Asiantuntijaryhmä etsii keinoja somalialaisten kotoutumisen edistämiseksi

Sisäasisinministeriön tiedotteet.18.4.2011.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors on asettanut asiantuntijaryhmän Suomessa asuvan somaliyhteisön kotoutumisen sekä suomalaisen yhteiskunnan ja somaliyhteisön vuoropuhelun edistämiseksi. Asiantuntijaryhmän toiminnan tavoitteena on edistää somalitaustaisten henkilöiden kotoutumista, ehkäistä syrjäytymistä ja edistää eri väestöryhmien vuorovaikutusta ja yhdenvertaisuutta.  

Asiantuntijaryhmä kokoaa yhteen somaliyhteisöä koskevaa, hyvin hajallaan olevaa tietoa ja tekee toimenpidesuunnitelman kotoutumisen tueksi. Lisäksi ryhmä jakaa tietoa viranomaisille ja järjestöille. Erityisen tarkastelun kohteena ovat somalialaistaustaiset nuoret.   

Ensimmäiset somalialaiset tulivat Suomeen vuonna 1990. Vuoden 2010 lopussa Suomessa asui 12 985 somalia äidinkielenään puhuvaa henkilöä. Somalialaisia tulee vuosittain Suomeen sekä turvapaikanhakijoina että perheenyhdistämisen kautta. Pääosa somalialaisista on kotoutunut Suomeen hyvin. Somaliyhteisö kohtaa kuitenkin haasteita, joiden ratkaiseminen edellyttää laaja-alaista yhteistyötä.  

Asiantuntijaryhmää johtaa ylijohtaja Pentti Visanen sisäasiainministeriöstä ja jäseninä ovat asiantuntijat muista ministeriöstä, Maahanmuuttovirastosta, Vähemmistövaltuutetun toimistosta, kansalaisjärjestöistä ja pääkaupunkiseudun kunnista. Ryhmän toimikausi kestää vuoden 2012 loppuun.  

Lisätietoja: maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman, 071 878 8640

 – On auennut arkipäivä ja aika ryhtyä hoitaman arkiasioita. Kuten näette, että täällä kertaa Sisäasiainministeriön Asiantuntijaryhmä on huolestunut somalien kotouttamisesta ja erityisesti huolestunut  somalialaistaustaisista nuorista. Onhan se tärkeä, että  monikulttuurisen Suomen nuorisukupolvi saa riittävästi huomiota ja pitää sitten tulevaisuudessa huolta  maamme asioista. Eli tässä me näemme, ettei Suomi ole vain suomalaisille, mutta tässä tapauksessa myös somalialaisille.

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu