Uusi kansalaisuuslaki voimaan syyskuun alussa

Uusi kansalaisuuslaki voimaan syyskuun alussa.19.05.2011

 Sisäasiainministeriön tiedote. 

Kansalaisuuslaki muuttuu syyskuun alussa. Kansalaisuuteen edellytettävä asumisaika on viisi vuotta, kun kyse on yhtäjaksoisesta asumisesta Suomessa. Lisäksi kansalaisuuden voi jatkossa saada neljän vuoden Suomessa asumisen jälkeen, jos henkilö osoittaa osaavansa hyvin suomen tai ruotsin kielen. Valtioneuvosto esitti lain vahvistamista tänään 19.5. ja tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki huomenna. Lain tavoitteena on parantaa Suomessa asuvien ulkomaalaisten yhteiskunnallista kuuluvuutta ja kotoutumista.  

Puolet Suomessa tilapäisellä oleskeluluvalla oleskellusta ajasta lasketaan mukaan kansalaisuuteen edellytettävään asumisaikaan. Laissa on selkeät säännökset kielitaitoedellytyksistä ja siitä tehtävistä poikkeuksista.  

Kansalaisuuden saamisen edellytys on nuhteettomuus, josta on nyt uudessa laissa säädetty aiempaa yksityiskohtaisemmin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että rikoksiin syyllistyneelle ei myönnetä kansalaisuutta tai se myönnetään vasta odotusajan jälkeen.   

Entinen Suomen kansalainen voi jatkossa saada kansalaisuuden ilmoitusmenettelyllä riippumatta siitä, asuuko hän Suomessa vai ulkomailla.  

Lisätietoja kansalaisuuslaista: www.intermin.fi/suomi/kansalaisuuslaki

Lisätietoja: ylitarkastaja Sonja Hämäläinen, 071 878 8636

Tämä tiedote myös asiasta kiinnostuneille.

Mielestäni tuo on tärkeä, että kansalaisuuden saaminen edellyttää nuhteettomuutta, mutta mitä tarkoittaa tuo odotusaika ja kuinka pitkä se voi olla?  Mutta ”palkitaan” myös ahkeruutta, eli saa hakea kansalaisuutta neljän vuoden asumisen jälkeen, jos henkilö osoittaa osaavansa hyvin suomen tai ruotsin kielen. Käytännössä tiedän, että kansalaisuuden hakeminen ei tarkoita vielä kansalaisuuden saamista, koska päätöstä saa odottaa todennäköisesti ainakin pari vuotta.. 

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu