Onko Suomen kansa tyhmä?
Näin ainakin ”väittää” toimittaja Antti-Pekka Pietilä kolumnissaan 29.9.2010 Imatralainen-lehdessä.
Sitaatti siitä :
”Kansa on tuomittu olemaan tyhmä alamainen. Kun päministeri ilmiselvästi valehtelee, kansa syyllistyy kuullun väärinymmärykseen. Kun pääministeri ja johtavat politiikot saavat vaalirahaa Nuorisosäätiöltä, kansaa syytetään pikkumaisuudesta. Kun kansa kohtaa maahanmuuton ongelmat ja kultturien yhteentörmäykset arkielämässä, politiikot leimaavat kansan rasistiseksi. Kansa on myös vanhanaikainen, kun se ei purematta niele sukupuolineutraalia avioliittolakia.
Tyhmä kansa on entisestään tyhmistynyt, kuten puolueiden kannatusmittauksista voidaan lukea. Mitä kuurompi puolue, sitä enemmän se on menettänyt kannatustaan perussuomalaisille. Kansanomaisten käsitysten aktiivinen sivuttaminen johtaa perinteisten puolueiden vaalitappioon ja protestipuolueiden nousuun…”,
näin siis kirjoittaa toimittaja Antti-Pekka Pietilä.
Itse en osaisi noin kirjoittaa, joten käytän tätä kirjoitusta blogissani, koska tuntuu siltä, ettei todellakaan kansan mielipideilmausut kantauutuu ministereiden, politiikkojen ja virkamiesten kuuroille korville.
Oikeusvaltiossa ” valtaa käyttää kansa joko suoraan tai kansanedustuslaitoksen välityksellä”, tapahtuuko se niin demokraattisessa valtiossa Suomessa? Jos kansa joutuu kaiken aikaa epäilemään ministereiden, politiikkojen ja virkamiesten rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta päätöksissään, epäluottamus kasvaa ja sitä onkin sitten vaikeampi korjata ja se varmaankin heijastuu nyt tavalla tai toisella tulevissa eduskuntavaaleissa.
Nyt esille tullut työpaikkakiusaaminen valtiovarainministeriössä kertoo aika paljon millaisessa ilmapiirissä tehdään työtä niinkin korkeassa ”valtion konttorissa”, jospa tämäkin on vain jäävuoren huippua siitä työkiusaamisesta, asioitten pimittelemisestä ja suoranaisesta valehtelemisesta kansalle?
Taitaa olla kansalla jo usko lujilla. ”-Onko Suomessa valta ja päätöksenteko uskottu väärille henkilöille ?” kysyi kerran Perussuomlainen-lehden kirjoituksessa Veijo Eskelinen (PS) Porvoon kaupunginvaltuutettu, jossa hän toteaa, että ” Kansan oikeustajua on koeteltu äärimmilleen, kun monissa oikeuden päätöksissä ja toimenpiteissä on rikottu kansalaisten todellisia perustuslaillisia oikeuksia”.
Tämän voin hyvällä omatunnolla allekirjoittaa, koska olen joutunut oikeuslaitoksen ”oikeusmurhan uhriksi” taistellessaan orvoksi jääneen kehitysvammaisten autistisen täysin puhumattoman lapsenlapseni puolesta, jolta on riistetty vapaus, oikeus tavata ainoaa elossa olevaa lähinsukulaista isoäitiä, tuttavia ja ystäviä. Häneltä on riistetty oikeus menneisyydeen oikeus oman kieleen ja kulttuuriin. Häntä pidetään suljettujen ovien takana yksityisessä toimintakeskuksessa, jonne kaikilta meiltä pääsy sinne on kielletty eikä laitos järjestä tapaamisia laitoksen ulkopuolella.
Kuinka monta lakia ja lainpykälää siinä on rikottu, kun viranomaiset eivät vaivaudu edes vastaamaan kyselyihin tai kanteluihin, kun kysymyksessä on vanhus ja vammainen ja vielä maahanmuuttajataustaiset. Totean, että Suomen kansalaisia olemme molemmat ja suuriin toivein muutimme yhdessä tänne demokraattiseen Suomeen.
Otsikkosi ilahdutti kuin mustalaisen puukko nakkarilla.
Alkulauseen vertauskuvalauseeni ei ole rasistinen vaan tarkoitettu nimenomaan tähän viranomaisvaltaan mitä käytetään Helsingistä käsin ja vähäosaisimpia kohtaan.
Suomi on iso maa.
Helsinkikeskeinen virkamiehenperkeleiden hallinto on risteyksessä.
Pitää valita, minne mennä. Tapetaanko kansalaiset vai ollaanko kansalaisten puolella heidän hankalissa, yleensä virkamiesten itsensä aiheuttamissa, tilanteissa.
http://www.youtube.com/watch?v=Yd60nI4sa9A
May the God bless Finland!
Ilmoita asiaton viesti
Ja että hörhöt eivät tästä loukkaantuisi, kannattaa miettiä tätä:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010070912004528_u…
Ilmoita asiaton viesti
Ja edelleen. Puheenvuorosi, Viola, on hyvä ja asiallinen.
Itselläni vain kiehuu nämä viranomaisten, etenkin helsinkiläisten, pöljäilyt jotka samaistin puheenvuoroosi.
Ilmoita asiaton viesti
#Mr.Conspiracy Intl., lainaus> ” kannattaa miettiä tätä..”,
– aina kannattaa miettiä!
Ilmoita asiaton viesti
# Mr.Conspiratsy Inl., lainaus > ” Pitää valita, minne mennä”,
-juuri niin !
Ilmoita asiaton viesti
Olen kyllästynyt siihen, että Suomessa asuvia, kutem sinäkin kauniisti käytät yhteistä äidinkieltämme, pidetään jotenkin b-luokassa.
Tunnen paljon inkeriläisiä ja Kuolan ihmisiä, jotka ovat sielultaan venäläisiä mutta haluaisivat vahvasti ja innokkaasti olla suomalaisia. Tie on pitkä, mutta MINUN ja kenties myös SINUN Suomi on sellainen, että otamme tänne mielellään rakentavia ihmisiä emmekä heti ole leimaamassa ihmisiä rikollisiksi ja järjestelmän hyväksikäyttäjiksi.
Olen vieraillut Karjalassa, missä ihmiset eivät missään nimessä haluaisi Suomeen vaikka kielensä suomalaista onkin. Ihminen haluaa olla kotisijoillaan rauhassa ja Jumalan siunauksessa. Eikös se näin suurinpiirtein mene?
Ilmoita asiaton viesti
Mr.Conspiratsy Inl.,ehkäpä yhdyt myös käsitykseeni siitä, että meillä on rikoslain säädännössä lähdetty aivan liian lepsulle linjalle. Niin ja nimenomaan Vihreiden oikeusministeri Brax aikana. Mitä ihmeellisempiä lain säädöksiä on luotu hänen aikanaan.
Ilmoita asiaton viesti
Sirpalle tässä Violan puheenvuorossa;
Pidän Suomen oikeuslaitosta korruptoituneena. Tarja Halonen on nimittänyt valtakunnan oikeuden ja oikeuskanslerin. Samaan aikaan kuitenkin tämä Suomen korkein virkamies on saanut lahjan ja lahjan vastalahjaksi on nimittänyt Lauri Ihalaisen ministeriksi.
Jotenkin tuntuu, että Matti Vanhasen kiduttaminen on pelleilyä.
Ilmoita asiaton viesti
On, on!
Ilmoita asiaton viesti
Mr.Conspratsy.Intl., lainaus, ”Olen vieraillut Karjalassa, missä ihmiset eivät missään nimessä haluaisi Suomeen vaikka kielensä suomalaista onkin. Ihminen haluaa olla kotisijoillaan rauhassa ja Jumalan siunauksessa. Eikös se näin suurinpiirtein mene?”,
– näin se suurinpiirtein pitäisi mennä. Ihminen haluaisi olla kotisijoillaan rauhassa, mutta miten kuullekin on käynyt! Meneekö se Jumalan siunauksella? Eteenkin inkeriläisten kohdalla. Nyt 97,5v. äitini ikävöi kovasti just sitä synnyinseutua ja ihmellistä, että muistaa hyvin lapsuutta ja nuoruutta ja kaipaa sinne. Muut raskaat evakkomatkat ja siirtolaisina ympäri Venäjää ovat hämärtyneet.
Ilmoita asiaton viesti
Eipähän tuohon tällaisena Helsingin virkamiestenperkeleiden kiusaamana suomalaisena yrittäjänä muuta voi, kun nostaa kädet ylös ja toivoa Jumalan siunausta.
Gospodi pomilui!
Ilmoita asiaton viesti
# Mr.Conspiratcy.Intl., lainaus > ”Gospodi pomilui!”,
– sanoisin Боже упаси!-Jumala varjele! niitä henkilöitä, jotka uskaltavat lähteä kyseenalaistamaan virkamiesten päätöksiä! Vastaan saattaa nousta korruptioituneen virkavallan jyrkkä betoniseinä, jonka läpi et pääse edes huippu juristien ja lakimiesten avulla! Olet tuhoon tuomittu, niin kuin meille lapsenlapseni kanssa kävi.
Ilmoita asiaton viesti
Otsakkeesi osuu kuin, nyrkki silmään kuvaamaan etenkin nykyisen oikeusministeri Brax toimintaa. Kyllä vihreät ovat täydellisesti epäonnistuneet ministereidensä valinnassa ja se näkyy rajusti ensi kevään vaalituloksessa. Brax kommentointi kunnallisvaalituloksen jälkeen, kun kansa oli väärin äänestänyt sai viimeisetkin myötätuntoiset ajatukset katoamaan vihreitä kohtaan. Stalinistista ajatustapaa hän lähinnä edustaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kummallista on, kun SDP:n saamaa SAK:n vaalirahoitusta ei KRP tutki.
Ilmoita asiaton viesti
Mr.Conspiratcy Intl.,
– Periaatteessa KRP:n on puolueton, mutta jos asiasta, kun asiasta ei ole tehty tutkintapyyntöä, niin eihän sitä tutkitakaan.
Ilmoita asiaton viesti
# Vieras Partalainen, lainaus> ” Stalinistista ajatustapaa hän lähinnä edustaa.”,
– en ole ihan varma että onko se ”stalinististä ajatustapa”, mutta mielestäni Suomessa on ”nousemassa” virkamiesten diktatuurimainen tapaa ”hoitaa” kansalaisten asioita, eteenkin jos kansalainen uskaltaa puuttua järjestelmän epäkohtiin. Sitä ei suvaita!
Ilmoita asiaton viesti
Alkuperäiseen otsikkoon ovatko suomalaiset tyhmiä. Uskoisin ettei. Meillä ei vaan demokratia toimi oikealla tavalla. Miksi ydinvoimasta ei järjestetty kansanäänestystä? Miksi Kreikan velkatuesta ei äänestetty?Periaatteessa kaksi kansanedustajaa voi kävellä demokratian yli. 101 vastaan 99 ja mikä tahansa juttu menee läpi enemmistöpäätöksenä. Olen saanut ”opastusta” että enemmistöpäätös on melkein pyhä asia, jota ei saa jälkeenpäin kritisoida. Mutta kun on enemmistöhallitus ja puoluekuri niin melko pieni ryhmä kulkee demokratian yli. Lisäksi nyt ennen vaaleja jotkut innokkaat jo muodostavat hallitusta vaikka yhtään ääntä ei vielä ole annettu. Eikö tämäkin ole kansanvallan aliarvioimista?
Nyt vaan kaikki äänestämään, että saadaan yli 90% äänestysaktiivisuus. Silloinhan näistä 60% äänestyprosenteista hyötyvät epädemokraatit saadaan pois vallan kahvasta.
Ilmoita asiaton viesti
# Anita Koivu, lainaus> ”Meillä ei vaan demokratia toimi oikealla tavalla”,
– Miten se oikein järjestyisi, että demmokratia toimisi oikealla tavalla? Toittekin esille esimerkkejä.
Piipahdin netti sivulla kansanvalta.fi..demokrati.fi
-” Demokratia tarkoittaa sananmukaisesti kansan valtaa (kreik.-demos=kansa, kratos=valta). Demokratiassa kansalla on oikeus poliittisen vallan kayttöön, oikeus vaikuttaa yhteisiin asioihin..
Suomessa kansanvalta on suurelta osin järjestetty edustukselliseksi demokratiaksi: kansalaiset valitsevat keskuudestaan johtajat päättämään asioista.Kansalaisvaikuttaminen on tärkeä osa toimivaa demokratiaa.”
Onko se todellakin niin, että ”tavallisen kansan keskuudesta” me valitsemme ”johtajat”?
Ilmoita asiaton viesti
# Mr.Conspiratcy.Intl.,kommenttinne 17:30 lainaus> ” Miten edetä?
Syytetään Mr. Conspiracya perättömästä ilmiannosta.”,
– En voi tietää miten kävisi tuossa ”perättömässä ilmiannossa”, mutta joudun poistamaan sen kommentin, koska blogin ylläpitäjänä en voi hyväksyä kielen käyttöä, joka koskee Jaakko Jonkkaa.
Valitettavasti.
Ilmoita asiaton viesti
Mr.Conspiratcy.Intl.,lisää kommenttinne klo 17:30, lainaus ”Viranomaisen, tietoonsa saatuaan, on velvollisuus ryhtyä asiaa tutkimiman”,
– ehkä tässä olette oikeassa, mutta mielestäni riippuu vielä siitä, kuka se viranomainen on kenelle tieto on tullut.
# Kommenttinne klo 16:11, lainaus > ”Tarja Halonen on nimittänyt valtakunnan oikeuden ja oikeuskanslerin. Samaan aikaan kuitenkin tämä Suomen korkein virkamies on saanut lahjan ja lahjan vastalahjaksi on nimittänyt Lauri Ihalaisen ministeriksi..”,
– ei minulla ole tarkkaa tietoa asiasta ” lahjan ja vastalahjanlahjaksi” nimityksistä, joten se on varmaan teidän tiedossa, jonka voitte tarvittaessa ”todistaa”.
Ilmoita asiaton viesti
Sinutella saa! Demokratiassa kansalla on mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin asioihin. Onko näin ollut päätettäessä liittymisestä EU:hun tai uuden ydinvoimalan rakentamisesta? Demokratia ei mielestäni saa olla VAIN edustuksellista demokratiaa kuten se on vaan siihen pitäisi liittyä myös lähialueen asukkaiden kuulemista päätettäessä esimerkiksi lähikoulujen säilyttämisestä.
Perussuomalaisten (joka itsekin olen) kannatuksen kasvu osittain voi johtua siitä, että meidät koetaan päätöksenteossakin kuulevan äänestäjiämme. Kyllä Suomessa toivon mukaan kansanedustajat edustavat eri kansankerroksia. He eivät ole ”johtajia”. Kaupunginjohtaja, maakuntajohtaja, sivistystoimen johtaja jne. valitaan virkapätevyyden mukaan.
Ilmoita asiaton viesti
# Anita Koivu, lainaus > ”Demokratia ei mielestäni saa olla VAIN edustuksellista demokratiaa kuten se on vaan siihen pitäisi liittyä myös lähialueen asukkaiden kuulemista päätettäessä esimerkiksi lähikoulujen säilyttämisestä”,
– edustukselliselta tarkoitetaan tässä kansanedustajia, joita me valitsemme, ”johtaja” tarkoitti varmaan symbolisesti ja yleisesti kansanedustajia, sieltähän korkeammat ”johtajat” ministerit ym.tulee sitten valituksi.
Mutta palaan tuohon nettisivulle virkistämään tietoa: Demokratialla voidaan tarKoittaa ainakin: arvoa; kansan tai (Huom!)enemistön tahdon toteutumista; yhteiskuntamallia; menettelytapa päättäjien valitsemiseksi.
Demokratia on ”yleistä hyvä”: yksilön vapautta,kansalaisten politiisia oikeuksia, sananvapautta,tasa-arvoa,jne.
Ilmoita asiaton viesti
# Reija Hirn,kommentti 22:49, lainaus> ” Vaikea muuten ymmärtää tuota lapsenlapsenne tapausta, jos eivät viranomaiset vastaa kanteluihin”,
– sitä on vaikea ymmärtää, koska tuntuu niin uskomattomalta,koska eivät anna edes ihmistä näkyviin. Lapsenlapseni ei ole ollenkaan huostaan otettu vaan on sijoitettu vammaisten yksityiseen toimintakeskukseen. Hän asuu siinä vuokralla, maksaa ateriat ja vuokrat omasta eläkkeestään.Hänen oma kunta maksaa vielä ylläpitomaksun vähintään 250e vuorokaudessa,joten hän tuotta rahaa.
Syytä miksi he eivät anna tavata en tiedä, mutta toimintakeskustaa tukevat kaikki tahot, jotka pyörivät kehitysvammahuollossa ja pyörittävät bisnesta yksityiselle yritykselle..
Jos haluat, niin googlatessa nimelläni voit lukea enemmän asiasta.
Vankiloihinkin omaiset pääsevät tapaamaan, mutta moderni yksityinen toimintakeskus on sulkenut ovet ja ”siillä siisti”, eikä kukaan voi mitään ainakaan tähän asti. Olen viimein tavannut pojan 22.11.2009!?
Se siitä ”yleistä hyvää” demokratiasta…
Ilmoita asiaton viesti
Itsekin isoäitinä ymmärrän huolesi. Oletko ottanuta yhteyttä lapsenlapsesi kunnan sosiaalijohtajaan? Kunta joka maksaa ylläpidon on myös velvollinen seuraamaan tilannetta ja ottamaan siihen kantaa. Voit myös valittaa kyseisen kunnan sosiaalilautakunnalle. Kaikista yksittäisen lautakunnan alaisen virkailijan päätöksistä voi tehdä oikaisuvaatimuksen tässä tapauksessa sosiaalilautakuntaan. Tällaisen korjauksen olen itse aikoinani saanut.
Ilmoita asiaton viesti
Valitus maksavan kunnan sosiaalilautakuntaan on mielestäni paras vaihtoehto. Se muodostuu eri poliittisista taustoista tulevista jäsenistä. Valitus voi olla vapaamuotoinen ja heidän on myös perusteltava vastauksensa.
Ilmoita asiaton viesti
#Anita Koivu, lainaus > ”Valitus maksavan kunnan sosiaalilautakuntaan on mielestäni paras vaihtoehto..”,
– Siinä toivossa nyt eletään, että sieltäpäin löytyisi inhimillisyyttä.
Ilmoita asiaton viesti
# Reija Hirn, lainaus > ”Olen kuvitellut, että sukulaisten oikeudet lasten suhteen painaisivat enemmän kuin viranomaisten oikeudet.”,
– kuvitella sopii, mutta kun maistraatti tai käräjäoikeus määrää virkaedunvalvojan vastaamaan kehitysvammaisen kakista elämän alueista, ja hän ottaa laitoksen kannan, niin useimmiten omaisille ei ole enää mitään sanomista. Edunvalvojalla meidän tapauksessa on vielä vähintään parisata valvottavaa ja hän asuu monen sataan kilometrin päässä lapsenlapsestani ja täysin on tukemassa laitosta ja minua ei noteraa mitenkään, ei vastaa minkäänlaisiin pyyntöihiin.
Oikeusteitse yritämme mennä, mutta se on niin pitkä prosessi sille horisonttia vielä ei näy!
Ilmoita asiaton viesti