Maan päivä tai Maailman päivä oli eilen.

Mustatteko milloin  erimaiden diplomaatit keräsivät roskia Kaivopustossa?

Löysin netistä Lasse Leipolan kirjotuksen ajalta 22.4.2009, jossa hän ihmettelee ”Miksi Suomessa ei vietetä Maan Päivää?”

Ja mikä on Maan päivä?

Wikipedia tietää kertoa : ” Maan päivän epävirallisessa lipussa on Apollo 17n miehistön ottama kuva maapallosta, Sininen marmorikuula

Syyskuussa 1969 amerikkalainen senaattori Gaylord Nelson julisti Seattlessa, että keväällä 1970 tulisi järjestää ruohonjuuritason toimintaa ympäristön hyväksi. Ensimmäistä Maan päivää vietettiin 22.4.1970. Tuolloin noin 20 miljoonaa amerikkalaista osallistui Maan päivän tapahtumiin.

Ajatus huhtikuun 22. päivän maailmanlaajuisesta ympäristöpäivästä levisi nopeasti ympäri maailmaa. Vuonna 1990 yhteisenä puheenaiheena oli kierrätys. Tuona vuonna järjestettyjen ympäristötapahtumien katsotaan osaltaan edistäneen vuoden 1992 Rio de Janeiron YK:n ympäristökokouksen onnistumista. Vuoden 1990 Maan päivän tapahtumiin osallistui jopa 200 miljoonaa ihmistä 141 maasta.

Vuosituhannen vaihtuessa Maan päivän puheenaiheiksi tulivat ilmaston lämpeneminen ja puhdas energia. Myös internet yhdisti toimintaryhmiä eri puolilta maailmaa. Vuonna 2000 arvioitiin jopa 5000 Maan päivän toimintaryhmän olleen yhteydessä keskenään internetissä. Kaikkiaan osallistujia lienee ollut satoja miljoonia ainakin 184 maasta.

Vuonna 2007 Maan päivä oli tähän mennessä vietetyistä laajin. Tapahtumia oli ympäri maailmaa Lontoosta, Madridista ja Kiovasta Euroopassa aina Manilaan Filippiineille ja Togon tasavaltaan Länsi-Afrikassa.

Vuonna 2008 myös Suomessa järjestettiin 22.4. useita Maan päivän tempauksia. Tapahtumia oli laidasta laitaan, esimerkiksi Helsingissä eri maiden diplomaatit keräsivät roskia Kaivopuistosta.

http://www.ursa.fi/extra/kalenteri/tapahtuma.php4?id=4571 

”Miksi Suomessa ei vietetä Maan päivää?, ihmetteli Lasse Leipola kirjoituksessaan vuonna 2009.

Entä miten nyt? Oliko eilen missään päin Suomea jotain  Maan Päivään liittyviä tapahtumia. Kertokaan meille, jos joku jotain tietää. Tämänkin vuoden Maan Päivän  ympäri maailmaa  varmaan olivat näkyvissä  tärkeät teemet : ympäristön siisteys, veden puhtaus, ilmaston lämpeneminen ja internet..

 

 

 

 

 

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu