Russki Mir-säätiö lujittaa venäjänkielen asemaa maailmassa,

aiheesta kertoo UV 20.5.2011 Jukka Sonninen.

Russki Mir on venäläinen yhteiskunnallinen järjestö, joka on perustettu edistämään venäjän kielen ja kulttuurin opiskelua ja tunnetuksi tekemistä muissa maissa. Kolmen vuoden olemassaolonsa aikana siitä on tullut laajalti kansainvälisesti tunnettu.

 -Venäjänkieli on viidenneksi suurin kieli maailmassa ja sen aseman lujittaminen kansainvälisenä kielenä on Russki Mir-säätiön päätehtävä. Siksi Russki Mir suuntaa projektinsa niille maailman ihmisille, jotka ovat kiinnostuneet Venäjästä.

Näin kertoi Venäjän Äänen ” The Voice of Russia” haastattelussa 5.1.2011 säätiön johtaja, tunnettu poliitikantutkija Vjatsheslav Nikonov.  

Russki Mir-säätiö on avannut noin 70 keskusta johtavissa maailman yliopistoissa ja kirjastoissa, mikä antaa mahdollisuuden suurelle ihmismäärälle opiskella ja tutkia venäjän kieltä, maan historiaa ja kulttuuria… 

Russki Mir-säätiön toinen tärkeä tehtävä liittyy venäjänkielisen sivilisaation henkisiin voimavaroihin, jatkoi Vjatsheslav Nikonov haastattelussa.

 Viime vuonna yhtenä tärkeimpänä ohjelmana oli henkisten vomavarojen palauttaminen. Venäjän uudistamiseen odotetaan apua myös niiltä, jotka aiempina vuosina siirtyivät työskentelemään muihin maihin. – Yhteyksien palauttaminen muissa maissa toimiviin venäläisiin tiedemiehiin on yksi suurista tehtävistä, jota olemme aloittaneet aktiivisesti toteuttamaan..” 

 Myös Itä-Suomen koulu sai  Imatralle uuden kieliluokan venäläisen Russki Mir-säätiön tuella. Eilen oli kieliluokan avajaisissa vieraita Venäjältä esimerkiksi Russki mir-säätiön Pietarin johtaja Oleg Mukovski, joka kertoi  avajaisissa, että säätiö toimii Australiaa lukunottamatta kaikilla mantereilla 73 kohteessa…ja venäjän kielen luokkia on perustettu jo 103.  

Imatralla, Lappeenrannassa ja Joensuussa toimivan Itä-Suomen koulun johtava rehtori Petri Kyyrä sanoo nykyaikaisen luokan edesauttavan koko Etelä-Karjalaa ja Itäisen Suomen venäjän kielen ja kulttuurin tuntemusta. 

Vasta valittu kansanedustaja imatralainen Jukka Kärnä (sd) muistutti idän suunnan tärkeydestä itäiselle Suomelle, mutta myös koko maalle. Itäinen Suomi voi ottaa johtoaseman tässä poliitikassa.  – Suomessa on huutava pulaa henkilöistä, jotka taitavat venäjän kielen riittävän hyvin. –Venäjän kielen opiskelua on lisättävä  Suomessa kaikilla opiskeluasteilla. Kärnä lähetti terveisiä tulevalle opetusministerille…

Itä-Suomen koulun säätiön hallituksen varapuheenjohtaja Pia Rantanen tähdensi venäjän kielen hallitsemisen olevan erittäin tärkeää paikalliselle elinkeinoelämälle. Näitä ajatuksia Rantanen esitti Imatran Kaupunkikeskustat ry:n toiminnanohjaajana.

Tilaisuudessa oli myös koulun oppilaita ja Imatran koulun rehtori Leena Haapala.

 -Tuntuu siltä, että venäjän kielen merkitys on ymmärretty itäisessä Suomessa, ehkä tätä kautta myös asenteisiin voidaan vaikuttaa ja lisätä yhteisöllisyyttä alueella jo asuvien venäjänkielisten kanssa.

 

 

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu