Antikin Kreikan Spartassa valtio oli kaikki kaikessa, yksilö ja ihmishenki ei merkinnyt yhtään mitään!

Tämä johtuu siitä, että Spartassa ihmisen minuus murskattiin hyvin nopeasti jo lapsena ja hänestä tehtiin robotti – autoritaarinen tottelija, joka projisoi koko minuutensa ja yksilöllisyytensä valtioon. 

Spartalaisen ihmisen psyyke oli samanlainen kuin narsistisella ihmisellä :  väkivaltainen, kurinalainen, leppymätön – ja mitään anteeksi antamaton.  

Spartaa on toisalta täysin oikeutettua pitää maailman ensimmäisenä kommunistisena – tai fasistisena – valtiona; kumpana, se on pelkkä makuasia. 

Spartassa vanhemmilla ei ollut lapsiin ja heidän kasvatukseensa minkäänlaista määräämisvaltaa. Kaupungin vanhimmat tarkastivat jokaisen vastasyntyneen ja määräsivät, saiko se jäädä eloon vai ei… (Muuten, Suomessa pelkkä  vammaiseksi  epäily jo riittää aborttiin)… Seitsemän vuoden ikäisinä otettiin lapset äidiltään ja sijoitettiin valtion täysihoitokouluhin..”

-Tuntuu ihan niin kuin olisi kirjoitettu nykypäiväsestä Suomen  kehitysvammahuollosta jossa löytyvät nämä tuntomerkit erityisesti  siinä, ettei aikuisen  kehitysvammaisen omaisille ole enää minkäänlaista määräämisvaltaa jos he ovat sijoitettu valtionlaitoksiin. Kaikki valta annetaan ”kunnan vanhimmille” – virkaedunvalvojille vastaamaan kaikista kehitysvammaisen elämänalueista..

Kehitysvammahuollossa narsistityyppiset johtajat tai vastaavat useimmiten kantavatkin väkivaltaisuuden, kurinalaisuuden ja leppymätömän merkkejä! 

Itse puolustuskyvytön kehitysvammainen henkilö saatetaan murskata henkisesti ja nöyryyttää talon tavoille, samoin kuin kehitysvammaisen omainen… 

Olemmeko palaamassa Spartan tasolle, koska mielestäni kehitysvammahuollossa nykypäivänä harjoitetaan fasistisiä metodeja kun omaisiltä suorastaan kaapataan kehitysvammainen perheen jäsen, suljetaan oven taakse ja ei anneta edes näkyviin omaisille!?

Lukekaan  ”Sydän Paikaltaan ” blogista näistä tapauksista.

 

 

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu