"Ryssänä Suomessa-Vieras väärästä maasta."

Kirjassaan  venäläissyntyinen Inna Latiseva kertoo omaan näkemykseensä  Suomesta ja suomalaisista, yrittää ymmärtää suomalaisten sielua ja asenteellisuutta. Kertoo myös  millaista on olla kotoisin ”väärästa maasta.”  

Kirjasta on jo keskusteltu, mutta haluaisin tuoda esille heinäkuun Kanavassa ilmestyneestä Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavaisen kirja-arvostelu Inna Latisevan pamflettikirjasta Ryssänä Suomessa -Vieras väärästä maasta, mielestäni ei vaikuta asialliselta kirja-arvostelulta vaan kaunaiselta kirjailijan persoonan arvionnilta.

Venäjän tutkimuksen professuuri näyttää antavan Timo Vihavaiselle pätevyyden myös diagnoosien tekoon. Vihavainen arvioi Inna Latisevan narsistiseksi persoonallisuudeksi, heikon itsetunnon omaavaksi ja masentuneeksi. Pyytämättä annettuja diagnooseja voisi melkein pitää kunnianloukkauksena.

Vaikuttaa kuin Vihavainen olisi syvästi loukkaantunut suomalaisten miesten puolesta, kun Latiseva   kirjoittaa kriittisesti suomalaisesta aviomiehestään ja sen arvostelija haluaa kostaa vähättelemällä venäläistä kirjoittajaa ja naista. Ehkä tämä kuvastaa suomalaisen miehen käsitystä yleensäkin venäläisistä naisista: ei osaa olla edes kiitollinen, kun on päässyt lihapatojen ääreen länsimaisesta kulutusjuhlasta nauttimaan. Käsitys on mielestäni kovin sovinistinen ja aikansa elänyt.

Timo Vihavainen kruunaa vähättelyn sinuttelemalla Inna Latisevaa, on tainnut professorilta unohtua, että Venäjällä on suuri loukkaus sinutella naisia.

Inna Latisevan kirja on mielestäni mielenkiintoinen mielipidekirja siitä, kuinka maahanmuuttaja näkee kantasuomalalaiset ja kuinka pinnalla on edelleen ryssäviha Suomessa. Maahanmuuttajan kokemukset ovat tosia kirjan laatialle  ja kantasuomalaiset ovat jääviä niitä arvottamaan.

Suosittelen luettavaksi opintomatkaksi tai peiliksi, siitä miten kantasuomalaiset  kohtelevat maahanmuuttajia.

Yleiselläkin tasolla tällaiset maahanmuuttajien mielipidekirjat tuovat tärkeää tietoutta maahanmuuttopolitiikan kehittämistä varten. Vielä hyvin harva maahanmuuttaja on pystynyt kaunokirjallisesti kuvaamaan kokemuksiaan Suomi-nimisessä maassa.

Arvioinneissa tulisi laajemmaltikin kannustaa maahanmuuttajien kirjallista tuotantoa eikä omat kaunaiset kokemukset lähtökohtana tuomita niitä mitättömiksi syytöskirjelmiksi.

 

 

 

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu