Venäjän pääministerin Vladimir Putinin perustama säätiö edistää venäjän opetusta Suomessa

Putinin perustama säätiö heittää omat  mausteet Suomessa porisevaan kielikeitokseen.

Ruskij Mir -säätiön rahoittama Itä-Suomen koulun kieliluokka vihitty käyttöönsä 26.11.2010 Joensuussa. Luokka on jo neljäs Suomessa. Parin vuoden aikana niitä on perustettu Helsinkiin, Lappeenrantaan ja Tampereelle hieman eri muotoisina.

– Säätiöllä on eri vaihtoehtoja tukea venäjän opetusta. Keskuksia voidaan perustaa yliopistojen, kirjastojen tai koulujen yhteyteen. Koululuokan tyyppinen kielikeskus sopii Joensuuhun, sanoo säätiön Pietarin yksikön johtaja Oleg Mukovski.
Hänen mukaansa kielikeskuksia on suunnitteilla ainakin Imatralle, Helsinkiin ja Turkuun.
– Oma aktiivisuus on avainasemassa tukea myönnettäessä, ja hakijoiden toiveet otetaan huomioon, Mukovski täsmentää.

Maailmanlaajuisesti, Amerikkaa ja itseään Venäjää myöten, säätiön rahoittamia venäjän kielen keskuksia on 65, kun perjantaina (26.11.2010) sellainen avattiin myös Ukrainassa. Keskimääräinen avauspanos on 50-60 000 euroa, ja ylläpidosta sovitaan tapauskohtaisesti. Säätiötä rahoittaa Venäjän valtio.Mukovskin mukaan itse Putin seuraa tarkoin säätiön toimintaa.

– Hän henkilökohtaisesti valitsi johtohenkilöt presidenttinä vuonna 2007.
Moskovan päämajan lisäksi säätiöllä on konttoreita Pietarissa ja Vladivostokissa. Henkilöstön määrä on sata.
Suomen kielikeskustelua ja muun muassa pääministeri Mari Kiviniemen (kesk.) venäjän myönteisiä lausuntoja on säätiössä seurattu tarkoin, mutta kielikiistoihin ei haluta suoraan osallistua.
– Itsekin kielitieteilijänä en haluaisi venäjän korvaavan ruotsia, joka on Suomelle tärkeä. Tietysti vapaammat kädet kouluille saattaisivat edistää venäjän harrastusta, Mukovski muotoilee.

Lähde : Verkkouutiset. Kotimaa. STT 25.11.2010

Itä-Suomen koulun johtavan rehtorin Petri Kyyrän mukaan Venäjän pääministerin Vladimir Putinin perustama säätiö on luvannut tukea myös hanketta, jolla Itä-Suomen koulu tekee aineistoa ja kehittää palveluja tavallisessa peruskoulussa annettavaa venäjän opetusta varten.

– Opetusministeriö halua, että Itä-Suomen koulusta kehitettäisiin koko Itä-Suomen palveleva venäjän kielen opetuksen kehittämis- ja palvelukeskus, Kyyrä kertoo. ( Etelä-Saimaa 15.12.2010).

 

 Itä-Suomen koulu on ainoa pääkaupunkiseudun ulkopuolinen kielikoulu, joka toimii Joensuussa, Lappeenrannassa ja Imatralla.Oppilaita esiopetuksessa, perusopetuksessa ja lukiossa on yhteensä noin 600, joista 151 Imatralla.

On selvä, että venäjän kielen osaamista ja Venäjän tuntemusta onkin tärkeä kehittää ja eirityisesti täällä rajaseudulla, jossa kontaktit venäläisiin ovat jatkuvasti kasvussa 

vilkastuneen rajaliikenteen ja työmahdollisuuksien vuokisi; ja etenkin jos halutaan tehdä yhteistyötä, ja kauppaa, ja elää rauhanomaisesti rinnakkain naapurimaan kanssa. 

Kaikista ennakkoluuloista huolimatta venäjän kieli on yksi YK:n kuudesta virallisesta kielestä. 

 

 

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu