Kansanliikkeen Vetoomus Sosiaali-ja terveysministeri Juha Rehulalle

Lyhennetty versio.

Me kehitysvammaisten omaiset ja tukihenkilöt esitämme Teille ministeri Rehula kansanliikkeemme vaatimuksina:          1. Kehitysvammaisten erityishuollosta 1977 annettu laki ja erityisesti sen 42 § on kumottava. 

§ 42 mukaan :”erityishuollossa olevaan henkilöön saadaan soveltaa pakkoa vain siinä määrin kuin erityishuollon järjestäminen tai toisen henkilön turvallisuus välttämättä vaatii”. Tämä 33 vuotta vanha kehitysvammalaki on säädetty aikana jolloin kehitysvammaisuus määritel-tiin lääketieteellisin, hoidollisin ja huollollisin perustein. Vanhasen ensimmäisen hallituksen hallitusohjelmassa olleen vammaislakien yhdistämisen viivyttely ei saa enää jatkua.

2. YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevaa yleissopimusta on noudatettava:  

– 18. artiklassa säädetään liikkumisen ja kansalaisuuden vapaus. Vammaisella on yhdenvertainen oikeus liikkumisvapauteen ja asuinpaikan valintaan

– 19. artiklassa säädetään eläminen itsenäisesti ja osallisuus yhteisössä. Vammaisilla henkilöillä on yhdenvertaisesti mahdollisuus valita asuinpaikkansa sekä sen, missä ja kenen kanssa he asuvat

– 20. artiklassa säädetään sanan ja mielipiteen vapaus, puhetta tukevien ja korvaavien viestintämenetelmien käyttämisen oikeus

Nämä perusoikeudet, jotka on säädetty myös perustuslain 7, 9, 12 ja 17 pykälissä, eivät kuitenkaan toteudu niiden vammaisten henkilöiden kohdalla, joille tuomioistuin on holhouslain 29 § mukaan määrännyt viranomaisedunvalvojan edustamaan päämiestään sellaisessa tämän henkilöä koskevassa asiassa, jonka merkitystä päämies ei kykene ymmärtämään. Jos kehitysvammaiselle on määrätty viranomaisedunvalvoja edustamaan häntä päätettäessä hänen terveyttään, hoitoaan, hoitopaikkaansa, asuinpaikkaansa jne koskevista asioista, omaiset on pahimmillaan silloin täysin suljettu vammaisen elämästä ja vammainen on aukottomasti viranomaisedunvalvojan holhouksessa, mikä ei liene YK:n vammaissopimuksen hengen mukaista.

3. Vaadimme holhouslain 29 § kumoamista ja aina ensisijaisesti omaisten käyttämistä

edunvalvonnassa jos edunvalvonta on tarpeen.  

Käytännössä erityisesti yksityiset palvelukodit ovat kehitysvammalain 42 §:ään vedoten ja yhdessä viranomaisedunvalvojien kanssa alkaneet määrätä aikuisen vammaisen omaisille vierailurajoituksia  ja jopa tapaamiskieltoja. Viranomaisedunvalvojilla ei ole sosiaalipuolen koulutusta eikä kykyä kommunikoida vaikeavammaisten ja puhevammaisten kanssa.  Nykyisin määrättäessä vammaiselle viranomaisedunvalvojaa mukana päätöksen teossa  on vain maistraatti ja oikeusistuin, joilla ei ole vammaisuuden eikä vammaisviestinnän tuntemusta saati ymmärtämystä. Sitävastoin lasten huostaanotoista päätettäessä on aina oltava sosiaalisektorin osaamista mukana. Tällainen mielivallan käyttäminen ja aikuisen vammaisen vieraannuttaminen omaisistaan on julmaa ja loukkaa törkeästi vammaisen itsemääräämisoikeutta ja oikeutta omaan sukuun ja elämänhistoriaan, maahanmuuttajien kohdalla myös oikeutta omaan kieleen ja kulttuuriin.

4. Vaadimme STM:tä seuraamaan Aluehallintovirastoille (AVI) kuuluvaa vammaisten asumispalveluiden valvontaa  

Ministereiden Risikon ja Vapaavuoren 30.8.2010 antamassa tiedotteessa ”Vammaisilla ihmisillä on oikeus yksilölliseen asumiseen ja elämään” todetaan, että Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastossa (Valvira) on tekeillä yhdessä aluehallintovirastojen kanssa ympärivuorokautisten vammaisten asumispalveluiden valvontaohjelma, missä luodaan yhtenäiset valvontamittarit kaikkien aluehallintovirastojen käyttöön.

Meidän, omaisten kokemusten mukaan erityisesti yksityisissä, yhdistysten tai säätiöiden perustamissa ja ylläpitämissä palvelukodeissa valvonta ei ole ollut riittävää. Perustamisvaiheessa palvelukoti on saanut toimintaluvan tyhjille seinille ja paperilla olevalle toimintasuunnitelmalle ja henkilökuntamitoitukselle sekä henkilökunnan pätevyyksille. Myös omaisten tarttuminen havaitsemiinsa epäkohtiin on johtanut vierailurajoitteisiin ja tapaamiskieltoihin. Kanteluista on saattanut seurata suoranaista kostoa.

Senkin vuoksi omaiset ovat arkoja puuttumaan havaitsemiinsa epäkohtiin, kaltoinkohteluun tai hyväksikäyttöön. Erityisesti omaisryhmien perustamat ja pyörittämät palvelukodit ovat alttiita väärinkäytöksille. Omaisilla ei aina ole valmiuksia eikä voimia selvittää palkkaamiensa työntekijöiden pätevyyksiä saati taustoja. Omaisten organisoimissa palvelukodeissa menevät helposti ”meidän” ja ”teidän” lasten asiat sekaisin. Vaitiolot ja yksilönsuojat voivat hämärtyä. Ristiriitojen syntyessä omaisten kesken ammatillisuus ei aina  riitä sovitteluun, vaan ajaudutaan opettamisen ja jopa rankaisun-, kurittamisen- ja kostonomaisiin käytäntöihin. 

Tällaisten palvelukotien taustat tulee AVIen tarkkaan selvittää ennen toimilupaa. Terveyden-huollon  ”Julkiterhikki”-rekisterin rinnalle tarvitaan myös sosiaalisektorin oma rekisteri.

Kannatamme myös STM:n ylilääkäri Ritva Halilan ehdotusta valvonnan kehittämisestä siten että omaisia ja omaisjärjestöjä, potilas- ja sosiaaliasiamiehiä olisi mukana hoidon seurannassa. Mielestämme on tärkeää, kuten ylilääkäri Halila esittää, saada viranomaisvalvonnan sijaan tai rinnalle myös hoitoyhteisöä ja hoitokulttuuria tunteva taho eli omaiset ja omaisjärjestöt sekä paikalliset potilas- ja sosiaaliasiamiehet. 

5. Vaadimme, että STM ohjeistaa vammaisten asumispalveluyksiköitä hyvään yhteistyöhön omaisten kanssa. 

Omaiset ovat tärkeä henkinen, väliin aineellinenkin voimavara ja parhaimmillaan ratkaiseva tuki ja turva vammaiselle ihmiselle. Vammaisen yhteyttä perheeseen ja sukuun tulee kaikin tavoin tukea ja edistää hänen asumispalveluissaan eikä häntä suinkaan saa vieraannuttaa omaisistaan. Myös sisarukset ja isovanhemmat ovat hänen omaisiaan, ja erityisen tärkeitä silloin kun omat vanhemmat ovat kuolleet tai eivät muuten kykene yhteydenpitoon. Myös työntekijöiden sosiaalialan koulutuksessa tulee korostaa omaisten merkitystä aikuisen vammaisen elämässä suurta arvostusta ansaitsevana rikkautena, tukena ja voimavarana eikä esteenä itsenäiselle elämälle. 

Vaadimme, että kehitysvammaisille henkilöille turvataan lainsäädännöllä oikeus tavata omaisiaan vapaasti, oikeus koskemattomuuteen, vapauteen, turvallisuuteen sekä hyvään kohteluun ja huolenpitoon. Myös omaisia tulee kohdella asiallisesti. 

Samalla luovutamme yhtenä esimerkkinä tapaamisrajoitteista inkeriläissyntyisen Viola Heistosen ja hänen kehitysvammaisen orvon tyttärenpoikansa XXX tapaamisoikeuden puolesta kerätyn adressin 208 nimineen.  

Helsingissä 12.  lokakuuta 2010  

Kansanliike kehitysvammaisten henkilöiden ihmisoikeuksien puolesta