lievittämään Suomen työvoimapulaa. Suurin osa oli kotoisin maaseudulta Leningradin etelä-ja länsipuolelta, alueelta, joka oli rintamalinjaa tai ainakin sotatila-aluetta syyskesästä 1941 sakka. He olivat melkein yksinomaan neuvostokansalaisia. Heidän Suomeen siirtämistään perusteltiin humanittäärisillä syillä ja veljeskansaideologialla, jota äärioikeistolais- ja aitosuomalaispiirit olivat viljelleet 1920-luvulta saakka ja joka myöntäili natsi-Saksan väestöpolitiikkaa ohjannutta tiukkaa rotuajattelua. Rodut ja kansanryhmät oli joko koottava yhteen tai vaihtoehtoisesti tuhottava. Tosin inkeriläisten tapauksessa Suomen huutava työvoimapula painoi eniten. Miltei kaksi kolmannesta inkeriläisistä saapui talvella 1943-1944 ja huhtikuussa saksalaiset keskeytettyä jokseenkin kaikki sivilikuljetukset Suomeen, portit sulkeutuivat lopullisesti.

Suurin osa inkeriläisistä oli naisia (28 000) ja lapsia(22 000). Miehet oli suureksi osaksi kutsuttu Neuvostoliiton tai Saksan armeijaan ja viety työleireille. Silti inkeriläisten panos Suomen työelämässa oli kohtuullinen, mikä ilmenee muun muassa siitä, että verrattain pieni osa heistä joutui elämään kansanhuollon tuella. Kolme neljäsosaa työkykyisistä inkeriläisistä oli elänyt kotiseudullaan maataloudesta. Suomessa osa sijoittui muiden elinkeinojen palvelukseen, joten he mitä ilmeisimmin sopeutuivat hyvin. Valtion tiedotuslaitos korosti maahan muuttaneen sukulaiskansan puhdasta suomen kieltä, vahvaa luterilaista uskoa ja siitä johtunutta tavatonta ahkeruutta ja siisteyttä. Rintaman toisella puolen Neuvostoliiton radiopropaganda puolestaan väitti, että inkeriläiset oli pakotettu orjatyöhön suomalaisten suurtiloille.

Maahanmuuttajat saapuivat työelämään vastaanotto-karanteenileirien kautta, jotka sijaitsivat lähinnä Länsi-Suomessa. Näin olleen he useimmiten jäivät työhön samoille seuduille.

Arkielämässä inkeriläiset törmäsivät usein samanlaisiin asenteisiin kuin karjalaisevakot.Paikallisten ihmisten mielestä he saattoivat esimerkiksi puhua aivan liian arvostavasti ja nostalgisesti rakkaasta Inkeristään.Heppoisin perustein tulokkaita syytettiin myös laiskuudesta, liiallisesta vilkkaudesta ja siivottomuudesta. Juuri samanlaisia ennakkoluuloja Suomessa oli tunnettu pitkään venäläisiä ja osittain myös karjalaisia kohtaan.

Poliittisen tilanteen kiristyttyä kesällä ja syksyllä 1944 tämä johti pahimmissa tapauksissa kärjistyneisiin ristiriitoihin, ja inkeriläisiä ryhdyttiin syrjimmään avoimesti. Osittain eripura johtui myös siitä, että kuin Suomen tulevaisuuden näkymät heikkenivät ja välirauhansopimus astui voimaan syyskuussa 1944, inkeriläiset rohkaistuivat esittämään mielipiteensä avoimemmin ja suhtautumaan Suomeen kriittisemmin.

Neuvostoliitto vaati määrätietoisesti inkeriläiskansalaistensa palauttamista, ja tammikuun 1945 mennessä Suomen viranomaiset saivat suuremman osan inkeriläisistä (56 000) kootuksi ja lähetetyksi junalla itärajan yli. Monet heistä kaipaisivatkin kotiseudulleen, ja osa oli pettynyt Suomessa saamansa kohteluun. Ensisijaisesti heidän palauttamisensa kuitenkin johtui siitä, että valvontakomission neuvostoliittolaiset edustajat  Suomessa loivat uhkaavilla julistuksillaan tietoisesti sellaisen käsityksen,että kotiin oli pakko palata. Juridisesti tämä ei pitänyt paikkaansa, mutta kun Suomen viranomaisilla oli kädet täynnä työtä valvontakomission muiden vaatimusten täyttämisessä, asiaan ei puututtu.

Vasta itärajan toisella puolella Neuvostoliittoon palanneet inkeriläiset saivat tietää, etteivät he pääsekään palaamaan entisille kotiseuduilleen, vaan heidät lähetettäisiin eri puolille Keski-Venäjää, mistä sitten osa vähitellen hakeutui takaisiin Leningradin ympäristöön.. ”

Lähde : FT.Toivo Flink tutkimuskirja ”Kotiin karkotettavaksi”, julkaistu 17.3.2010.  

On kulunut tasan 65 vuotta kun juna täynnä inkeriläissirtoväkeä lähti jyskyttämään itärajalle päin…

 

 

 

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu